Mun mielestä juhlien järkkäily on superkivaa.
Tykkään miettiä teemaa, suunnitella tarjottavia ja askarrella teeman mukaisia koristeita kattaukseen. Ja jos joitan pikkuhommia on rästissä, niin yleensä nekin tulee hoidettua kuntoon juhlien lähestyessä. Siis ne vuoden kaapissa odottaneet lasten syntymäpäiväkuvista teetetyt taulut tulee vihdoin ripustettua seinälle, ja se viikkoja saranoistaan repsottanut kaapinovikin korjattua.
Paitsi että…
Tunnit vuorokaudessa ei meinaa riittää edes siihen perus arjen pyörittämiseen, joten sen sijaan, että olisin valvonut öitä teemaan sopivia pöytäkoristeita askarrellen, keskityin miettimään tarjottavia, jotka eivät olisi kovin isotöisiä. Mitään erityistä teemaakaan näissä juhlissa ei ollut, väreiksi valkkasin mustaa, valkoista ja minttua ja siinä oli meille teemaa nyt tarpeeksi.
Meillä on yleensä synttäreillä ollut makeat ja suolaiset tarjottavat esillä yhtä aikaa. Tällä kertaa kuitenkin aloitettiin suolaisella, ja voileipäkakkujen ja yömyöhään pyöriteltyjen rieskarullien sijaan meillä tarjoiltiin helposti toteutettava taco buffet.
Rento ja maistuva taco buffet valmistuu vähällä vaivalla (no okei, en olisi tästäkään selvinnyt ajoissa ilman siskoni apua, haha!), eikä ruokaisan buffetin lisäksi muuta suolaista tarjottavaa tarvita.
Meidän taco buffetista löytyi:
Minikokoisia tacokuoria
Tacomaustettua jauhelihaa
Itsetehtyä guacamolea
Maissia
Juustoraastetta
Salsakastiketta
Juustokastiketta
Kurkku-paprikasekoitusta
Tomaatti-punasipulisekoitusta
Salaattia
Ranskankermaa
Fetajuustoa
Tsatsikia
Jalapenoa
Vaikka en yleensä niin tykkääkään kertakäyttöastioista, niin tällä kertaa ostin nättejä kerttisastioita, sillä meillä ei olisi riittänyt muuten kaikille lautasia ja ruokailuvälineitä, ja olipa kivaa, kun tämän ruokaosuuden jälkeen keittiö ei ollutkaan täynnä tiskejä!
Koska nämä oli molempien poikien syntymäpäiväjuhlat, oli meillä kaksi täytekakkua, jotka tilasin valmiina. Suloisen pandakakun sisältä löytyi mustikkamousse ja ihana ruusukekakku piti sisällään suklaa- ja appelsiinimousset. Kakkujen määrän mitoitin niin, että jokainen vieras voi ottaa kumpaakin kakkua, ja siksi meillä ei juuri muuta makeaa tarjottavaa ollutkaan.
Kakkujen lisäksi kahvipöydässä oli kaupasta ostettuja keksejä, helppoja vaahtokarkkitikkareita ja pieniä karkkipusseja. Tämä oli kyllä justiin sopiva määrä herkkuja, ja näitäkin jäi aika paljon yli.
Tilasin viime vuonna joulupaketteihin tuommoiset karkkipussit lasten valokuvalla, mutta ne ei silloin ehtineet ajoissa perille. Onneksi muistin nuo pussit nyt ennen synttäreitä, niin sain hyödynnettyä niitä näissä kemuissa.
Makeista tarjottavista tein siis ainoastaan nuo nopskat vaahtistikkarit ja täytin karkkipussit ranskanpastilleilla, eli tosi helpolla pääsin, mutta silti meillä oli aivan ihanat ja näyttävät tarjottavat!
Niin ja ne kaapissa odotelleet lasten valokuvista teetetyt taulut odottelee siellä edelleen, ja se saranoistaan repsottava kaapinovikin jäi korjaamatta. Mutta kukapa niistä tietää, tai ainakaan niistä ripustamattomista tauluista.
Juhlat onnistui kyllä tosi hyvin, lapset sai ihan superkivoja lahjoja ja parasta oli tietenkin nähdä kaikkia meille saapuneita synttärivieraita!
Ihanaa uutta viikkoa!