MARKKINAHUMUA JA ALEKOODIMUISTUTUS!

perheblogi

Tämmöisen jouluhössöttäjän yksi lempparijuttu on joulumarkkinoilla käynti. Viime viikonlopulle osuikin kahdet joulumarkkinat, lauantaina käytiin oman kylän markkinoilla ja sunnuntaina suunnattiin meidän yhteen suosikkipaikkaan, Vaihmalan Hoviin, josta löytyi myyntikojuja kolmesta eri rakennuksesta.

Viisivuotiaan kanssa onkin kiva kierrellä markkinoita, kun lapsi on itsekin tosi kiinnostunut myyntikojuista ja tutkii niitä innoissaan, mutta kaksivuotiaan kärsivällisyys ei vielä kovin pitkään shoppailuun riitä, hih. Niinpä me harpottiin kojut aikamoista vauhtia läpi, käytiin kahvilla ja jätskillä ja vietettiin suurin osa ajasta pihan lammasaitauksen luona, mistä pienempää poikaa ei olisi saanut millään lähtemään pois.

Joulumarkkinoilta on kyllä kiva käydä hakemassa vähän joulufiilistä, vaikka aika joulutunnelmissa meillä aletaan jo muutenkin olla. Tänään viritellään vielä joulukalenterit esille ja huomenna saakin avata ekat luukut, kivaa!

perheblogiperheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Muistuttelenpa vielä, että tänään on vipaa päivää voimassa -20% alekoodi House of Brandonille! Koodi on CYBER ja sillä saa -20% alen ihan kaikista normaalihintaisista tuotteista. Yleensä alekoodeista on rajattu ainakin Calvin Klein, Dr Denim ja Timberland, mutta nyt tuo koodi käy myös näihin merkkeihin. Itse tilasin tuolla koodilla jo heti maanantaina miehelle jouluneuleen (kyllä, haha!) ja tänään tulikin jo viesti, että paketti olisi noudettavissa.

Miehellä näissä kuvissa näkyvät Only & Sons farkut* ja Makian käsin neulottu merinovillapipo* löytyy myös House of Brandonilta, kannattaakin kurkata tuonne miesten puolelle, sillä sieltä voi tehdä kivoja löytöjä joululahjoja ajatellen!

perheblogi

Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!

*Saatu
Postauksessa mainoslinkkejä