-70% ALEVINKKI SISUSTUKSEEN!

Sen lisäksi, että meillä laitettiin vihdoin hihat heilumaan kuopuksen huoneen minirempan kanssa, innostuttiin myös vaihtamaan makuuhuoneen ja työhuoneen paikkoja. Viime päivät onkin siis olleet melkoista huonekalurallia, kun kalusteita on kuskattu pitkin taloa, osaa myyty eteenpäin ja uusia tuotu tilalle.

Makkari ja työhuone alkavat olla aika valmiita, sillä niissä ei oikeastaan tarvinnut, kuin kantaa tavarat paikoilleen, ja joitain uusia juttuja (petivaatteet, päiväpeiton ja koristetyynyjä) tilasin piristämään uutta huonetta. Kuopuksen huoneessa on vielä paikat aika hujan hajan, tällä hetkellä siellä on keskeneräinen sänky keskellä lattiaa odottamassa maalausta, mutta tarkoitus olisi, että huone on vielä tämän viikon lopulla muuttokunnossa!

Jos muillakin on sisustuspuuhia meneillään, niin vinkkinä, että Elloksella alkoi nyt ALE ja tuotteita on jopa -70% alehinnoin!

Koska meillä on nyt sisustuspuuhat ajankohtaisia, keräsin alle muutamia poimintoja sisustusosastolta, mutta tuo alehan on tietty voimassa kaikilla muillakin osastoilla, joten kannattaa kurkata myös naisten- ja lastenvaatteet ja kengät! Aleostoksille pääset tästä.

ellos ale

Joko olette tehneet alelöytöjä?

Elloksen alen löydät täältä.

Sis. mainoslinkkejä