
Yksi parhaista jutuista lasten kasvaessa isommiksi on se, että voidaan pelata yhdessä aivan oikeitalautapelejä! Sellaiset pikkuisille tarkoitetut lautapelit ovat toki ihan hauskoja myös, mutta vielä hauskempaa mun mielestä on päästä pelaamaan lasten kanssa isommille lapsille tarkoitettuja lautapelejä.
On myös mukavaa, että monista tutuista ja suosituista isompien lasten ja aikuisten peleistä on tehty alle kouluikäisillekin sopivia junioriversioita! Meiltäkin löytyy näistä ainakin Alias, Alphabet ja Monopoli. Aliaksen junioriversiossa on sananselityskorttien sijaan kuvakortit, eli peli sopii mainiosti myös lukutaidottomille ja tämä on ollut meillä ehkä neljävuotiaasta asti kovin pelattu peli. Alphabet juniorin meidän esikoinen sai aikanaan kummeiltaan, jotka tiesivät, että lapsi haluaisi kovasti oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Peli olikin hauska apuväline lukemaan ja kirjoittamaan opettelemisessa, mutta sopii myös niin lukutaidottomille, kuin lukemaan jo oppineillekin, sillä sama peli sisältää kaksi erilaista peliversiota.
Yksi mun omista kouluajan lempparipeleistä, joita olen lapsena kavereiden kanssa tykännyt pelata, oli jännittävä Cluedo. Cluedon ideana oli ratkaista murhamysteeri, eli selvittää kuka murhasi Mauri Mustapippurin, missä huoneessa murha tapahtui ja mikä oli murha-ase. Peli oli mun mielestä tosi hauska ja koukuttava ja ilokseni huomasin, että Cluedostakin löytyy junioriversio, jonka ikäsuositus on viisivuotiaasta ylöspäin!
Halusin tietenkin itse päästä pelaamaan tuota peliä, joten tilasin sen ja käärin lahjapakettiin kuopukselle (lapset saivat pienet vappuyllärit ja kuopuksen pakettiin päätyi tuo peli)!
Alle kouluikäisille sopivassa Cluedo juniorissa ei toki ratkota murhamysteeriä, vaan pelissä selvitetään kadonneen kakunpalan arvoitus. Pelin voittaa se, kuka saa ensimmäisenä selville kuka söi kakunpalan, mihin kellonaikaan ja minkä juoman kanssa.



Peli oli hurjan hauska ja juuri sopivan yksinkertainen viisivuotiaallekin. Ensin mietin, että onko peli liian hankala, koska pelin edetessä tehdään muistiinpanoja arvoituksen ratkaisemiseksi, mutta viisivuotias kyllä hoksasi nopeasti mistä on kyse ja innostui pelistä kovasti. Ja vaikka peli onkin sopiva jo alle kouluikäiselle, tykkäsi meidän tokaluokkalainenkin pelistä kovasti.
Ehdittiinkin vapun aikana pelata peliä yhdessä ainakin kymmenen kertaa ja lapset pelasivat peliä myös keskenään vaikka miten monta kertaa.
Ja vaikka tämä ei se alkuperäinen murhamysteeripeli ollutkaan, oli tätä munkin mielestä kiva pelata!
Huomasin myös, että Cluedosta löytyy Harry Potter versiokin! Aika hauskaa, ehkä tilaan sen joskus esikoiselle, joka on melkoinen Harry Potter fani!

Tykätäänkö teillä pelailla?