Vielä muutama viikko sitten luulin, että lapset haluavat kaupasta valmiit joulukalenterit, ja suunnittelin askartelevani itse aineettoman joulukalenterin koko perheelle (Ihan vaan, että pääsisin askartelemaan, hih!). No, tuli muutama muuttuja matkaan, ja pojat saavatkin nyt omatekoiset kalenterit, mutta halusin silti toteuttaa tämänkin idean.
Aineettomassa joulukalenterissa on vain mielikuvitus rajana. Sisällön voi suunnata koko perheelle, kuten meillä, tai sitten tämän voi tehdä vain perheen vanhemmille, lapsille tai vaikka isovanhemmille. Sisältö voi olla vain maksutonta ja ”helppoa” tekemistä kotona, mukaan voi ujuttaa retkiä lähistölle tai sitten luukuista voi paljastua vaikka teatteri-ilta.
Alle listasin vinkiksi meidän aineettomasta joulukalenterista löytyvät yllärit. Nämä ovat nyt ihan satunnaisessa järjestyksessä.
1. Leffailta kotona. Vihannekset tikuiksi ja dippikastiketta sekoittamaan. Illalla katsotaan yhdessä leffa!
2. Eväsretki metsässä. Makkarat, mehut ja kahvipannu reppuun, tänään lähdetään eväsretkelle!
3. Joulukuusen koristelu. Tänään jokainen saa ottaa esille lempparijoulukoristeensa, on aika koristella joulukuusi!
4. Tallipihan joulu. Tänään lähdetään nuuhkimaan joulufiilistä ja ehkä päästään myös karusellin tai hepan kyytiin!
5. Piparkakkujen leipomista. Muumipeikko, Nipsu ja muut piparkakkumuotit odottaa, nyt leivotaan pipareita!
6. Piparkakkujen koristelu. Strösselit esiin, tänään koristelemme piparkakkuja!
7. Joulupukin kirjeiden kirjoittaminen. Nyt on aika laittaa salaiset toiveet paperille ja jättää ulos lyhdyn alle. Aamulla voi kurkistaa, onko tonttu vienyt kirjeen mennessään!
8. Lettuaamiainen. Hups, johan on hassu aamiainen! Lettuja ja kermavaahtoa!
9. Joulukorttien askartelua. Askartelulaatikosta löytyy tarvikkeet joulukorttien askarteluun, nyt hihat ylös ja hommiin!
10. Sisäpiknik olohuoneessa. No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle? Tänään pakataan viltti, hedelmiä ja muuta pientä naposteltavaa koriin ja lähdetään kesäiselle piknikille olohuoneeseen!
11. Joululahjakeräykseen osallistuminen. Tänään valitaan yhdessä Ideaparkin Hopen joulupuusta yksi sydän, jonka toiveen toteutamme.
12. Pikkujoulut oman perheen kesken. Tonttulakit esiin, tänään vietetään pikkujouluja!
13. Luetaan joulusatuja. Nyt kaikki joulukirjat pinoon, tänään luetaan joulusatuja.
14. Taulujen maalausta. Askarteluhyllyltä löytyy kaksi taulupohjaa, nyt saatte maalata taulut!
15. Retki museoon. Valmistaudu jännittäviin tunnelmiin, tänään lähdemme Poliisimuseoon!
16. Sormiväreillä maalausta. Hihat ylös, tänään tehdään taidetta sormiväreillä!
17. Jäälyhtyjen tekemistä. Kirkkaita, värillisiä, glitterillä vai havuilla? Nyt suunnittelupaja pystyyn, pian lähdetään tekemään jäälyhtyjä.
18. Peli-ilta herkkujen kera. Illalla pelataan yhdessä lautapelejä, ja samalla syödään herkkuja!
19. Dinolandia. Lastenkulttuurikeskus Rullan kaikkien aikojen suosituin näyttely Dinolandia on täällä taas! Tänään lähdetään matkalle Dinosaurusten maailmaan.
20. Kynttilät koirien haudalle. Tänään käydään muistelemassa Topia ja Vappua, ja sytytetään kynttilä koirien haudalle.
21. Pulkkamäkeen. Vauhdikasta puuhaa tiedossa, tänään lähdetään pulkkamäkeen koko perheen kanssa.
22. Jouluaskartelua. Tänään askarrellaan pikkuiset tontut!
23. Aamiainen kahvilassa. Vaatteet päälle ja autoon, hop, nyt lähdetään aamiaiselle kahvilaan.
24. Jouluaatto. Nyt saa katsoa hetken jouluisia lastenohjelmia, pian lähdetään joulun viettoon!
Samalla, kun joulukalenteria kasaa, kannattaa merkitä itselleen muistiin minä päivänä on mitäkin luvassa. Silloin voi tarvittaessa tehdä salaisia tontun hommia yömyöhään ja käydä vaihtamassa luukkuun paremmin sopivan sisällön. Meillä esimerkiksi Veikko keksi tänä viikonloppuna, että hän haluaa kirjoittaa joulupukille kirjeen, joten sinne luukkuun täytyy keksiä jotain muuta, ja yhteen luukkuun olin suunnitellut lippuja sirkuksen jouluesitykseen, mutta nuo liput olikin myyty jo loppuun, ja muutaman muunkin pikkuisen muutoksen olen jo ehtinyt kalenteriin tehdä.
Jos haluat nähdä miltä tämä meidän kalenteri näyttää valmiina, niin kurkista huomenna maanantaina Aamulehteen!
Mukavaa ensimmäistä adventtia!