KÄTEVIN GEELILAKKAUS!

Mun mielestä kädet näyttävät huolitelluimmilta ja kauniimmilta silloin, kun kynsissä on kaunis ja siisti lakkaus. Ja sellaisia mulla aika harvoin on, hah. Innostun kyllä välillä lakkaamaan kynsiäni, mutta inhoan sitä miten nopeasti kynsilakka kuluu kynsistä. Lakkaus pysyy hyvänä yleensä muutaman päivän ja alkaa sitten näyttää nuhruiselta. En myöskään oikein jaksa sitä kuluneiden lakkojen poistamista ja taas uudelleen lakkaamista, joten aika usein mun kynnet ovat olleet vaan ilman lakkaa. Ainakin tähän asti!

Olin jo vuosia sitten kuullut kynsien geelilakkauksesta, eli lakkauksesta, joka pysyy siistinä viikkoja. En oikein tiedä miksi en ollut koskaan aikaisemmin sellaista kokeillut, mutta kuukausi sitten kävin ottamassa elämäni ekan geelilakkauksen. En oikein muista miksi juuri nyt tästä innostuin, ehkä halusin saada jouluksi kauniit kynnet ja jostain sitten keksin kokeilla geelilakkausta ensimmäistä kertaa ikinä. Toivoin jotain vaaleaa, ehkä nudea sävyä glitterillä ja sain kauniit vaaleat, lähes oman kynnen värisen geelilakkausen hennolla glitterillä. Kynnet oli ihanat!

Parasta oli kuitenkin se, ettei tuo geelilakkaus kulunut ollenkaan näiden viikkojen aikana! Neljän viikon aikana kynnet kasvoivat vähän liian pitkiksi (pidän itse lyhyistä kynsistä) ja kynnen tyvestä näkyi raja mistä geelilakkaus alkoi. Mutta itse lakkaus oli siisti vielä viikkojen jälkeenkin!

Pidin geelilakkauksen helppoudesta ja kauniista kynsistä niin paljon, että taisin jäädä näihin vähän koukkuun ja varasin uuden ajan. Kävin eilen ottamassa uuden geelilakkauksen, kun ensimmäisestä lakkauksesta oli kulunut noin neljä viikkoa. Vanha lakkaus poistettiin, kynnet lyhennettiin jne ja sitten laitettiin uusi geelilakkaus. Mulla oli tällä kertaa toiveissa laventelia ja glitteriä ja näistä tuli kyllä aivan IHANAT!

geelilakkaus

Kynsiin laitettiin nyt kahta eri sävyistä laventelia ja nimettömiin ihanan överit glitterit.

Voi olla, että tällaisessa värillisessä lakkauksessa kasvunraja näkyy nopeammin ja lakkaus täytyy sen takia uusia jo aikaisemmin, tai sitten menen näilläkin sen neljä viikkoa. Luulen, että silti valitsen seuraavaksikin jotain ihanaa väriä, sillä rakastan söpöjä pastellisia karkkisävyjä! Ehkä joskus kokeilen jotain klassista ranskalaista manikyyriä. Jos maltan. Nämä suloiset värit kun taitavat kuitenkin viedä lopulta voiton.

Ihanaa pientä piristystä ja hyvää mieltä arkeen!

geelilakkaus
geelilakkaus laventeli

Kivaa päivää!