SAMISTELLEN SYNTTÄREILLÄ

levis house of brandon

Eilen oli aikamoista hulinaa aamusta iltamyöhään, kun juhlittiin sukulaisten kanssa näiden murusten yhteisiä syntymäpäiväkekkereitä. Me ollaan tavattu juhlia lasten oikeina syntymäpäivinä aina ihan pienesti oman perheen kesken, sitten vähän isommin sukulaisten kanssa ja lisäksi esikoisella on vielä ollut kaverisynttärit. Luulen, että tänä vuonna myös kuopus haluaa järjestään omat kaverisynttärit, joten aikamoista juhlahumua nämä meidän alkusyksyt.

Eiliselle juhlapäivälle halusin pojille jotkut kivat mätsäävät vaatteet. Rentoihin kotijuhliin en halunnut mitään kovin virallista ja juhlavaa, vaan jotain sellaista, mille olisi sitten myöhemminkin käyttöä. House of Brandonilta löytyikin sopivasti kivan simppelit Leviksen t-paidat*, isommalle punainen ja pienemmälle harmaa. Isommalla oli t-paidan kanssa farkut ja pienemmällä leggarit, eli molemmilla justiin oman näköisensä ja mukavat vaatteet kotikekkereille.

levis lasten paidat

lasten levis

house of brandon lastenvaatteet

Ainakin tällä hetkellä House of Brandonilla näyttää olevan melkein kaikki tuotteet alessa, eli nämä paidatkin saa nyt kivaan alehintaan!

House of Brandonin lastenvaatevalikoima on mun mielestä tosi kiva, ja varsinkin meidän koululaiselle olen sieltä löytänyt paljon kivoja vaatteita. Ekaluokkalaisen vaatekaapista löytyy sisävaatteista mm. Moloa, Makiaa ja Levistä ja ulkovaatteista Reimaa ja Name it:iä, ja näitä kaikkia löytyy House of Brandonilta! Pienemmälle sieltä löytyy mm. Vimmaa, ja samaa merkkiä olen tilannut myös omaan vaatekaappiini. Kantsii tosiaan kurkata, kun tällä hetkellä tuotteissa on alehinnat.

Koko lastenvaatevalikoiman löydät täältä.

lastenvaatteet levis

lastenvaateblogi

lastenvaatteet levis

Aurinkoista päivää!

*Saatu House of Brandonilta
Sisältää mainoslinkkejä