CESKY KRUMLOV – SULOINEN VANHA KAUPUNKI TSEKIN ETELÄLAIDALLA

Me sanottiin eilen heipat Krakovalle ja saavuttiin alkuillasta pikkuruiseen Cesky Krumloviin, Tsekin eteläpuolelle lähelle Itävallan rajaa. Olin nähnyt kuvia Unescon maailmanperintökohdelistaltakin löytyvästä Cesky Krumlovin vanhasta kaupungista ja paikka näytti niin suloiselta, että halusin nähdä sen itsekin!

Kuten monet tällaiset vanhat kaupungit, on Cesky Krumlovkin rauhoitettu autoilta. Toki näissä keskustoissa joitain autojakin näkee, sillä autoilla kuljetetaan esim. tavaroita myymälöihin, kahviloihin tai ravintoloihin ja asukkailla saattaa olla lupa kulkea autolla omaan asuntoonsa. Ranskan Riquewihrin vanhaan kaupunkiin esim. sai ajaa autolla siksi aikaa, kun kantoi matkatavarat autosta sisälle asuntoon, sen jälkeen auto piti siirtää vanhan kaupungin ulkopuolelle. Silti me vähän ihmeteltiin, kun navigaattori ohjasi meidät ajamaan vanhan kaupungin portista sisään, mutta mietittiin, että ehkä meidän sitten kuuluu ajaa sinne ja olinhan varannut pysäköinninkin hotellin sisäpihalta. Mutta sitten muistin, että enhän ollut varannut majoitusta vanhan kaupungin porttien sisäpuolelta, vaan aivan vanhan kaupungin vierestä, kääk! Mulla on tapana lähtiessä laittaa navigaattoriin määränpääksi se kaupunki, johon ollaan menossa, että tiedetään suurinpiirtein minne päin ajellaan. Matkalla usein koukataan jonnekin, jos reitille osuu jokin kiinnostavan kuuloinen kaupunki tai jos etsitään vaikka ruokapaikkaa ja siksi majapaikkojen tarkemmat osoitteet on laitettu navigaattoriin vasta silloin, kun ollaan oltu lähempänä määränpäätä. Nyt olin unohtanut laittaa navigaattoriin hotellin osoitteen ja siksi se ohjasi meidät suoraan Cesky Krumlovin vanhan kaupungin ytimeen! Onneksi tajuttiin tämä sekoilu aika pian sen jälkeen, kun oltiin porhallettu portista sisään ja noloina käännettiin auto heti, kun vaan sopiva kohta vanhan kaupungin kapeilta kaduilta löytyi.

Cesky Krumlovin vanha kaupunki oli juuri niin pökerryttävän ihana kuin olin odottanutkin! Täynnä pieniä suloisia mukulakivikatuja, pastellivärisiä rakennuksia, kutsuvan näköisiä putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita ja korkealla jyrkänteellä siintävä linna, joka mekin haluttiin nähdä lähempää.

cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov

Cesky Krumlovin vanha kaupunki on Vltava-joen ympäröimä ja vanhan kaupungin keskustaan pääsee paitsi siitä portista, josta mekin hölmöinä eka autolla ajettiin, myös joen ylittämiä siltoja pitkin. Nähtiin aamulla joella muutamia rauhakseltaan lipuvia kanootteja, kunnes muutaman tunnin päästä joella oli suorastaan ruuhkaista sen täyttyessä iloisista kanooteilla ja kumiveneillä melovista ihmisistä. Näytti kyllä hauskalta, mutta jätettiin tämä huvitus väliin.

Aivan vanhan kaupungin laidalla, korkean jyrkänteen päällä on Cesky Krumlovin linna. Tämä on yksi Keski-Euroopan suurimmista linnoista ja se koostuukin 40 eri rakennuksesta. Mekin kavuttiin linnan alueelle, josta aukesi aivan upeat maisemat vanhan kaupungin ylle. Rakennuksiin olisi päässyt sisällekin, mutta meille riitti linnan alueella kävely, sillä haluttiin jättää aikaa vielä vanhan kaupungin katujen koluamiseen, ennen kuin jatkettaisiin matkaa.

Linnan alueelle vievän portin molemmin puolin on syvä vallihauta, jossa asustaa aivan oikeita ja eläviä karhuja! Varmaan ihan vaikuttava yksityiskohta silloin 1600-luvulla, kun tuo perinne on aloitettu, mutta näin 2020-luvulla nuo vallihaudassa asustelevat karhut kyllä enemmänkin ihmetyttivät, että vieläkö joku haluaa pitää karhuja tällaisessa paikassa! (Tila oli vähän vastaava kuin Ähtärin eläinpuistossa, eli ei mikään superpieni, mutta silti aika ankea) Luin netistä, että karhujen pitäminen linnoissa on ollut Tsekkiläinen perinne jostain 1500-luvun loppupuoliskolta lähtien ja lukuisat eläinsuojelujärjestöt ovat vaatineet perinteen lopettamista. Ilmeisesti nyt on päätettykin, että karhujen pitäminen kaikissa Tsekkiläisissä linnoissa on lopetettava vuoteen 2030 mennessä, mutta Cesky Krumlovin linna koittaa saada karhujen pitämiselle poikkeusluvan.

cesky krumlov
cesky krumlov karhut
cesky krumlov karhut
cesky krumlov
cesky krumlov

Me tultiin Cesky Krumloviin vähän kuin ohikulkumatkalle. Oltiin oltu Puolassa pari yötä ja yhden Cesky Krumlovissa vietetyn yön jälkeen jatkettaisiin matkaa Itävaltaan, jossa oltaisiin taas pari yötä. Saavuttiin paikalle alkuillasta ja jatkettiin matkaa seuraavana iltapäivänä. Vaikka ihan ekaksi tulikin sellainen tunne, että voi ääk, miksi me ollaan täällä vain yksi yö, kun paikka on niin ihana, niin lopulta aikaa oli ihan sopivasti, vaikka olisin varmasti viihtynyt pitempäänkin. Lapsille toki tällaiset vanhat kaupungit saattaa käydä vähän tylsäksi, kun tekeminen on pääasiassa paikkojen ihastelua, vaikka välillä poikettiinkin niihin putiikkeihin tai pysähdyttiin herkuttelemaan.

Cesky Krumlov on päiväturistien suosiossa ja olikin kiva yöpyä täällä, sillä meidän saapuessa alkuillasta oli vanhan kaupungin kaduilla jo melko rauhallista. Tänään aamulla aamupalan jälkeen saatiin kierrellä lähes tyhjillä kaduilla, mutta hiljalleen kadut alkoivat täyttymään turistilaumoista. Silloin meidän olikin jo aika jatkaa matkaa.

Onneksi tultiin tänne!

cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov
cesky krumlov

Päivän ajot: Krakova – Cesky Krumlov noin 572 km (Oho! Meidänhän ei pitänyt ihan näin pitkiä pätkiä kahden ekan megapitkän ajopäivän jälkeen ajaa, mutta näköjään kilometrejä kertyi tällekin päivälle)

Seuraavaksi matka jatkuu Itävaltaan!

Lue myös:

ME OLLAAN ROAD TRIPILLÄ!

AUTOLLA ITALIAAN – ROAD TRIP 2025

RISTIKKOTALOKYLIÄ RANSKAN ALSACESSA

KAIKKI MEIDÄN ROAD TRIPISTÄ EUROOPPAAN (2024)