ALKUKESÄN LEMPIJÄLKKÄRI

Me saatiin eilen iltapäivällä nostaa patja sairaalan lastenosaston lattialta takaisin kaappiin, pakata muutaman päivän aikana hiljalleen kotoa raahatut tavarat laukkuihin ja hurautettiin kotiin. Ihan parasta! 

Ja parasta oli myös nukkua omassa sängyssä, tietenkin oma pieni toipilas kainalossa tuhisten. Ilman, että kahden tunnin välein herätettiin lääkkeenottoon. Paitsi taisin kyllä ainakin viisi kertaa yön aikana käydä komentamassa talon toisella puolella haukkuvaa koiraa… Meillä tapaa tytöt (koirat) nukkua talon toisella puolella omassa huoneessaan, ja vanhimman oikeudella meidän neljätoistavuotias papparainen on nukkunut aina meidän makuuhuoneessa. Nyt kuitenkin jatkossa, vaikka allergista astmaa ei edes epäillä, saa Topi nukkua tyttöjen huoneessa, ihan varmuuden vuoksi. Toivotaan, että vanha koirakin oppii uusia temppuja, ja uni alkaa maistumaan uudessa huoneessa.

En tiedä, onko teillä muilla tätä samaa ongelmaa, että päivät vaan jotenkin hujahtavat jonnekin? Musta tuntuu, että aika menee ihan hullua vauhtia, enkä ehdi tehdä puoliakaan mitä pitäisi. Mutta jos jotain, niin ainakin herkutella olen ehtinyt, vaan minkäs teet jos kasvimaa puskee raparperinvartta ennätysvauhtia!

Yksi mun lempparijälkkäreistä on uunikuuma raparperihyve vaniljajätskillä. 

Kuten kuvista näkyy, ei ehkä mikään kaunein jälkkäri, mutta sitäkin herkullisempaa. 

Ohje on varmasti suurimmalle osalle tuttu omenahyveenä, eli tämä tehdään samoin, mutta omppujen tilalle pilkotaan vain raparperia.

Raparperihyve

noin 5 iiisoa raparperinvartta, tai useampi pieni

75g margariinia

1dl sokeria

2dl kaurahiutaleita

vaniljajätskiä

Kuori ja pilko raparperit, laita ne voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle vähän sokeria ja laita uuniin 200 asteeseen. Sulata margariini kattilassa, lisää sokeri ja kaurahiutaleet ja sekoita keskenään. Laita seos raparperien päälle ja jatka paistamista uunissa niin pitkään, että raparperit ovat pehmenneet (ehkä puolisen tuntia) Jos raparperit ovat vielä kovia, mutta kauraseos alkaa tummua liikaa, niin peitä astia foliolla.

Tarjoile kuumana kylmän vaniljajätskin kanssa, ja ei muuta kuin luskoimaan herkku parempiin suihin!

Loppuun vielä alevinkki, Elloksella on meneillään Summer sale, ja tuotteita on jopa -60% alennuksella. Itse meinaan tsekata ainakin lasten, naisten ja kodin osastot, onkos teillä jotain mielessä mitä haluaisitte löytää?

Maistuukos hyve mieluummin raparperilla ja perinteisemmin omenoilla?


Sis. mainoslinkin