*Kirjat saatu
*Sis. mainoslinkkejä
”Tarvitaan vain sana, ja saat astua satuun. Hattarataivas. Mansikkamaa. Ananasansa. Varovainen askel, aavistuksen hassu ajatus. Humahdus salaiseen maailmaan.”

Juuri ilmestynyt Paula Nivukosken kirjoittama ja Tove Janssonin alkuperäisteoksilla kuvitettu Onnelliset aakkoset on varmasti ihanin aakkoskirja, jota meillä on koskaan luettu!
Jokaiselle kirjaimelle on omistettu oma aukeama ja oma tarina. Ja nuo tarinat ovat aivan ällistyttävän kauniilla kielellä kirjoitettuja.
Olen lukenut tätä kolmelle alle kouluikäisille iltasatuna niin, että jokainen on saanut istua vuorollaan sylissä ja kuunnella yhdelle kirjaimelle omistetun tarinan. Kirja on edennyt meillä sellaisella 3-4 tarinaa illassa tahdilla, sillä aika usein sohvalle on kömpinyt myös koululainen kuuntelemaan sen iltaisia tarinoita. En kyllä ihmettele, sillä olen itsekin odottanut innolla iltoja ja seuraavia tarinoita. Kirjan tarinat ovat täynnä hurmaavaa sanoilla leikittelyä.
Samalla toki kirjan lukeminen on ollut loistavaa harjoitusta pikkuisille, jotka ovat jo kiinnostuneita kirjaimista, mutta kirjaimet eivät ole vielä tuttuja tai ainakin osa kirjaimista on vielä vieraita.
”Piskuinen otus katsoo varovasti suurempaansa. Kysyy: ”Saanko kuiskata salaisuuden? Sinun kanssasi tahtoisin suloiseen seikkailuun. Sekoitetaan vasen ja soikea, sukelletaan huomisiin selittelemättä. Uskotaan sadut tosiksi!””


”Hopeinen peili oli ihmeellinen esine, eilinen heijastus heilahti siihen empimättä. Katseli huoneeseen, eilisen huomiseen. Peilissä toinen Mymmeli keikutteli lettiään, kosketti hellästi peilin hopeista kehystä.”
Onnelliset Aakkoset voi myös kuunnella Nextorysta Olavi Uusivirran lukemana. Uudet asiakkaat saavat Nextoryyn 30 vuorokauden ilmaisen kokeilujakson linkkini kautta (tavallisesti ilmainen kokeilujakso on 14 vuorokautta).

Ihana uutuus on myös Muumi-aiheinen Lukupäiväkirja. Kirjassa on luetuille kirjoille omistettuja aukeamia, joihin saa ruksilla merkitä onko kirja ollut esimerkiksi jännä, vauhdikas tai tylsä. Lisäksi omin sanoin saa kirjoittaa muun muassa kirjan tapahtumista ja kertoa mikä kirjassa oli parasta. Lopuksi lukemansa kirjan saa pisteyttää värittämällä simpukoita yhdestä viiteen.
Arvosteluaukeamien lisäksi kirjasta löytyy muutakin kivaa! Mun lemppari oli vinkit lukujuhliin. Neljän luetun kirjan jälkeen voisi pitää lettukestit tai seitsemän luetun kirjan jälkeen voisi lähteä iltaretkelle tähtitaivaan alle. Tai sitten voi keksiä itse jonkin ihanan palkinnon.
Meillä on tehty monenlaisia lukumajoja lapsille. Usein luetaan ihan perinteisesti sängyllä pötkötellen, välillä on tehty lukupesä pöydän alle tai kiivetty riipputikkaita pitkin leikkimökin parvelle lukemaan. Ja on meidän molemmat pojat olleet leikkimökin katollakin kirjat käsissään. Joskus ollaan pidetty karkkia ja kirjoja -hetkiä, jolloin ollaan linnottauduttu porukalla meidän vanhempien isolle parisängylle lukemaan (tai kuuntelemaan) jokainen omaa kirjaansa ja syöty samalla karkkeja. Aika kivaa tämäkin! Koskaan ei olla kuitenkaan pidetty lukujuhlia, mutta nyt kyllä takuulla pidetään!
Esikoinen alkoi jo innolla täyttämään lukupäiväkirjaa ja tällaisen aion ostaa kyllä lukemisesta innostuneelle pikkuveljellekin!
Lisää lastenkirjavinkkejä löydät täältä.

Tällaisia lastenkirjavinkkejä tällä kertaa.
Mukavaa päivää!