Kaupallinen yhteistyö: Ellos
Pari kuukautta sitten, kun meidän keittiöön tuli uudet tuolit, aloin haaveilla myös matosta ruokailuryhmän alle. Raahasin eteisen harmaan villamaton keittiöön ja sovittelin mattoa ruokapöydän ja tuolien alle. Matto näytti keittiössä aivan ihanalle ja teki ilmeen paljon kodikkaammaksi ja lämpöisemmäksi! Mutta villamattoa olisi ollut aivan järjetöntä jättää ruokapöydän alle, ainakaan perheessä, jossa on pieniä lapsia.
Kyselin Instagramissa onko matto keittiön ruokailuyryhmän alle ylipäätään aivan järjetön idea ja aika moni oli sitä mieltä, ettei matto voi mitenkään toimia lapsiperheen keittiössä. En kuitenkaan malttanut luopua mattonhaaveistani, vaan googlailin ja katselin erilaisia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä näkyy paljon kauniita juuttimattoja ja näitä näkyy myös keittiöissä. Sellainen olisi ollutkin aivan ihana, mutta toimii varmasti paremmin perheessä, jossa on vain aikuisia ruokailijoita, tai lapset ovat jo isompia. Lopulta kuitenkin löysin meille aivan täydellisen vaihtoehdon, maton joka on muovia! Miten loistavaa! Matto olisi helppo puhdistaa ihan vain pyyhkimällä, eikä edes ketsuppitahrat tarraisi välittömästi mattoon kiinni niin, ettei sitä saisi enää koskaan täysin puhtaaksi.
Matosta olisi ollut aivan ihania ja justiin meidän tyylisiä söpöjä värejäkin, mutta koska meidän keittiöön on tulossa myöhemmin värejä muualle, päädyin neutraaliin harmaaseen mattoon. Yllätyksekseni valikoima näistä muovimatoista oli todella runsas (kaikki vaihtoehdot löydät täältä)!
No mutta, haluattekos nähdä kuvia? Tällainen matto meidän keittiöön sitten tuli!

Tykkään matosta aivan hurjan paljon ja se on juuri sellainen kuin toivoinkin! Harmaa on kyllä värinä mukavan käytännöllinen, sillä se sopii sisustukseen, vaikka muut värit ympärillä vaihtuisivatkin. Tässä värissä eivät myös pienet tahrat näy niin helposti, kuin vaikka vaaleammassa matossa. Toisaalta materiaali on niin helposti puhdistettavissa, että luulen, ettei mattoon muutenkaan jää tahroja, kun ne vain puhdistetaan ajoissa pois.
Materiaalina muovi on sellainen, joka ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen, kun suunnittelee mattohankintoja, mutta keittiössä tuo materiaali on kyllä aivan loistava! Ainakin mä tykkään, että koti on helposti siivottavissa, enkä jaksaisi käyttää aikaa hankalan materiaalin puhdistamiseen. Tämä matto on myös tosi laadukkaan oloinen, eikä siitä kyllä ensimmäisenä edes huomaa, että se on muovia! Tosin laadusta kertoo ehkä sekin, ettei nämä Horredsmattan-muovimatot ole kaikkein edullisimpia, mutta juuri tällä hetkellä näistä on menossa kiva kampis ja matot ovat -20% alessa!
Elloksella on taas kivoja alekampiksia menossa, kannattaa kurkata tuonne Elloksen etusivulle, jonne kaikki voimassa olevat kampanjat on kerätty! Sieltä löytyy mm. koodi, jolla tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa -30% alen. Kurkkaa lisää täältä!


Mukavaa päivää!