SUKLAISET MATOKUPIT HALLOWEENIN HERKKUPÖYTÄÄN

halloween tarjottavat

Meillä vietettiin tänään kuopuksen ensimmäisiä kaverisynttäreitä, ja lapsi toivoi 4-v kemuihinsa suklaisen hirviökakun. Tuo kakku oli lapselle supertärkeä ja siitä höpöteltiin kauan ennen juhlia. Hirviökakun ympärille kasattiin vähän muutakin teemaan sopivaa, ja näin halloweenin alla kaupoista löytyikin mukavasti kaikenlaista hurjaa rekvisiittaa. Ostettiin Tigerista kummituslautasia, -servettejä ja -viirinauha ja muutamia teemaan sopivia ylläreitä ”hirviön metsästykseen” ja ongintaan palkinnoiksi.

Pinterestistä bongasin hauskan idean näihin multakasoista pilkisteleviin matoihin, ja ajattelin, että nämä olisivat varmasti hauskoja myös halloweenjuhliin!

Nämä oli myös superhelppo tehdä. Joku kätevämpi emäntä tietenkin tekisi tuon suklaamoussen alusta loppuun itse, mutta tällainen ”helppoa ja nopeaa” -tyyppi turvautui kaupasta löytyvään puolivalmiiseen suklaamousseen, eli sellaiseen jauheeseen, johon vatkattiin vain maito sekaan. Kun tuo viidessä minuutissa valmistuva mousse oli pyöräytetty, jaoin suklaamoussen annoskulhoihin, tökin matokarkit sekaan ja ripottelin päälle murskatut suklaakeksit mullaksi. Sitten vain kipot jääkaappiin odottamaan herkutteluhetkeä. Helppoa, nopeaa ja aivan hurjan hauskaa!

halloween tarjottavaa

halloween ideat

halloween herkut

halloween tarjottavia

Joko seuraat Karkkipurkkia Instagramissa? Sieltä instastoryn puolelta löytyy myös synttäripöydästä löytynyt hurja coctailtikkukrokotiili. Tuosta krokotiilista tuli kyllä niin kammottavan näköinen isoine mulkosilmineen, että sekin sopii oikein hyvin halloweenkemuihin, hah! Käykäähän kurkkaamassa Instan puolella.

Ps. olettehan muistaneet vaihtaa osoitteeksi www.karkkipurkki.com sen bellan osoitteen tilalle? Sieltä on vielä siirto tähän osoitteeseen, mutta kannattaa silti jo laittaa tuo uusi osoite muistiin!

Onko teillä halloweenjuhlia tiedossa?