JOTAIN UUTTA KEITTIÖÖN

Mulla on TAAS ihan kamala sisustuskuume! Tää kyllä johtuu varmaan myös siitä, että ollaan jotain sata vuotta suunniteltu yhtä remppahommaa, eikä kaikki kuviot siihen liittyen ole VIELÄKÄÄN valmiina. Olin eka ajatellut, ettei nyt tehdä mitään sisustushommia ennen remppaa, mutta en kyllä jaksa enää odottaa.

Remontin yhteydessä on tulossa myös keittiöremppa. Meidän keittiö alkaa hajoilla käsiin näin reilun kymmenen vuoden jälkeen, joten remontille on (onneksi, huh!) ihan oikeaa tarvettakin. Ajattelin, että keittiörempan jälkeen vaihdetaan ruokapöytä vähän isommaksi (nykyinen 200cm pitkä pöytä on aivan liian pieni meille, kun meitä on tällä hetkellä kahdeksan), mutta toisaalta, miksi ihmeessä odottaa, kun voi helpottaa arkeaan (ja sisustuskuumettaan) vaihtamalla sisustusjuttuja jo ennen remonttia. Remontillakaan ei saada keittiöön neliöitä lisää, joten 240cm pituinen pöytä taitaa olla isoin, mikä keittiöön mahtuu ilman, että keittiöstä tulee ahdas. Näin suurissa (240-270cm pituisissa) pöydissä on huomattavasti vähemmän valinnanvaraa kuin 4-6 henkilölle mitoitetuissa ruokapöydissä ja hinnat lähtevät lähes kaikissa tuhannesta eurosta ylöspäin. Mutta ta-daa, löysin meidän tyyliin sopivan 240cm pituisen ruokapöydän, jonka hinta on ollut 1390 euroa, mutta jonka loppuerää myydään nyt 590 eurolla! Eikä kyse ole mistään Maskusta tai vastaavasta, jossa AINA myydään huonekalut jollain -70% alella, vaan Pohjanmaan Kalusteen valmistamasta ruokapöydästä. Klik, lähti ruokapöytä ostoskoriin ja toivottavasti muutaman päivän päästä sitten tipahtaa meidän pihaan. Tästä se lähtee, uudesta ruokapöydästä, tämä remppa ja sisustusmuutokset ja muut jutut, joita nyt kaivataan meidän kotiin.

Alla inspiskollaasi, jossa hahmottelin meidän kodin uutta keittiötä. Tässä ei nyt näy itse keittiö (senkin olen kyllä suunnitellut mielessäni, mutta siitä varmaan tulee vielä ihanampi, kun se suunnitellaan yhdessä jonkin keittiöammattilaisen kanssa sitten aikanaan), vaan kokonaisuus, jollaiseksi meidän tulevan keittiön kuvittelen. Tarkoitus olisi hankkia kestävää, sillä kulutus on isossa suurperheessä kova, mutta kuitenkin kohtuuhintaista ja tietenkin söpöä ja ihanaa!

keittiösuunnitelmia

Mun suunnitelmissa on siis itse sen keittiöremontin lisäksi hankkia uusi ja isompi ruokapöytä (check!), uusia ruokapöydän tuoleja (osa vanhoistakin jää käyttöön), uudet valaisimet (miten IHANAT nuo vaaleanpunaiset valaisimet onkaan!), kahvikone tuomaan luksusta mun arkeen (oleellinen osa sisustusta, vai mitä?) ja uusi matto ruokapöydän alle. Sellaista nyt ainakin. Osa kollaasin jutuista meillä jo onkin, nuo maailman ihanimmat astiat ja tuo kissavalaisin, joka edelleen hymyilyttää mua aamuisin, kun näen sen kahvinkeittimen yläpuolella olevalla hyllyllä.

Ai niin, tuo vaaleanpunainen sävy kollaasissa on Tikkurilan Pirtelö, jolla on maalattu myös meidän eteisen yksi seinä. Tuota samaa sävyä haluan myös keittiöön ja keittiössä nyt oleva vaalea minttujätskin sävyinen seinä puolestaan maaltaan samalla harmaalla, jota meillä on yleissävynä useimmilla seinillä.

Mutta näin, nyt on lääkitty sisustuskuumetta yhdellä ruokapöydällä ja sitten vaan odotellaan, että saataisiin VIHDOIN ne remppakuviot valmiiksi.

Kivaa päivää!