JOULUTUNNELMAA KOTIIN!

ellos joulu

Yhteistyössä Ellos

Enää yksi yö joulukuuhun! Tänään illalla on tiedossa pieniä salaisuuspuuhia joulukalenterin parissa (eikä tietenkään yhtään viime tipassa, hah!) ja huomenna saa sitten ihan virallisesti alkaa joulunodotuspuuhiin.

Kotia on jo pikkuisen laitettu jouluasuun, ja ehkäpä tuosta pimeydestä ja jatkuvasta sateesta johtuen kaikenlaiset koristevalot tuntuvat nyt erityisen mukaville.

Tuon söpön pikkuisen joulukuusen pattereilla toimivilla valoilla löysin Ellokselta, ja se tuo kyllä mukavaa joulufiilistä pimeisiin iltoihin. Tuo vihreä minikuusi näyttää mun mielestä tosi kivalle, ja nyt vähän aloinkin haaveilemaan sellaisesta isosta vihreästä kuusesta. Meillä on ollut monta vuotta valkoinen joulukuusi (jonka olen myös tilannut joskus Ellokselta), mikä on kyllä ihan kiva sekin, mutta jotenkin tuollainen vihreä tuntuu nyt paljon tunnelmallisemmalta.

Tänä vuonna houkuttaisi pitää joulun värimaailma vihreänä ja valkoisena ripauksella kultaa, mutta tiedän, että lapset haluavat sitä tuttua tontunpunaistakin, joten sellaistakin laitetaan sitten lähempänä joulua esille.

ellos joulu

ellos joulu

Keräsin tuohon alle muutakia kivoja juttuja Elloksen valikoimasta. Meillä ei ole ollenkaan sellaista sähkökynttelikköä, ja tänä vuonna mun tekisi mieli hankkia meille sellainen. En halua kuitenkaan sitä ihan perinteistä mallia, vaan jokin tuollainen vähän modernimpi versio voisi olla hauska! Tuossa siis jotain mun suosikkeja, mutta koko Elloksen jouluosaston voit käydä kurkkaamassa täältä.

ellos

Enää yksi yö joulukuuhun!

Psst… Jos muuten ihmettelitte mikä tuo juttu tuolla tv-tason alla on, niin aivan samaa ihmettelin minäkin, hah! Ehkäpä eräs kolmevuotias tietäisi vastauksen…

Kuusi saatu Ellokselta
Sisältää mainoslinkkejä