Myönnetään. Nyt alkaa TODELLAKIN olla koronaväsymystä ilmassa. Eikä pelkästään koronaväsymystä, vaan koronaketutusta.
Tuntuu, ettei olla vuoteen tehty MITÄÄN muuta kuin möllötetty kotona ja ulkoiltu. Vaikka ollaanhan me tietenkin oikeasti tehty vaikka mitä kivaa. Kesällä kun rajoituksia höllättiin, käytiin monessa kivassa paikassa (ja desinfioitiin käsiä ja pidettiin turvavälejä) ja syksyllä ehdittiin parin yön kylpylälomallekin, kunnes rajoituksia taas kiristettiin. Ja siitä tuntuu olevan aikaa jo ikuisuuden verran.
Mun koronaväsymys vaihtui koronaketutukseen varmasti senkin takia, että ensi viikolla on lasten hiihtoloma, eikä meillä ole oikein mitään tekemistä. Ei ainakaan mitään sellaista oikeaa lomatekemistä. Lapsilla on varmasti mukava loma, vaikka oltaisiin vain kotona (no esikoinen on kyllä kysynyt tsiljoona kertaa mihin me mennään lomalla), mutta mä itse kaipaisin nyt jotain vaihtelua tähän korona-arkeen. MÄ haluaisin lähteä käymään JOSSAIN. Keksin kyllä kivoja lomapuuhia tänne kotiin, mutta kun en haluaisi koko ajan keksiä jotain, haluan MENNÄ johonkin. Graah.
Keräilin nyt kuitenkin tähän alle pienen lomapuuhalistan, josta muutkin (joiden tekee mieli heittäytyä lattialle kiukuttelemaan) voivat napata itselleen mieluista (ja turvallista) lomapuuhaa.
Mitä tehdä hiihtolomalla
KOTONA:
Leffailta. Leffailta meillä on kyllä lähes joka lauantai, mutta lomalla leffailtaan voisi yhdistää vaikka olohuonepiknikin. Vähän spessummat leffaeväät viltille katettuna niiden perus karkkien ja sipisin tilalle (tai lisäksi).
Pitsailta. Meillä on aika usein lasten kanssa tee-se-itse-pitsa-ilta, jolloin keittiön pöydälle katetaan lasten toivomia täytteitä ja jokainen saa kasata itselleen juuri sellaisen pitsan kuin haluaa. Tää on kyllä lasten mielestä kivaa ja varmasti tehdään pitsat joku ilta lomallakin.
Nurinkurin-päivä. Tällainen oli joskus päiväkodissa ja se oli lasten mielestä hurjan hauska. Ehkä voitaisiin lomallakin toimia joku päivä ihan nurinkurisesti. Syödä aamupala pöydän alla (vai iltapalaa aamulla?), nukkua lattialla ja tehdä kaikki asiat vähän hassusti.
Yöretki toiseen huoneeseen. Jouluna lapset nukkuivat olohuoneessa ja ehkä jonkin tällaisen yöretken voisi tehdä hiihtolomallakin. Pari viikkoa sitten joku toivoikin yökyläilyä naapurihuoneeseen, joten tämä voisi tosiaan olla yksi lomapuuha.
Lapset päättää -päivä. Tietyin reunaehdoin toki. Tämä olisi takuulla hauskaa lasten mielestä!
Lautapeli-ilta. Tääkin nyt on aika tavallista puuhaa, mutta ehkä hiihtolomalla olisi aikaa ottaa jokin vähän pidempi lautapelimaratooni. Jokainen voisi valita pelin tai kaksi, joita sitten pelattaisiin ja syötäisiin vaikka herkkuja samalla.
ULKONA
Pulkkamäkeen. Me ollaan käyty pulkkamäessä tänä talvena NIIIN monta kertaa, ettei tämä ihan kauheasti jaksa enää lapsia innostaa, mutta Tampereelta löytyy monia jäämäkiä (jos säät vielä sallivat), jotka voisivat olla kivaa vaihtelua perinteiselle pulkkamäelle!
Retkelle. Retkeily on mukavaa ja tätä tehdään kyllä usein muulloinkin. Hiihtolomalla voisi valloittaa jonkin aivan uuden retkipaikan vaikka naapurikaupungista.
Luistelemaan/ hiihtämään. Eilen oli ensimmäinen päivä ikinä, kun esikoinen puki luistimet ja lähti luistelemaan meidän omalle kadulle! Eikä ollut ainoa, näin viereisellä kadulla saman päivän aikana kaksi muutakin luistelijaa, heh! Tuskin koskaan muulloin on ollut niin liukasta, että luistelemaan on päässyt astumalla vain ovesta ulos.
Laskettelemaan. Tää oli miehen ehdotus hiihtolomapuuhaksi. Meillä vaan on tällä hetkellä neljä lasta, joista kukaan ei ole koskaan käynyt laskettelemassa (eikä mellä ole välineitäkään), joten en nyt tiedä onko tää ihan meitä varten. Mutta jollekin muulle kiva vinkki tämäkin!
MUUTA KIVAA
Onneksi on niitäkin paikkoja, jotka ovat hiihtolomalla auki ja ilahduttavan moneen paikkaan saa tehdä yksityisvarauksen.
Herra Hakkaraisen talo. Herra Hakkaraisen talo on ihan kiva paikka, jossa ollaan muutamasti käytykin. Ei kuitenkaan aikoihin, joten tänne varasin meille vierailuajan hiihtoloman yhdelle päivälle (meillä siis ON yksi lomasuunnitelma!). Hakkaraisen taloon ei saa yksityisvarausta, mutta paikalla voi olla samaan aikaan korkeintaan viisi seuruetta, joten ruuhkaa ei takuulla suuressa talossa tule olemaan.
Lastenkulttuurikeskus Rulla. Rullassa me käytiinkin juuri viikonloppuna. Rullaankin tehdään etukäteen varaus ja paikalla voi olla samaan aikaan yhdeksän vierailijaa. Paikka on maksuton, joten siinäkin mielessä tämä on hauska yhdeksi lomapuuhaksi (alle kouluikäisille lapsille)!
Museot. Museoissakin on kiva käydä lasten kanssa ja esimerkiksi Vapriikissa on aivan älyttömän kiva leikkipaikka, jos mukana on pieniä lapsia. Museotkin ovat auki (ainakin Vapriikki ja Muumimuseo), ja sisään pääsee vain 10 ihmistä kerrallaan, joten ruuhkista ei ole tietoakaan.
Reippi. Täällä me ei olla koskaan käyty, mutta Reipin tila kuulostaa ihanalle! Tänne saa yksityisvarauksen, ja paikan päällä pääsee esimerkiksi hoitamaan eläimiä tai ratsastamaan ponilla. Tänne täytyy kyllä joku päivä mennä, jos ei hiihtolomalla niin viimeistään keväällä, kun ilmat lämpenevät.
Kahvilaan/ Ravintolaan. Viime aikoina on tullut niin harvoin käytyä kahviloissa ja ravintoloissa, että pelkästään kahvilassa tai ravintolassa käyminenkin voisi olla kivaa puuhaa jollekin lomapäivälle!
Lelukauppaan. Tää on vähän hassu vinkki, mutta me ollaan tässä vuoden aikana käyty lasten kanssa tosi harvoin yhdessä ostoksilla ja tän ajattelin ihan oikeasti ottaa meille yhdeksi lomapuuhaksi. Ehkä loman ensimmäisinä päivinä voitaisiin käydä tekemässä pienet leluostokset, sillä samalla saataisiin ehkä vähän lomapuuhaakin uusien lelujan parissa. Ja tähänhän voisi yhdistää tuon yllä olevan kahvila/ravintolareissun. Jeps. Nyt alkaa sittenkin olla jo aika hyvät lomasuunnitelmat kasassa.
Sellaisia juttuja nyt ainakin tuli mieleen. Ehkä meidän lomasta tulee sittenkin ihan kiva!