Miten onnekas olenkaan, kun saan viettää äitienpäivää kahden maailman rakkaimman ja tärkeimmän naperon äitinä.
Onnekas olen myös siksi, että olen saanut olla varaäitinä kahdeksalle muulle ihanalle pienelle. Lyhimmillään viikon, pisimmillään yli vuoden.

Äitinä olo on varmasti ihanin ja paras työ mitä mulla on koskaan ollut.

Aluksi ajattelin, että päivystysperhetyössä saan olla auttamassa turvallista kotia tarvitsevia lapsia, mutta matkanvarrella olen oppinut, että tämä on paljon muutakin. Sijaisvanhemmuus on jaettua vanhemmuutta, jossa saan auttaa paitsi lapsia, usein myös sijoitetun lapsen perhettä. Saan olla pieni pala isompaa kokonaisuutta, jonka tarkoitus on taata lapselle mahdollisimman hyvä lapsuus.

Sijaisäitiys on kiintymistä ja luopumista, haleja ja lohduttamista. Iloa, leikkiä ja yhdessäoloa. Lapsen surun ja huolien kantamista. Sijaisäitiys on julkista äitiyttä, jossa avataan oman elämän ja kodin ovet monelle eri taholle. Se on hyppäämistä yllättäviin tilanteisiin ja jatkuvasti uuden oppimista. Se on ihania yllätyksiä ja uusia tilanteita. Sijaisäitiys on silmiä avaavaa ja samalla elämän kurjankin puolen esiin tuovaa. Se on koskettavia hetkiä, pienistä edistysaskeleista iloitsemista ja palkitsevinta ikinä.

Sijaisäitiys on myös aivan tavallista äitiyttä, ihan samanlaista, kuin mikä tahansa muukin äitiys. Se on rakkautta ja rajoja, turvallista syliä. Toisinaan kaupan valmiita pinaattilättyjä ja väsyneitä aamuja. Kikatusta ja kiukuttelua. Tylsyyden sietämistä (koska sitähän arki toisinaan on) ja jännittäviä seikkailuja. Toisinaan myös samanlaista sydämen pakahduttavaa rakkautta, kuin biologinenkin äitiys.

Ihanaa äitienpäivää kaikille!