LOISTAVA ALEVINKKI TENNAREIHIN

Joko teilläkin alkaa olla kevätfiilis? Joo tiedän, aamulla oli taas sata astetta pakkasta, mutta tuo ihana auringonpaiste saa mielen jo kevääseen. Ja hei, alle kaksi kuukautta vappuun, eli aivan pian on kevät!

Tykkään itse käyttää keväällä ja kesällä valkoisia tennareita, ja nyt mun teki mieli sellaisia pojillekin. Vähän mietin, että onkohan aivan järjetön ajatus hommata lapsille valkoiset kengät, mutta toisaalta valkoiset kengätkin saa kyllä helposti pidettyä kunnossa, kun kengistä muistaa pyyhkiä käytön jälkeen liat pois. Ja eihän niitä valkoisia tennareita tietenkään mihinkään rymykäyttöön tartte laittaakaan, sellaiseen on sitten toiset kengät erikseen. Niinpä päätin antaa valkoisille kengille mahdollisuuden ja lähdin virtuaaliselle ostoskierrokselle.

Ilokseni huomasin, että kaikki lasten kengät (ja vaatteetkin) on -25% alessa täällä (ale näkyy ostoskorissa ja on voimassa 5.3. asti)!

Suuren kenkävalikoiman joukosta myös niitä valkoisia tennareita löytyi monenlaisia! Päädyin tilaamaan eskarilaiselle nuo valkoiset Adidaksen Superstarit. Harmi, että niistä oli koot vähissä, eikä pikkuveljelle löytynyt näitä, nämä Superstarit kun olisi aivan täydelliset samistelukengät vaikka koko perheelle, hih! Pikkuveljelle tilasin nuo valkoiset nahkaiset Converset mustilla kuvioilla, vaikka nuo kokovalkoisetkin olisi kyllä olleet tosi ihanat (niissä taisi kyllä koot olla isommille lapsille). Tuon -25% alen innoittamana tilasin isommalle lapselle vielä nuo hauskat farkunsiniset keltatähtiset Converset. Keräilin tuohon alas muutamia lemppareitani, ja kuten huomaatte, tykkään kengistä, joissa on tarrakiinnitys! Meillä on ollut nauhallisiakin kenkiä lapsilla, mutta nuo tarralliset on vaan niin kätevät, että tällä kertaa en edes miettinyt muita.

Meillä onkin lapsille jo ulkoilukengät kevättä varten odottamassa, mutta jos sellaiset puuttuu, niin kannattaa tuota alea hyödyntää, esim Vikingiltäkin löytyi mukavasti malleja, ja koko kenkävalikoima löytyy täältä.

ellos tennarit ale1 Adidas // 2 Converse // 3 Converse // 4 Viking  // 5 Converse // 6 Adidas // 7 Converse // 8 Viking // 9 Viking

Tuo alla oleva kuva on viime keväältä, noita Vansin tennareita meillä on ollut useana vuonna, ja ne on ollut kyllä ihan lemppareita myös!

tennarit lapsille ale

Jokos teillä on kevätkengät hankittu?

Postauksessa mainoslinkkejä