Kaupallinen yhteistyö: Ellos
Elokuun lopullakin päivät ovat olleet vielä ihanan lämpöisiä ja aivan näihin päiviin asti on ulkona voinut olla lähes kesävaatteissa. Aamuisin on kuitenkin ollut jo sen verran viileää, että kouluun ja eskariin pyöräillessä on saanut kiskoa hanskat käsiin ja ilmassa on ollut jo selkeästi aavistus syksystä.
Niinpä on ollut aika päivittää lasten vaatekaappia jo vähän syksyisemmäksi. Kummallekin sopii hyvin muun muassa viime keväänä ostetut takit, mutta sopivan kokoisia syyskenkiä ei ollut kummallakaan lapsella. Kenkiä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa etsiä, sillä muistin nähneeni Elloksella tosi kivan näköisiä yksivärisiä Vikingin varrellisia goretex-kenkiä. Toisin kuin useimmat goretex-kengät nämä oli mun mielestä niin siistin näköiset, että menevät ulkoilun lisäksi muuhunkin arkiseen menoon.
Kenkiä oli mustaa ja tummansinistä ja molemmat pojat valitsivat kengät sinisenä. Ihan kivaa vaihtelua, sillä meillä ainakin on useimmiten lapsilla ollut mustia syyskenkiä. Että nyt ei haittaa, vaikka päivätkin viilenisivät, sillä varpaat eivät näissä kengissä palellu syyskeleilläkään.
Samalla löysin vähän vahingossa jotain superhauskaa ja hyödyllistä!

Kuopus on toivonut itselleen omia kuulokkeita ja löysin sattumalta Ellokselta aivan täydelliset kuulokkeet lapselle! Lapsi on nimittäin Super Mario Legojen myötä aivan Super Mario huumassa, ja nämä Super Mario kuulokkeet oli kyllä aivan älyttömän hauskat! Sattumalta juuri nämä kuulokkeet olivat aivan oikeaa kokoakin eskarilaiselle, nämä on nimittäin tarkoitettu 3-7 vuotiaille lapsille.
Erilaisia lasten kuulokkeita oli tosi monenlaisia ja löysin samalla esikoiselle aivan upeat Rohkelikko kuulokkeet. Nämä puolestaan on tarkoitettu 8-vuotiaasta aikuisille, joten juuri passelit 9-vuotiaalle Harry Potter fanille.
Kuulokkeita on kaivattu meillä varsinkin niille automatkoille, joilla lapset kuuntelevat äänikirjoja, katselevat ohjelmia tai pelaavat kännykällä tai tabletilla. Näin kumpikin saa rauhassa keskittyä omaan juttuunsa ja toki etua on siitäkin, että näin myös etupenkkiläiset saavat oman rauhan, heh.
Nyt alkuun nämä kuulokkeet päässä on kyllä heiluttu aivan täällä kotonakin, sillä molemmat olivat aivan innoissaan uusista superhienoista kuulokkeistaan. Esikoinen jo harmitteli, että koulussa oli aivan hiljattain matikan testi, jonne sai ottaa omat johdolliset kuulokkeet mukaan, eikä lapsella vielä silloin ollut näin upeita kuulokkeita.
Mikä tärkeintä, niin molemmat kuulokkeet vaikuttavat myös kovin laadukkaille. Joskus tällaisia juttuja tulee vastaan näköjään juuri silloin, kun niitä ei ole edes etsimässä. Enkä kyllä koskaan olisi osannut lähteä etsimäänkään juuri Super Mario tai Harry Potter kuulokkeita, vaan sellaisia aivan tavallisia yksivärisiä, kun en tällaisista tiennyt aikaisemmin mitään.
Kannattaa käydä kurkkaamassa koko kuulokevalikoima, näitä nimittäin oli vaikka millä suosituilla hahmoilla (mm. Pipsa Possu, Pokemon, Batman jne)!



Sellaista tällä kertaa. Nyt hengähdän hetken (ja nypin muutaman hirvikärpäsen päästäni, yyyh!), sillä tultiin hetki sitten kotiin esikoisen metsäsynttäreiltä. Kemut oli tosi kivat ja onnistuneet ja oli kyllä aivan oikea valinta pitää 12 vauhdikkaan pojan kanssa juhlat nimenomaan ulkona, eikä esimerkiksi meillä kotona sisällä, haha!
Aurinkoista viikkoa!