Ihan parhaita juttuja yrittäjyydessä on unelmien toteuttaminen. Unelmia voi tietenkin toteuttaa monella muullakin tavalla, mutta justiin niitä työunelmia on ihana päästä toteuttamaan omassa yrityksessä, ja samalla voi luoda itse itselleen ihan parhaan työpaikan.
Yrittäjänä en ehkä (näin kuudentoista yrittäjävuoden jälkeenkään) ole kaikkein järkevin (enkä varsinkaan harkitsevin), vaan menen tosi paljon fiiliksen mukaan ja teen justiin sellaisia asiota, jotka tekevät mut iloiseksi. Kun uskaltaa toteuttaa ne hassuimmatkin ideat ja luopua sellaisista jutuista, jotka eivät enää tunnu oikeilta, saa tuntea olevansa justiin niissä unelmahommissa.
Yhdestä uudesta työjutusta olenkin täällä vihjaillut, enkä harmillisesti voi ihan vieläkään kertoa mistä on kyse (parin viikon päästä kaiken pitäisi olla jo julkaisukelpoista, jee!), ja lisäksi kaikkien näiden työjuttujeni oheen ja tueksi olen kaivannut graafisen alan osaamista.
Tuutilullan, blogin ja tuon salaisuustyöjutun lisäksi aikaa ei tietenkään jää täysipäiväiseen opiskeluun (enkä noista edellämainituista ole mistään valmis luopumaan!), joten olinkin aivan superiloinen, kun löysin Helsinki Design Schoolin, jossa graafista suunnittelua voi opiskella monimuoto-opiskeluna, eli lähiopetuspäiviä on vain pari kuukaudessa ja muu aika itsenäistä opiskelua etä- ja kotitehtävien parissa. Siis aivan täydellinen juttu tähän mun unelmien työpaletin oheen!
Tällaisessa opiskelumallissa jää tietenkin tosi paljon omalle vastuulle oppiminen, kun suurin osa opiskeluista tapahtuu itsenäisesti, joten pelkkä unelmointi ei riitä, vaan töitäkin täytyy tehdä. Loppuvuosi jää nyt kuitenkin vielä työjutuille ja opiskeluhommat starttaavat sitten helmikuussa. Enpä malttaisi odottaa!
Tuolla Helsinki Design Schoolissa oli muuten tosi monta mielenkiintoista koulutusohjelmaa, harmi, ettei yhtäaikaa voi opiskella montaa juttua, hah!
Onko jollain kokemusta Helsinki Design Schoolista?