Varmastikaan kenellekään blogiani seuraavalle ei ole jäänyt epäselväksi, mikä on tämän kevään lempivärini. Vaaleanpunainen! Toki olen tykännyt tuosta karkkiväristä aina, mutta tänä keväänä vaaleanpunainen on hiipinyt elämääni oikein kunnolla. Aikaisemmin vaatekaapistani on löytynyt muutamia vaaleanpunaisia väripilkkuja ja samaa sävyä on löytynyt meidän kodista pieninä yksityiskohtina. Tänä keväänä kuitenkin olen haalinut vaaleanpunaista yhtä enemmän niin vaatteisiin, kuin sisustukseenkin.
Maalattiin meidän eteiseen yksi seinä aivan ihanalla Tikkurilan Pirtelö-sävyllä, ja nyt kun olen ihastellut tuota seinää jo muutaman viikon ajan, en voi kuin hyräillä tyytyväisyyttäni – ja haaveilla uusista vaaleanpunaisista seinistä!
Päätettiinkin (no, minä päätin ja mies onneksi suostui) maalata vaaleanpunaisella myös meidän keittiö ja olohuone, jolloin vaaleanpunaisesta tulee meidän kodin uusi pääväri. Ihanaa enkä malttaisi odottaa! Lastenhuoneet jäävät ennalleen ja meidän aikuisten makuuhuone pysyy harmaana (ellen muuta tämän suhteen vielä mieltäni, heh), mutta muut tilat saavat vaaleanpunaisen maalin seiniinsä. Meillä on onneksi kalusteet ja tekstiilit pääasiassa harmaita ja valkoisia, joten nämä sopivat hyvin yhteen myös vaaleanpunaisten seinien kanssa, eikä mitään suurta sisustusoperaatiota tarvitse käynnistää, vaikka seinät maalataankin.
Nyt pitäisi vielä päättää maalataanko kaikki seinät juuri tuolla samaisella Pirtelö-sävyllä, vai olisiko hauskempaa, jos eri huoneissa vaaleanpunainen olisi pikkuisen eri sävyä. Kun tuota maalia aikanaan valittiin, oli mulla useampikin lempparisävy, joista päädyin lopulta tuohon Pirtelöön ja nyt olisi hauska tilaisuus päästä hyödyntämään niitä muitakin sävyjä. Toisaalta vaaleanpunainen on jo itsessään melko rohkea värivalinta kodin yleissävyksi, joten samaa sävyä olevat seinät voisivat olla kuitenkin varma valinta.
Tein tietokoneella muutaman havainnointikuvan miltä meidän koti tulee näyttämään, kun kaikki seinät on maalattu Pirtelö-sävyllä ja vaihtoehtoisesti myös usealla erilaisella vaaleanpunaisen sävyllä. En nyt millään osaa päättää päädytäänkö tuohon Pirtelöön vai useaan eri sävyyn, joten olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitä! Mallikuvat voit kurkata täältä.
Ihanaa uutta viikkoa, ja huhtikuun ensimmäistä päivää!