Toisin kuin pitkäaikaisessa sijaisperheessä, meillä päivystysperheessä lapset viettävät vain lyhyitä aikoja. Usein tämä tarkoittaa joitain kuukausia, mutta on myös mahdollista, että lapsi asuu meillä vuoden tai sen ylikin. Tai sitten vain päiviä tai viikkoja.
Mutta vaikka lapsi asuisi meillä vain muutamia kuukausia, ehtii lapseen kiintyä usein aivan hurjan paljon! Olen monesti kertonutkin, että tämä työ on kiintymistä ja luopumista, ja sitä tämä todella on.
Joskus luopuminen voi tuntua todella raastavalta, mutta ei kaikki luopumiset ole sellaisia. On tavallista, että sijoitetuilla lapsilla on monenlaisia haasteita ja joskus luopuminen voi tuntua helpottavaltakin. Ja silti samaan aikaan voi tuntea tsiljoonia muitakin tunteita. Aina luopuminen on kuitenkin jollain tavalla haikeaa, joskus jäljelle voi jäädä huolikin lapsen jatkosta.
Mulla on monenlaisia tapoja käsitellä luopumista ja yksi niistä on läksiäisten pitäminen. Me ollaan pidetty kaikille meiltä muuttaneille lapsille läksiäiset ja kaikki läksiäiset ovat olleet ihan erilaiset. Tietenkin, ovathan kaikki lapsetkin aivan erilaisia!
Joskus läksiäiset ovat olleet kakkukahvit meidän keittiönpöydän ääressä, joskus uuninlämpöiset pullat ja pillimehut metsäretkellä. Joskus lapset ehtivät saada meillä asuessaan kavereitakin ja silloin ollaan pidetty pienet läksiäiskemut, johon kaveritkin ovat olleet tervetulleita.
Koska me toimitaan perheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille, on meillä usein asustellut vauvoja ja pikku taaperoita. Aivan pikkuiset vauvat ja pienet taaperot eivät varmasti ymmärrä itse vielä läksiäisistä, mutta nämä läksiäiset ovat tärkeitä meidän omalle perheelle. Meidän omat lapsetkin saattavat jäädä ikävöimään meiltä muuttaneita lapsia ja läksiäiset on tuntunut mun mielestä mukavalle tavalle käsitellä luopumista myös omien lasten kanssa.
Meillä pidempään asuneille lapsille olen kasannut valokuvakirjan siltä ajalta, minkä lapsi asui meidän luona. Mun mielestä on ihanaa, että lapsi saa tästäkin ajasta muiston itselleen, ja voi myöhemmin kasata itsestään kokonaisen elämäntarinan ilman aukkoja. Mutta valokuvien katseleminen ja kirjoiksi kasaaminen on myös mukava tapa käsitellä lapsen lähtöä. On kiva katsella kuvia meidän omienkin lasten kanssa ja muistella yhdessä mitä kaikkea hauskaa tai hassua ollaan ehditty yhdessä tehdäkään.
Kun lapsi on muuttanut meiltä pois, olen yleensä järjestellyt pikkuisen paikkoja, esimerkiksi vaihtanut vähän järjestystä siellä huoneessa, joka on lapsella ollut käytössään. Ollaan myös tehty meidän omien lasten kanssa yleensä jotain erityistä ja samalla aloitettu taas elämä vain meidän oman perheen kesken, kunnes puhelin taas soi ja on aika tutustua uuteen lapseen.
Vaikka tämä työ onkin jatkuvaa kiintymistä ja luopumista ja koskettaa ihan koko meidän perhettä, on tämä silti aivan ihanaa, enkä osaisi kuvitellakaan tekeväni mitään muuta.
Mukavaa päivää!
