TÄNÄÄN OLEN…

Tänään olen…

Leiponut ja syönyt kakkua. Ehkäpä jollain muullakin on ollut tänään samantapaisia puuhia?

Juhlinut hääpäivää. Hääpäivä oli kuudes, mutta yhteisiä vuosia meillä on ensi kuussa takana kaksikymmentä, joten taidetaanpa juhlia silloinkin!

Ahminut auringonvaloa, sillä mitä ihmettä, nyt on marraskuu ja aurinko on näyttäytynyt jo monta kertaa!

Pursuillut sisustusideoita, joiden toteutusta en malttaisi odottaa! Eskarilainen haluaa oman huoneen (mikä on myös meidän vanhempien mielestä hyvä idea), joten saadaan sisustaa KOLME huonetta ihan uusiksi, kun huoneiden käyttötarkoitukset muuttuvat. Parasta!

Unelmoinut ja toteuttanut unelmiani. Nämä siis liittyy työjuttuihin, joista onneksi ihan pian pääsen kertomaan teillekin. Ja hups, mitenkäs tässä kävi niin, että TAAS mulla on kolme työtä, hah!

Haaveillut vapaa-ajasta, tai sellaisesta joutilaisuudesta (hmm… Katso edellinen kohta. Taidan kuitenkin nauttia enemmän tuosta säpinästä ja touhusta ja niiden unelmien toteuttamisesta)

perheblogi

Mitenkäs teidän päivä on sujunut?