
Meillä oli ihana juhannus. Oltiin koko juhannus kotona, grillattiin, syötiin raparperipiirakkaa, lapset uivat uima-altaassaan (kuopus ei tainnut juhannuspäivänä(kään) pukea koko päivän aikana mitään muuta vaatetta kuin uimahousut, hah!), pelattiin leikkimökissä kimbleä ja saatiin juhannusvieraitakin piipahtamaan meille juhannuspäivänä. Kaikin puolin mukavaa ja rentoa, mutta tänään aamulla tuntui siltä, että välillä voisi tehdä jotain muutakin kuin vain rentoilla!
Koko koronakevät meni aika tiiviisti kotoillessa, kun mitkään paikat eivät olleet auki, eikä mihinkään olisi silloin tehnyt mieli lähteäkään.
Mutta vitsit miten IHANAA on, kun rajoituksia on aletta poistamaan ja kaikki tuntuu jo lähes normaalille! Niin normaalille, että tällaisena tavallisena sunnuntaipäivänä voi aivan spontaanisti lähteä vain jonnekin, eikä juurikaan käy enää mielessä, että onko se turvallista.
Toki tiedostan, ettei korona ole hävinnyt minnekään, mutta Suomessa todetaan tällä hetkellä niin vähän tartuntoja, että uskon liikkumisen olevan jo aivan turvallista, kunhan vain muistaa pestä käsiään ahkerasti ja muutenkin kulkee järki päässä. Varsinkin kaikki ulkona olevat kesäkohteet tuntuvat sellaisille, että niihin voi jo ihan hyvillä mielin mennä. Monessa paikassa on myös tämän hetkinen tilanne otettu hyvin huomioon ja järjestelyitä on tehty sen mukaan, mikä on tosi mukavaa.
Niinpä lähdettiin pitkästä aikaa sunnuntaiajelulle, aivan kuten ennen koronaakin, enkä ollut itsekään tiennyt miten paljon tällaisia päiviä olen kaivannutkaan!



Me otettiin suunnaksi naapurikunta ja hurautettiin Pälkäneelle, josta löytyy monenkinlaista nähtävää. Tällä kertaa kuitenkin navigoitiin itsemme Niitty-Seppälän tilalle.
Navigaattorin äänet kantautuivat takapenkillekin, josta kuopus jossain vaiheessa huuteli: ”Jaa nyt mä tiedän miten te aina tiedätte mihin pitää mennä, te katsotte navigaattorista! Voisitte kyllä opetella ajamaan itsekin!” Heh.
Niitty-Seppälän tilalla on mansikoiden itsepoimintaa (ollaan jonain kesänä käytykin poimimassa mansikoita täällä!), sekä kesätori, josta voi ostaa vaikka ne mansikat valmiiksi poimittuina. Paikasta löytyy myös kahvila, sekä kotieläinpiha ja nämä kaksi jälkimmäistä olivatkin tänään meidän varsinainen määränpää.
Heti perille päästyämme juostiinkin katsomaan suloisia pupuja ja kanoja ja kierreltiin sen jälkeen kurkkimassa myös muut aitaukset läpi. Eläimiä ei ole hurjan montaa, mutta eläinpihaan ei ole myöskään pääsymaksua ollenkaan!
Meidän edellisestä visiitistä oli vierähtänyt jo sen verran aikaa, ettei kuopus muistanut käyneensä paikassa aikaisemmin ollenkaan, mutta esikoinen muisti ja tiesikin, että paikan päältä löytyy myös polkuautorata. Niinpä lähdettiin polkuautojen luo ja lapset huristelivat hetken aikaa paahteisella hiekkakentällä, kunnes siirryttiin varjoisempaan kohtaan leikkipuiston luo. Polkuautojen luota löytyvä käsidesi ilahdutti kovasti, sillä vaikka kuljetankin aina mukanani pientä käsidesipulloa, on aina mukavaa, että tällaiset asiat on huomioitu hyvin!
Lapset tykkäsivät kovasti katsella eläimiä, ajella polkuautoilla ja leikkiä leikkipuistossa, mutta kaikkein suurin hitti oli kuitenkin pihalta löytyvä labyrintti! Kuopus kiersi pintä labyrinttiä uudelleen ja uudelleen, eikä meinannut saada siitä tarpeekseen ollenkaan. Myös esikoinen piti labyrintista kovasti ja toivoikin, että sellainen rakennettaisiin myös meidän omaan pihaan, heh. Monenlaista meidän pihasta kyllä löytyykin, mutta saattaa olla, ettei sinne labyrinttia nyt rakenneta kuitenkaan.
Lopuksi piipahdettiin toki kahvilassa myös, josta löytyi niin jäätelöitä, kuin vitriinin täydeltä erilaisia mansikkaherkkuja. Olen haaveillut monta viikkoa britakakusta, mutta en ole jaksanut tehdä sellaista itse, joten olikin aivan huippua, kun kahvilasta löytyi ihanaa mansikkaista britakakkua!



Ennen kuin maltettiin ajella takaisin kotiin, käytiin vielä parissa muussakin paikassa lähistöllä, kunnes lopulta palattiin kotiin hymyssä suin.
Tällä hetkellä kaikki pienetkin päiväretket ja suunnitelmat kotimaan lomareissuista tuntuvat kovin tärkeille ja merkille siitä, että elämä on palautumassa normaaliksi. Ei ehkä aivan samanlaiseksi mitä se oli aikaisemmin, mutta ihanan tavalliseksi kuitenkin.
Ehkäpä lähdetään uusiin seikkailuihin jo huomenna (lopulta lähtö riippuu työhommeleista, jotka selviävät vasta huomenna) ainakin laukut saadaan tarvittaessa nopsaa pakattua ja polkupyörät nostettua auton katolle. Ja jos matkaan ei päästäkään heti huomenna, niin jonain toisena kesäisenä ja aurinkoisena päivänä sitten. Silläkään ei ole niin väliä, sillä kesää on onneksi vielä paljon jäljellä!




Joko te olette käyneet kivoissa kesäkohteissa tänä kesänä?
TOIVEPOSTAUS: MITÄ PÄIVYSTÄVÄLLÄ SIJAISPERHEELLÄ TULEE OLLA
Sain toiveen kertoa mitä kaikkia tarvikkeita meidän kotoa täytyy löytyä, että me voidaan toimia päivystävänä sijaisperheenä.
Nämä tarvikkeet vaihtelevat toki aika paljon sen mukaan, minkä ikäisiä lapsia perheeseen voi tulla. Meidän kodista löytyy aika paljon vauvatarvikkeita ja muita pienille lapsille tarvittavia juttuja, sillä me toimitaan päivystävänä sijaisperheenä alle kouluikäisille lapsille, eli vastasyntyneistä vauvoista aina eskari-ikäisiin.
Tärkeintä varmasti on, että kodista löytyy lapsille sopivat tilat. Meidän kodissa tämä tarkoittaa yhtä ylimääräistä lastenhuonetta, jossa on kaksi lastensänkyä. Lisäksi meidän vanhempien makuuhuone on niin tilava, että sinne saa helposti sujautettua kaksikin kehtoa, pinnasänkyä tai pientä lastensänkyä.
Tärkeää on myös, että meiltä löytyy sopivanlaisia turvaistuimia, eli meillä on vauvojen turvakaukalo jalustalla, pienten lasten turvaistuin ja sellainen turvaistuin, mikä menee pienille ja isommille lapsille. Lisäksi on toki meidän omien lasten istuimet, joita voi tarvittaessa lainata ja turvakorokkeita löytyy myös.
Ainakin nuo turvaistuimet ja sängyt on sellaisia, jotka täytyy olla valmiina, sillä usein lapsi haetaan lyhyellä varoitusajalla, eikä silloin ehdi lähteä esim. lainailemaan turvaistuimia mistään. Sängyt täytyy myös olla valmiina, sillä on mahdollista, että lapsi tulee keskellä yötä. Muutamia muitakin sellaisia juttuja on, jotka on hyvä olla valmiina odottamassa, mutta paljon on myös sellaista, jota voi sitten tarvittaessa lähteä ostamaan.
Mutta lähdetäänkö katsomaan mitä meiltä oikein löytyy?


Meidän ”lainalapsille” varatusta lastenhuoneesta löytyy kaksi sänkyä ja tällä hetkellä huoneessa on myös yhdistelmävaunut, jotka eivät ole mahtuneet varastoon.
Kaapista löytyy vaippoja jokaisessa koossa. Näitä vajaita vaippapaketteja on kertynyt vuosien varrella, mutta vaippoja onkin tosi hyvä olla valmiina, jos pieni lapsi tulee keskellä yötä. Samasta syystä kaapista löytyy myös muutama purkki korvikemaitoa ja soseita. Isommille lapsille syötävää löytyy toki meidän jääkaapista, mutta vauvoja varten kaapista löytyy pieni määrä vauvoille sopivaa ruokaa. Ihan meidän kodin lähellä ei ole sellaista kauppaa, joka olisi yöllä auki ja sen takia tykkään pitää pientä ruokavarastoa kaapissa kaiken varalta.
Näiden vaippojen ja ruokien lisäksi tämän huoneen kaapeista löytyy leluja. Nämä kaikki lelut on oikeastaan meidän omien lasten vanhoja leluja, jotka on siirretty tähän huoneeseen odottamaan uusia leikkijöitä. Leluja olisi aika mahdoton ostaa valmiiksi odottelemaan, sillä koskaan ei voida tietää tuleeko meille seuraavaksi muutaman viikon ikäinen vauva, pieni taapero tai vaikka eskarilainen. Siksi ollaan ostettu leluja aina sitä mukaa, kun meillä on ollut lapsia ja nämä lelut ollaan tietenkin pakattu sitten lasten mukaan, kun ovat muuttaneet meiltä pois.
On ihan tavallista, ettei lapsilla ole meille tullessaan mitään mukana ja hammasharjaa ja tahnaa ei ole ollut koskaan kenelläkään. Siksi kaapista löytyy valmiiksi myös hammasharjoja ja tahnoja, niin ei tarvitse näitäkään lähteä sitten heti kaupasta ostamaan.


Tällaisia juttuja löytyi tämän lastenhuoneen kaapeista, mutta suurin osa tarvikkeista on säilössä vaatehuoneessa ja varastossa.
Kävin kurkkaamassa, että mitä kaikkea meillä onkaan ja tällaiset jutut ainakin löysin:
- Kehto
- Pinnasänky
- Matkarattaat
- Tuplarattaat
- Kokoontaitettava hoitopöytä
- Tuttipullojen sterilointilaite
- Turvakaukalo ja jalusta
- Turvaistuin x 2
- Potta
- Syöttötuoli
- Juniorituoli
- Kantoreppu
- Turvakaukalon lämpöpussi
- Lämpöpussi vaunuihin
- Pallomeri (tämä ei siis todellakaan mikään välttämätön, vaan hauska lisä, hah!)
- Laatikollinen vauvanleluja
- Laatikollinen tuttipulloja yms vauvatarvikkeita
- VAATTEITA. Paljon vaatteita!
Varastosta löytyy monta isoa muovilaatikollista vaatteita. Yhtä vaatekokoa ei ole kovinkaan montaa vaatekertaa, mutta kun vaatteita on jokaisessa koossa aina 50 cm minivaatteista 116 cm eskarilaisten vaatteisiin, kertyy näitä uskomattoman paljon, vaikka yhtä kokoa ei kovin montaa vaatekappaletta olisikaan.
Joskus lapsilla saattaa olla mukanaan esimerkiksi kassillinen vaatteita ja pari lelua, mutta usein lapsilla ei ole mukanaan mitään muuta kuin ne vaatteet, jotka lapsella on sillä hetkellä päällään. Siksi meiltä löytyy pieni vaatevarasto, että saadaan heti puhtaat vaatteet päälle, jos vaikka päällä olevat vaatteet ovat likaiset ja muutenkin on hyvä olla vähän vaihtovaatteita valmiina odottamassa. Vaatteita ehtii kyllä ostaa lisää vaikka jo seuraavana päivänä, mutta kun muutama vaate on valmiina odottamassa, ei kauppaan tarvitse kiiruhtaa heti ainakaan vaateostoksille.
Ihan kuin lelutkin, ne vaatteet joita lapselle meillä ollessaan ostetaan, pakataan sitten lapsen mukaan, kun hän muuttaa meiltä pois. Tästä syystä meidän jemmavaatevarasto ei juurikaan paisu, paitsi vauvanvaatteiden osalta! Vauvat saattavat kasvaa meillä ollessaan useammankin vaatekoon verran, enkä niitä pieniä vaatteita pakkaa mukaan (joitain muistoksi tarkoitettuja vaatekappaleita lukuunottamatta), joten vauvanvaatteita saattaa kertyä jonkin verran varastoon.
Nämä meidän varastosta löytyvät tarvikkeet eivät todellakaan ole kaikki pakollisia. Esimerkiksi tuttipullon sterilointikone tai hoitopöytä ovat sellaisia tarvikkeita, joita ilmankin varmasti pärjää. Ne kuitenkin helpottavat mun mielestä arkea hurjan paljon ja ollaan siksi sellaiset hankittu. Aika monet näistä varastossa olevista jutuista ovatkin sellaisia, joita ollaan tässä vuosien varrella aina tarvittaessa ostettu.
Tällaisia juttuja täältä meidän kodista löytyy. Näillä päästään aina hyvin alkuun ja tarvittaessa ostetaan sitten sellaisia tarvikkeita, joita kulloinkin vielä lisäksi tarvitaan.

LUE MYÖS:
Meistäkö lastensuojelun kriisiperhe?
Miltä lapsesta luopuminen tuntuu?
Päivystävä sijaisperhe – Mitä haasteita työssä on?
Aurinkoista päivää!
NÄIN TÄNÄ KESÄNÄ HUVITELLAAN SÄRKÄNNIEMESSÄ
Kaupallinen yhteistyö: Särkänniemi
Jos jotain tässä kevään ja alkukesän aikana on meillä odotettu, niin sitä, että aukeaako Särkänniemi ja Koiramäki tänä kesänä. Mitä aurinkoisemmiksi kesäpäivät ovat muuttuneet, sen useammin olen kuullut lasten kysyvän, että milloin me taas päästään Särkänniemeen? Ja ihan samaa olen salaa itsekin odotellut. Että Särkänniemi ja IHANA Koiramäki aukeasivat!
Torstai-iltana kerroin lapsille salaisuuden, jota olin pitänyt sisälläni jo muutaman päivän ajan. Me vietettäisiin perjantaina aivan koko päivä Särkänniemessä, sillä huvipuiston portit aukeaisivat vihdoin! Muutaman riemunkiljahduksen ja WUHUUUUU -huudon jälkeen alettiin tietenkin heti suunnittelemaan, että mitä kaikkea me siellä Särkänniemessä aivan ehdottomasti haluttaisiin tehdä. Listalle pääsi tietenkin satumainen Koiramäki, ja huvipuiston puolelta mainittiin ainakin Tukkijoki (tietenkin!) ja Takeoff, johon esikoinen pääsisi nyt ekaa kertaa koskaan, sillä 130 senttimetrin raja olisi vihdoin täynnä.



Satumainen Koiramäki
Niinpä me lähdettiin innokkaina ja malttamattomina hankkimaan uusia huvimuistoja heti aamupuuhien jälkeen (eli aika myöhään, koska on loma!) ja saavuttiin paikalle juuri sopivasti samaan aikaan, kun Koiramäessä auottiin portteja.
Ja aaah, miten IHANAA tuolla Koiramäessä taas olikaan! En varmasti ikinä saa siitä tarpeekseni ja jaksan varmasti loputtomiin ihailla miten suloista siellä on.
Koska kyseessä ei (valitettavasti) ole aivan tavallinen kesä, vaan Koronan tuomia rajoituksia on alettu vasta hiljalleen purkamaan ja edelleen on syytä varovaisuuteen, oli Koiramäessäkin tällä kertaa vähän erilaiset järjestelyt kuin ne, joihin ollaan aikaisemmin totuttu. Tämän hetkinen tilanne oli huomioitu hyvin ja kaikkea oli selkeästi mietitty huolella. Koiramäessä ei tänä kesänä huvitella Drakkulan linnassa tai lasketa uunin luukusta, eikä hahmoja voi tuttuun tapaan halailla. Tämä on tietenkin oikein ymmärrettävää ja on ihanaa, että kaikki tällaiset asiat on otettu huomioon.
Sen sijaan kaikki tutut eläimet olivat edelleen tavattavissa ja rapsuteltavissa ja ulkona ollaan luonnostaankin juuri sopivan väljästi, jolloin mitään lähikontakteja ei vieraiden ihmisten kanssa synny.
Me kierreltiin jokaisen eläinaitauksen luona, huokailtiin välillä (no minä!) miten ihanaa Koiramäessä on ja käytiin tekemässä pieniä ostoksia Koiramäen ihanassa kaupassa.
Oltiin jo vähän aikaa sitten kuultu kuulutus, että huvipuiston portitkin ovat auenneet, joten sanottiin heipat ihanalle Koiramäelle ja juostiin hiukset hulmuten kohti seuraavia huvituksia.




Odotetut huvilaitteet
Kuopus olisi halunnut matkan varrella poiketa Akvaarioon, mutta päätettiin jättää kalat ja muut vesiasukkaat päivän vipaksi kohteeksi ja viipotettiin suoraan huvilaitteiden luo.
Pompittiin Angry Birds landin majakan tahdissa kohti korkeuksia ja takaisin alas ja samalla mietin joko uskaltautuisin hurjan Boomin kyytiin! Seilattiin Viikinkilaivan kyydissä ja poljettiin itsemme korkeuksiin Taikapyörillä. Naurettiin mahat kippurassa Vauhtimadon pyörteissä ja lepuutettiin välillä jalkojamme (ja täytettiin masuja) hampurilaisaterioiden parissa.
Angry Birds seikkailurata oli ymmärrettävästi nyt pois käytöstä, eikä buffetravintolat olleet auki (kuten ei toki missään muuallakaan tällä hetkellä), jokunen laite oli myös pois käytöstä, mutta me ei oikeastaan lopulta edes huomattu, että mitään olisi jäänyt meidän huvipuistopäivästä puuttumaan.
Tukkijokeenkin päästiin, kuten toiveissa oli, mutta Akvaarioon ei lopulta ehditty ollenkaan, sillä aika juoksi huvitellessa niin hurjaa vauhtia, ettei me huomattu ollenkaan lähteä Näsinneulaa kohti ajoissa. Höh. Mutta ei se onneksi haitannut, sillä päivä Koiramäessä ja Särkänniemessä oli aivan superkiva!



Uudet järjestelyt
Särkänniemi aukeaa tänään aivan virallisesti, mutta me päästiin jo eilen viettämään huvittelupäivää ja samalla tutustumaan uusiin järjestelyihin. Kaikkea oli selkeästi mietitty hyvin ja huolella, että Särkänniemessä olisi turvallista huvitella.
Laitteiden jonotusalueille oli maalattu vihreitä ympyröitä sopivin turvavälein muistuttamaan millaisin etäisyyksin jonossa on turvallista seisoskella. Nämä toimivat ilahduttavan hyvin ja turvavälit olivat pääasiassa kunnossa. Oikeastaan ainut missä tämä ei oikein toiminut oli niissä kohdin, kun ”jonotuskarsina” päättyy ja jono muodostuu sen ulkopuolelle, sillä silloin moni ei oikein hoksannut, että väljästi jonossa seisoskelevat ihmiset todella jonottavat ja moni meinasi meinasi mennä (ja menikin) jonon ohi.
Myös laitteissa oli turvallisuus huomioitu hyvin ja useassa laitteessa jätettiin tyhjiä vaunuja jokaisen seurueen väliin. Käsidesipisteitä oli ilahduttavan paljon, näitä oli muun muassa niin laitteiden sisääntulon, kuin poistumisenkin luona, jolloin kädet tuli puhdistettua laitteeseen mennessä ja uudestaan sieltä pois tullessa.
Varmasti suurin ero tavalliseen kesään verrattuna on siinä, että tänä kesänä huvipuistoon on varattava huvittelupäivä ennakkoon! Huvipuistoon otetaan tällä hetkellä sisään vain 20% sen maksimikapasiteetista, ja siitä syystä päivä on varattava etukäteen, sillä näin kukaan ei joudu kääntymään portilta takaisin kotiinsa, jos vaikka huvipuisto olisikin siltä päivältä myyty jo loppuun.
Särkänniemen sivuilla lukee tarkemmin uusista käytännöistä, kannattaa lukaista nämä uudet järjestelyt sieltä läpi.
Tämä kevät ja alkukesä on ollut poikkeuksellinen monellakin tavalla ja myös se on poikkeuksellista, ettei meillä ole tälle kesälle mitään suunnitelmia! Yleensä olen kesän alussa listannut kaikenlaisia asioita joita haluan kesän aikana tehdä ja paikkoja, joissa haluan käydä, mutta nyt kaikki on ollut niin epävarmaa, ettei olla suunniteltu etukäteen mitään. Ja juuri sen takia tällaiset huvipuistopäivät piristävät kyllä aivan hurjan paljon! Tällaisia iloisia päiväretkiä voi tehdä ilman suurempia suunnitelmia ja nämä ovat kyllä ihanaa vaihtelua kaikelle kotoilulle, jota tänä keväänä ja kesänä ollaan tehty enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Kiitos vielä kivasta päivästä Särkänniemi, meillä oli superhauskaa!



Aurinkoista päivää!