Kaupallinen yhteistyö: Skincity
Mulla oli vuosien ajan aivan supersimppelit ihonhoitorutiinit ja suurinpiirtein kaksi tuotetta, joita käytin. Puhdistusaine ja kosteusvoide. Mulla ei ole koskaan ollut mitään suurempia iho-ongelmia, mutta talvisin mun ihoa kiristeli ja ympäri vuoden otsassa oli sellaista ihan pikkuista ihon kuivuudesta johtuvaa näppylää. Olin kyllä kokeillut monenlaisia kosteusvoiteita, mutta tuhdimmatkaan voiteet eivät tuntuneet kosteuttavan ihoani tarpeeksi.
Mutta sitten löysin seerumit!
Seerumi on kosteusvoiteen alle laitettava aine, jonka tarkoitus on nimenomaan kosteuttaa kasvojen ihoa ja seerumin päälle laitettavan kosteusvoiteen tehtävä onkin lukita tuo seerumin tuoma kosteus iholle. Yleensä uusien ihonhoitotuotteiden vaikutukset huomaa vasta muutaman viikon käytön jälkeen, mutta mä huomasin jo viikon päästä aivan älyttömän selkeän eron kasvoillani. Ihon pintakuivuus oli hävinnyt ja myös ne otsalla AINA olleet pikkuiset näppylät olivat poissa!
Innostuin ihonhoidosta aivan uudella tavalla, mutta koska en ole itse mikään kosmetiikan asiantuntija, tuntui haastavalle löytää juuri ne omalle iholle sopivimmat tuotteet.
Mutta sitten löysin Skincityn, kotimaisen verkkokaupan, jonka sivuilla voi tehdä ilmaisen ihotestin, jonka perusteella Skincityn kosmetologit suunnittelevat henkilökohtaisen ihon tarpeita vastaavan ihonhoitorutiinin tuotteineen. Loistavaa!
Mä tein tuon testin viime talvena ja sain sen perusteella juuri omalle iholleni sopivimmat tuotteet. Tuo ihotestihän ei velvoita mihinkään, eli sen voi tehdä vaikka ei lopulta ostaisikaan niitä omalle iholle suositeltuja tuotteita. Mulle suositeltiin korealaisen Klairs merkin tuotteita, joista suurin osa onkin jäänyt mulle pysyvään käyttöön ja joista osasta en suostuisi luopumaan enää ollenkaan!
Klairs tuotesarja -20% tämän viikonlopun ajan.
Kolmen tuotteen kombo, joka pitää kasvojeni ihon pysyvästi kosteutettuna
Mulle henkilökohtaisesti räätälöityjen tuotesuositusten perusteella mun kasvojenhoitorutiineihin tuli mukaan Klairs sarjan puhdistusvaahto, kasvovesi, seerumi ja syväkosteuttava voide. Pidän kyllä kovasti tuosta hellävaraisesta puhdistusvaahdosta, joka syväpuhdistaa ihohuokoset ja kosteuttaa ihoa, sekä syväkosteuttavasta voiteesta (tääkin on oikeasti tosi ihana!), mutta seerumiin ja kasvoveteen rakastuin!
Olin käyttänyt kasvovettä edellisen kerran joskus sata vuotta sitten teininä, jolloin kasvovettä käytettiin viimeistelemään ihonpuhdistus pyyhkimällä kasvot kasvovedellä kosteutetulla vanulapulla. Tämän Supple preparation facial toner -kasvoveden tarkoitus on aivan toinen! Toki tätäkin voi käyttää ihonpuhdistuksen viimeistelyyn, mutta palkitun ja hypetetyn kasvoveden tarkoitus on kosteuttaa ihoa ja valmistella iho vastaanottamaan seuraavia ihonhoitotuotteita, että ne imeytyisivät paremmin. En ole turhaan lorautellut kasvovettä vanulappuun, vaan olen taputellut kasvoveden suoraan kämmenillä kasvoille. Tämän jälkeen olen levittänyt kasvoilleni seerumin (torjuu ihon ikääntymistä, tasoittaa ihonsävyä, ehkäisee pigmenttiläiskiä, lisää ihon kimmoisuutta ja häivyttää hienoja juonteita) ja lopuksi kosteusvoiteen. Tämä kasvovesi, seerumi ja kosteusvoide kombo on saanut mun kasvojen ihon pysymään jatkuvasti kosteutettuna, eikä edes talvella kasvojen ihoa ole kiristellyt. Tätä kasvovettä (joka ei ole ollenkaan vesimäinen, vaan ennemminkin geelimäinen) voi myös kerrostaa kasvoille. Varsinkin talvella on mun mielestä ihanaa taputella tätä kasvovettä kasvoille, antaa kuivua, taputella toinen kerros, kolmaskin ja lisätä sen jälkeen seerumi ja kosteusvoide. Näin kasvojen ihosta tulee aivan ihanan kuulaus ja kosteutettu!
Jos aiot hankkia vain yhden uuden ihonhoitotuotteen, etkä käytä vielä kasvovettä, niin hanki tämä Klairs kasvovesi!
Klairs Supple preparation facial toner – kasvovesi -20%
Klairs Freshly juiced vitamin drop – seerumi -20%
Klairs Rich moist soothing cream – syväkosteuttava voide -20%
Taikoja tekevä naamio
Tänä syksynä olen saanut tutustua kahteen mulle uuteen Klairs tuotteeseen, Rich moist soothing seerumiin ja Freshly juiced vitamin E naamioon.
Tuo rauhoittava ja syväkosteuttava naamio on aivan ihana, mutta apua mitä taikahyytelöä tuo naamiopurkki pitää sisällään!
Tuotetta voi käyttää naamiona, yöhoitona tai päivävoiteena. Mä olen sivellyt voidetta pienellä siveltimellä puhdistetuille kasvoille iltaisin ja aamuisin kasvojen iho on ollut aivan ihanan kuulas, pehmeä ja kosteutettu. Vähän kuin olisi juuri käynyt kasvohoidossa!
Tuotteen tarkoitus on kirkastaa ihoa, vähentää ryppyjä ja ennaltaehkäistä ihon ikääntymistä.
Klairs Freshly juiced vitamin E mask – naamio -20%
Klairs Rich moist soothing serum – seerumi -20%
Jos sä kiinnostuit testaamaan Klairs tuotesarjaa, niin tämän viikonlopun ajan (6-8.11.) kaikki Klairs sarjan tuotteet on -20% alennuksessa!
Klairs on palkintoja voittanut, korealainen vuonna 2009 perustettu ihonhoitomerkki, jolla on ainutlaatuinen ja yksinkertaistettu näkemys ihonhoitton. Tuotteet sisältävät vain tärkeimpiä raaka-aineita ihanteellisin pitoisuuksin.
Klairsin tavoitteena on saavuttaa terveempi, kimmoisampi iho luonnollisin keinoin, mutta tehokkaasti. Kyseessä on ennen kaikkea herkän ihon tuotemerkki, mutta Klairsin valikoimassa on tuotteita kaikille ihotyypeille.
Suosittelen myös tutustumaan tuohon Skincityn ilmaiseen ihotestiin. Ainakin mulle nuo tuotesuositukset osuivat täysin nappiin, enkä ehkä muuten olisi onnistunut juuri näitä tuotteita löytämään. Vaikka tykkäsinkin kovasti kaikista tuotteista, olen välillä käyttänyt myös muita puhdistusvaahtoja ja kosteusvoiteita, mutta seerumeista ja kasvovedestä en enää luovu ja uskon, että myös naamio jää pysyvästi käyttöön.
Oliko sulle tuttuja tuotteita, vai kuulitko näistä ensimmäistä kertaa?