MONIKÄYTTÖISET HUONEKALUT OVAT PARHAITA!

ellos huonekalut

Kaupallinen yhteistyö: Ellos
Mukana ALEKOODI

Mulla on pitkiä aikoja, jolloin olen aivan tyytyväinen meidän kodin sisustukseen, enkä kaipaa sinne mitään muutoksia. Ja sitten taas toisinaan – varsinkin näin syksyisin – iskee kamala sisutuskuume!

Tosi helposti sisustusta saa piristettyä ihan vain vaihtamalla järjestystä, tai kuskaamalla huonekaluja huoneesta toiseen. Me pyöräytettiin juuri muutama päivä sitten olkkarissa kalusteita ympäri, siirsin makuuhuoneeseen maton toisesta huoneesta ja vaihtelin siellä muutamien esineiden paikkoja. Varsinkin olohuoneesta tuli aivan kuin uusi, ja makkarikin piristyi kivasti, eikä oikeasti ostettu huoneisiin mitään uutta.

Sellaiset huonekalut onkin ihan parhaita, joiden käyttötarkoitusta tai -paikkaa voi vaihdella. Elloksen Morris-kärry on ollut yksi sellainen, se on seilannut varmaan jokaisessa huoneessa milloin missäkin tarkoituksessa, ja tällä hetkellä se on vessassa tasona hammasharjamukeille, vessapaperikorille ja roskapöntölle.

ellos hylly

ellos hyllykkö

Olin jonkin aikaa etsiskellyt meidän koululaisen huoneeseen pientä hyllyä, sellaista johon voisi laittaa kirjoja ja muita sellaisia tavaroita jotka saavat olla esillä. Tämä Alexis-hylly* löytyi Ellokselta, ja tämä oli taas juuri sellainen monitoimihylly, mikä sopisi ihan mihin huoneeseen vain! Ennen kuin vein hyllyn lapsen huoneeseen, niin kiikuttelin sitä ympäri kotia ja mallailin vähän sinne sun tänne.

Hylly olisi ollut tosi kiva olohuoneessakin, siihen olisi voinut laittaa muutaman viherkasvin ja kynttilöitä tuomaan tunnelmaa talvi-iltoihin. Keittiössä hyllyyn saisi kivasti esille lemppareimmat kipot ja kupit ja eteisessä siihen voisi laittaa koreja hanskoille ja pipoille. Kuskasin hyllyn myös meidän makuuhuoneeseen ja aika ihana tuo olisi ollut sielläkin!

Hylly päätyi lopulta kuitenkin koululaisen huoneeseen, jonne se oli tarkoitettukin. Mutta jos hyllyllä joskus ei enää olekaan siellä käyttöä, tai haluaa muuten vain vaihtelua, löytyy hyllylle varmasti monta muutakin käyttötapaa! Näitä edullisia hyllyjä löytyy kolme eri kokoa, ja tämä meidän hylly on niistä kaikkein pienin.

Noista Legopää säilytysrasioista muuten löytyy ihan oma postaus täältä.

ellos sisustus

ellos lastenhuone

Sain jaettavaksi teille kivan alekoodin, joka on voimassa tämän viikonlopun ajan!

Koodilla: 385720 saa -30% alennuksen Elloksen oman valikoiman tuotteista ja tämä koskee niin naisten, miesten, lasten, kuin kodintuotteitakin!

Koodi ei harmillisesti käy huonekaluihin, mutta esim. tähän ihanaan untuvaparkaan tai tähän jo valmiiksi edulliseen lasten toppahaalariin koodi käy! Jos haluat kurkata, niin tuosta untuvatakista ja toppahaalarista löytyy sovituskuvia esim. täältä.

ellos hylly

ellos huonekalut

Tässä vielä muutama kuva, miltä tuo hylly olisi meidän makkarissa näyttänyt. Tilasin samalla tuon lattialla näkyvän ihanan pitkäkarvaisen Shannan-lampaantaljan*, joka sekin olisi kivasti sopinut tuonne makuuhuoneeseen. Talja olisi varmasti aivan superihana sängyn vieressä, jolloin aamuisin saisi ensimmäisenä upottaa varpaansa pehmoiseen lampaantaljaan.

Tilasin taljan kuitenkin työhuoneeseeni tuolille, mutta voi olla, että se seilaa sieltä vielä olohuoneen puolelle nojatuolin päälle, sillä sinnekin se sopisi tosi hyvin!

Mies muuten katseli, kun avasin tuota taljaa pakkauksestaan, ja tuumasi, ”Ai, ootko sä ostanut koirille jonkun uuden pedin?” Hmmm… No toki tämä kävisi myös meidän karvakorvien makuualustaksikin, mutta taidan kyllä ainakin toistaiseksi pitää tämän itselläni, hih.

ellos alekoodi

ellos alekoodi

hylly ellos

Mukavaa viikonloppua!

*Saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä