Mun mielestä joulun odotus on vuoden parhaimpia aikoja, ja lapsetkin jo aika malttamattomina odottavat joulukuun alkua, että saavat avata joulukalentereistaan ensimmäiset luukut. Mutta vaikka olenkin kaikenlaisia pieniä joulupuuhasteluita jo tehnyt, on se oikea joulufiilis vielä vähän kadoksissa. Kunhan saan vähän lisää joulujuttuja esille ja vuoden ensimmäisen höyryävän glögimukin käteeni (rusinoilla ja manteleilla tietenkin), niin luulenpa, että se joulufiilis hiipii hiljalleen meillekin.
Ja tiedättekös, tällä viikolla aukeaa ovet paikkaan, josta sen kadoksissa olleen joulufiiliksen löytää aivan varmasti!
Joulu saapuu 30.11. Särkänniemen Koiramäkeen, ja kokemuksesta tiedän, että tuolta tunnelmallisesta satumaailmasta löytyy joulun taikaa niin, ettei sieltä voi lähteä kotiin, kuin hymyssä suin ja jouluisin mielin.
Meidän lempparijuttuja Koiramäen joulussa on ollut erilaiset puuhapajat, kuten Piparipaja, Joulukorttipaja ja Lego paja. Kuopus odottaa kovasti näkevänsä taas Koiramäen maatilan eläimet, ja isoveli puolestaan pohtii, uskaltaisiko käydä Joulupukin juttusilla.
Kaikenlaista mukavaa ohjelmaakin on tiedossa, Tassuteatterin lavalla nähdään ainakin tonttujumppaa ja päivittäin on tiedossa myös Jouluparaati. Tiedossa on myös jännittävän kuuloinen Tonttupolku, ja kuulinpa huhua, että Koiramäen yrittimaan alueelle olisi ilmestyt joulun ajaksi tonttujen joulupuutarha!
Eikä muuten kannata säikähtää kurjaa säätäkään, sillä Koiramäessä monet jutut tapahtuvat sisätiloissa. Ja jos vilu kuitenkin yllättää, niin sormiaan voi lämmitellä vaikka nuotion ääressä samalla, kun paistaa vaahtokarkkeja tai makkaraa, tai poiketa Kahvila von Guggelbööhön vaikka höyryävälle vaahtokarkkikaakaolle.
Ja sitten ohjeet arvontaan, jossa voit voittaa kaksi Jouluranneketta! Joulurannekkeella pääsee paitsi Koiramäen jouluun, myös muihinkin Särkänniemen avoinna oleviin kohteisiin (Koiramäki, Akvaario, Planetaario ja Näsinneulan näkötorni).
- Olet mukana arvonnassa kertomalla kommenttiboxissa, mikä sinulle tuo joulumielen.
- Voittaja saa kaksi Jouluranneketta, joilla pääsee Koiramäen jouluun ja muihin Särkänniemen avoinna oleviin kohteisiin yhtenä päivänä.
- Arvonta päättyy 3.12. klo 22.00
- Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse arvonnan päätyttyä.
Psst! Karkkipurkin Instagramista löytyy pika-arvonta, jossa myös palkintona kaksi Jouluranneketta! Tuplaa siis voittomahdollisuutesi, ja osallistu myös siellä!
Koiramäen joulun aukioloajat ja muun infon löydät täältä.
Onnea arvontaan!
Edit. Arvonta on päättynyt! Arvonnan voitti Pilvi, voittajalle on lähetetty sähköpostia.
Kuvat: Särkänniemi