Juuri puolitoista vuotta täyttänyt maailman söpöin harvahammas on kahdeksankymmentäyksi senttiä pitkä ja yksitoista kiloa painava. Syö hyvin ja kaikkea. Lemppariruuat on lohisoppa, mustikkasmoothie ja kaurapuuro hedelmäsoseella. Lempileluja on kaikenlaiset musiikkilelut, pikkuautot ja pallot. On innokas ulkoilemaan, mutta raittiista ilmasta tarpeeksi saatuaan lähtee määrätietoisesti kipittämään kotiovea kohti. Osaa olla supernopea ja innostuessaan juoksee kädet ylhäällä salamaakin nopeammin. Ymmärtää hämmästyttävän paljon puhetta ja ohjeita, vaikka oma sanavarasto onkin varsin niukka. Osaa sanoa äiti ja kutikuti. Suurta säpinää ja riemastusta saa aikaan lauseet, joissa on sana kylpy tai ulos. Hampaita on ylhäällä kolme ja alhaalla veikeästi vain yksi. On useimmiten hyväntuulinen ja hymyileväinen. On tietenkin maailman ihanin pikkuveli ja niiin rakas! ♥
Niin ja niistä lempivaatteista! Mini Rodinin SS16 on ollut ehkä mun kaikkein lempparein mallisto, ja mun mielestä yksi ihanimmista kuoseista oli yksisarvinen. Jotenkin vaan ajattelin, että se on ihan pikkuisille sopivin, eikä neljävuotiasta kiinnostaisi hempeät sateenkaarilla pomppivat yksisarviset. Vaan mitäpä vielä, Veikko hypisteli ihastuksissaan pikkuveljen yksisarvispöksyjä, ja kyseli, että miksei hänellä ole samanlaisia! Onneksi MiniQ:sta vielä löytyi vaaleansinistä yksisarvista collegepaitana, ja kun meiltä löytyi kaapista nuo Gugguun keltaiset trikoopantsit, on pojilla taas yhdet kiva samisteluasut, Viljamilta nimittäin löytyy yksisarvispöksyjen kaveriksi samaa keltaista Gugguuta paitana.
Samalla tilasin MiniQ:sta pikkuveljelle kesäksi tuon T-Rex teepparin, sillä kivoja teepaitoja ei vaan voi olla liikaa! Mä koitin jossain vaiheessa räpistellä irti mun rodini-ihastuksesta, sillä tuntui, että merkkiä on ihan kaikilla, mutta en vaan voi mitään, että tää on mun lempparein lastenvaatemerkki ikinä, ja parasta on tietty myös se, että nämä on myös lasten mieleen!
Minkäslaisia 1,5 vuotiaita teillä asustaa?