Näin lapsen oikeuksien päivänä ajattelin kertoa meidän arjesta päivystävänä sijaisperheenä.
Me siis toimitaan päivystävänä sijaisperheenä, eli meille voidaan sijoittaa lapsi kiireellisesti (usein jopa vain tunnin varoitusajalla) suoraan kriisitilanteesta lyhyeksi aikaa. Tuo lyhyt aika tarkoittaa käytännössä melkein mitä vain muutamasta päivästä reiluun vuoteen, riippuen aina lapsen ja hänen perheensä tilanteesta. Lapsi palaa meiltä joko takaisin kotiin tai lapsesta voidaan tehdä huostaanottopäätös (tämä on aina viimeinen vaihtoehto, johon ei päädytä kevein perustein!), jolloin lapsi muuttaa meiltä pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Me emme tee mitään päätöksiä, vaan kaikki päätökset tekee lapsen sosiaalityöntekijä tiimeineen.
Mutta millaista päivystävän sijaisperheen arki sitten on?
Suurimmaksi osaksi aivan tavallista (suur)perhearkea. Meidän omaan ydinperheeseen kuuluu vanhemmat ja kaksi lasta, kun taas päivystysperhetyön myötä meidän lapsiluku on suurimmaksi osaksi aikaa tuplaantunut. Kuuden hengen poppoo on mun näkökulmasta jo suurperhe ja tämä onkin ihan parasta, kun välillä saadaan elää suurperhearkea ja toisinaan sitten ollaan vain omien lasten kanssa.
Ehkä suurin ero tavallisessa arjessa onkin juuri se, että meitä on aika monta. Aamupalapöydässä istuu pari lisäsuuta lusikoimassa aamupuurojaan, eikä me mahduttaisi samaan aikaan autoon, ellei sieltä löytyisi kolmea penkkiriviä. Varastoon on kertynyt lastenvaatteita miljoonassa eri koossa, eikä kaikesta pieneksi jääneestä voi millään luopua, sillä koskaan ei tiedä mitä kokoa tullaan seuraavaksi tarvitsemaan. (Me toimitaan sijaisperheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille)
Mutta aivan tavallisista jutuista meidän arki koostuu. Tehdään ihan samoja juttuja, kuin jos oltaisiin vain oman perheen kesken. Meillä leikitään, pelataan, luetaan, kinastellaan, halitaan, lohdutetaan ja tehdään retkiä metsään. Ja jos sijoituksen varrelle osuu juhlia, ovat sijoitetut lapset luonnollisesti myös osana niitä. Me ollaan vietetty joulua yhdessä sijoitetun lapsen kanssa ja oltu suurperheenä kummilapsen ristiäisjuhlassa. Kesällä seilattiin naapurimaahan ja tehtiin viikon mittainen kotimaan road trip eläinpuistoja kierrellen. Onhan kaikki vähän erilaista isommalla porukalla, mutta loppujen lopuksi varmasti aika samanlaista, kuin missä tahansa muussa isossa perheessä.
Pääasiassa eletään kuitenkin aivan tavallista (ja vähän tylsääkin) lapsiperhearkea, mutta tämä onkin usein juuri parasta ”hoitoa” sijoitetuille lapsille. Saada turvallinen kasvuympäristö rutiineineen ja sääntöineen.
”Lapsia ja nuoria, jotka eivät voi elää omassa kodissaan, on vuosi vuodelta enemmän. Vuonna 2018 oli kodin ulkopuolella sijoitettuna 18 544 lasta ja nuorta. Huostaan otettuja heistä oli 10 861 ja kiireellisesti sijoitettuja 4 390 lasta (sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisiin sijoituksiin että huostassa olleiden lukumääriin). Kaikista kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista oli 7721 saanut sijaisperheen. ”*
Toki meidän arjessa näkyy myös sijoitettujen lasten erityisyydet ja haasteet. Kiireellisellekin sijoitukselle on aina painavat syyt ja lapset saattavat kantaa mukanaan monenlaista huolta, murhetta ja traumaa.
Arkeen kuuluu myös sijoitettujen lasten tapaamiset biologisten sukulaisten kanssa. Lapsi kun ei koskaan tule meidän elämään yksin tai vain sisarustensa kanssa, vaan mukana tulee aina myös lapsen biologiset vanhemmat, ehkä muitakin sukulaisia ja lapsen sosiaalityöntekijä(t), joiden kanssa tehdään yhteistyötä. Lapset tapaavat sijoituksen aikana vanhempiaan ja nämä tapaamiset suunnitellaan aina yhdessä lapsen sosiaalityöntekijän ja vanhempien kanssa, mutta niitä voi olla esimerkiksi useasti viikossa tai vaikka parin viikon välein. Näihin vaikuttaa aina moni asia, kuten esimerkiksi se, onko lapsi palaamassa pian kotiin, vai muuttaako hän pitkäaikaiseen perheeseen. Tapaamiset tietenkin rytmittävät myös meidän perheen arkea, sillä kalenteriin merkataan tapaamiset, palaverit, mahdolliset lääkärikäynnit ja muut sijoitetun lapsen asioihin liittyvät menot ja omat menot suunnitellaan sitten näiden ympärille.
Meidän kohdalle on osunut paljon rauhallisia ja kiireettömiä päiviä, jotka ollaan saatu elää omien aikataulujemme mukaan. Näin varmasti useimmiten onkin. Aika tavallista ja kivaa arkea!
”Suomalaisissa perheissä elää lisäksi lähes 55 000 lasta ja nuorta, jotka tarvitsevat lastensuojelun avohuollon tukea ja apua. Yhtenä tärkeänä tukimuotona on tukiperhetoiminta, johon tarvittaisiin runsaasti lisää perheitä. Perhehoitoa tarvitsevat myös jostakin sairaudesta tai vammasta kärsivät lapset ja nuoret sekä sikiöaikaisen päihteiden käytön haitoille altistuneet lapset.”*
Me ollaan toimittu myös tukiperheenä ja se on sijaisperhetoimintaa kevyempi muoto olla mukana tällaisessa toiminnassa! Voisin tästä kirjoitellakin joskus lisää, mutta nopeasti kerrottuna kyseessä on siis toiminta, jossa lapsi asuu normaalisti kotonaan, mutta vierailee tukiperheessä esimerkiksi yhden viikonlopun kuukausittain.
Mulla oli tuossa alkusyksystä todellinen surkeiden sattumusten sarja. Moni asia meni pieleen, sähläsin ja sähelsin kaikenlaista. Ja aivan onnettoman huono tuuri oli polkupyörien kanssa!
Kun eräänä syksyisenä päivänä peruutin autoa pois autokatoksesta, tunsin miten jotain jäi renkaan alle. Se ei tuntunut pienelle muoviselle hiekkalaatikkolapiolle, jollaisia olin joskus moukaroinut säpäleiksi autonrenkaalla, vaan se oli jotain isompaa. Aargh!
Lähdin katsomaan mikä tuo kookkaan tuntuinen uhri oli ja näin surukseni esikoiseni polkupyörän, jonka sarvien yli olin juuri ajanut. Pyörä oli ollut kaatuneena autokatokseen siten, että sarvet olivat olleet auton etu- ja takarenkaiden välissä. Niinpä sitten peruuttaessani sarvet jäivät auton alle, jonka painoa ne eivät selvästikään kestäneet.
Onneksemme (tai epäonneksemme) saimme lapselle lainaan naapurista polkupyörän koulumatkoja varten. Seuraavina päivinä koulumatkat taittuivat lainapyörällä, aina siihen asti, kunnes koitti se perjantai, jolloin meidän oli tarkoitus lähteä ostamaan uutta pyörää. Ja juuri sinä päivänä lapsi soitti koulusta, että oli kaatunut tuolla lainapyörällä, eikä sen takarengas liikkunut nyt ollenkaan! AAARGH!
Siinä missä meidän oli ollut tarkoitus lähteä ostamaan uutta pyörää, hyppäsinkin auton kyytiin ja lähdin hakemaan lasta ja naapurin rikkinäistä lainapyörää kotiin. Mies tutki pyörää ja sai sen onneksemme (tai niin luultiin) kuntoon! Huh! Huokaistiin helpotuksesta ja lähdettiin polkupyöräkauppaan.
Pari tuntia myöhemmin palattiin kotiin mukanamme polkupyörä, josta lapsi oli aivan älyttömän onnellinen. Oli perjantai, eikä lapsi olisi malttanut odottaa, että viikonloppu on ohi ja maanantaina saisi ajaa uudella pyörällä kouluun. Päivät matelivat ja maanantai koitti vihdoin. Ja tiedättekös mitä? En muistanut YHTÄÄN, mihin olin laittanut polkupyörän lukon, kun sitä naapurin hajonnutta pyörää haettiin koululta!
Niinpä pienen itkuntirautuksen jälkeen suuresti pettynyt lapsi sai painaa leukansa rintaan ja laahustaa jalkaisin kouluun. Ei uutta pyörää voinut ajaa koululle ja jättää pihaan lukitsematta.
Eikä se naapurin lainapyöräkään ollut tullut kerrasta kuntoon. Mies katsoi ja korjaili sitä vielä pari kertaa uudelleenkin, kunnes kiikutti polkupyörän korjaamolle.
Lopulta kaikki oli hyvin. Koululainen sai uuden polkupyörän, joka ostettiin mummin kanssa lapselle syntymäpäivälahjaksi. Lukko löytyi ja on pysynyt siitä lähtien tallessa. Naapurin lainapyöräkin palasi korjaamolta ehjänä takaisin, eikä ole (ainakaan tietääkseni) sen koommin enää reistaillut.
Ehkä tuosta surkeiden sattumusten sarjasta oli jotain hyötyäkin! Samalla, kun googlailtiin millainen polkupyörä olisi lapselle hyvä, iski meihin kaikkiin ihan hirmuinen (maasto)pyöräkuume! Olen pitkään haaveillut jostain koko perheen yhteisestä liikuntaharrastuksesta ja ehkäpä tässä voisi olla sellainen. Maastopyörät alla voitaisiin yhdessä suhailla pitkin maita ja mantuja.
Samalla tuli myös huomattua, että polkupyörissä on aivan hirmuisesti eroa. Yksi asia, johon erityisesti kiinnitettiin huomiota, on pyörän keveys. Raskaalla pyörällä on luonnollisesti raskas polkea ja pyörien painoissa on suuria eroja. Kevyellä pyörällä pääsee lujempaakin!
Aluksi mua hirvitti ajatus siitä, ettei lapsen uudessa polkupyörässä olisi ollenkaan jalkajarrua, mutta kaikki pyörät, jotka muuten täyttivät kaikki meidän kriteerit, olivat vain käsijarrulla varusteltuja. Mutta turhaan huolehdin tuosta, sillä lapsi oppi kyllä heti käyttämään käsijarruja, eikä mitään vaaratilanteita ole tullut siitä, ettei pyörässä ole jalkajarrua.
Hyvä pyörä on innostanut lasta liikkumaan muutenkin, kuin vain koulumatkoja. Lapsi on uudesta ketterästä ja hyvin kulkevasta pyörästä innostuneena ehtinyt osallistumaan syksyn aikana lapsille tarkoitetuille maastopyörälenkeille ja yksiin kisoihinkin. Tältä vuodelta lenkit ja kisat ovat jo ohitse, mutta ensi keväänä varmasti nämä touhut jatkuvat taas!
Ps. Täytyy vielä vinkata tuosta kypärästä, sillä se on lähes kokonaan heijastava! Aivan huikea juttu, sillä heijastimia ja valoja ei varmasti syksyn pimeydessä voi koskaan olla liikaa. Se oli mun mielestä niin loistava (kirjaimellisesti…), että tilasin samanlaisen myös kuopukselle!
Meidän lapsilla alkaa TÄNÄÄN syysloma, joten ehkä olisi hyvä hetki laatia pientä lomasuunnitelmaa. Koska meidän perheeseen kuuluu tällä hetkellä muitakin lapsia, kuin vain meidän omat pojat, ei meillä ole suunnitelmissa lähteä minnekään kauas. Puuhaa täytyisi siis löytää tästä lähettyviltä, mutta se ei varmastikaan ole ongelma, sillä puolen tunnin ajomatkan päästä Tampereelta löytyy puuhaa vaikka pidemmänkin loman ajaksi!
Lomapuuhaa voitaisiin nimittäin poimia vaikka tältä listalta:
METSÄRETKI
Edellisestä kunnollisesta metsäretkestä on aivan liian pitkä aika, ja mun tärkein lomatoive onkin päästä retkelle metsään! Mukaan pakataan ainakin makkarat, pillimehut ja kahvipannu, sillä hyvät eväät ovat tärkeässä osassa, kun lähdetään metsään retkelle!
SUPERPARK
Meidän koululainen on toivonut pääsevänsä Superparkiin varmaan vuoden ajan, joten ehkä nyt olisi korkea aika käydä tutustumassa tähän paikkaan! Kiinnostaa kyllä kovasti muakin, sillä me ei olla käyty Superparkissa vielä koskaan. Superparkiin olisikin tarkoitus lähteä heti loman ekoina päivinä!
Molemmat pojat tykkäävät kyllä käydä museoissa, mutta erityisesti meidän kuopus toivoo usein pääsevänsä museoon. Meidän lemppareita Tampereen museoista on Muumimuseo, Poliisimuseo ja Vapriikki, joka pitää sisällään vaikka miten monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä. Vapriikissa ollaan käyty usein, mutta vasta tänä kesänä kierrettiin kaikki näyttelyt läpi, koska lapset tekivät jotain museosuunnistustehtävää. Tuolloin päädyttiin myös Nukkemuseon yhteydestä löytyvään aivan mielettömän kivaan lasten leikkipaikkaan! Melkein jo pelkästään tuon superkivan leikkipaikan takia kannattaa lähteä lasten kanssa Vapriikkiin.
Vapriikin Pelimuseossa on tällä hetkellä myös pienoisnäyttely Pelikenttänä kaupunki – Geokätköilystä Harry Potteriin, joka täytyy aivan ehdottomasti käydä meidän koululaisen kanssa katsomassa! Näyttelyssä kerrotaan sijaintipohjaisista peleistä, ja koululaisen yksi pelisuosikki on sijaintipohjainen Pokemon Go.
Meidän kuopus on aika usein kysellyt, että milloin taas päästään Särkänniemeen ja nyt siihen olisi taas mahdollisuus! Särkänniemi nimittäin aukeaa syysloman ajaksi, jolloin siellä vietetään hurjan hauskan ja jännittävän kuuloista Karmivaa karnevaalia!
Alevinkki: Tämän kesän kausareilla saa Karmivaan karnevaaliin liput puoleen hintaan! Ensi vuoden kausareilla puolestaan pääsee Karmivaan karnevaaliin ilmaiseksi!
Yksi mun lempparikohteista lasten kanssa on Sastamalasta löytyvä Herra Hakkaraisen talo. Talosta löytyy useita erilaisia Mauri Kunnaksen kirjoihin perustuvia huoneita (mm. ritarisali ja avaruus!), joissa saa leikkiä ja puuhailla. Takapihalta löytyy ihan mielettömän kiva liikennepuisto, eli Hurjan hauska autopiha, josta löytyy niin bensa-asemaa, kuin autopesulaakin.
Ideaparkin yläkerrasta löytyvä Zones by Särkänniemi on aivan superkiva sisähuvipuisto. Ei olla koskaan taidettu alle kuuteen tuntiin selvitä Zonesista ulos, niin paljon siellä on puuhaa ja touhuttavaa! Zonesista löytyy huvipuistolaitteita, kiipeilytelinettä, hohtominigolfia (meidän kuopuksen suosikki!) ja vaikka mitä!
Haksahdin pari viikkoa sitten johonkin lippukampanjaan ja nyt sähköpostissani olisi lippupaketti odottelemassa käyttöä. Ehkäpä käytetään näistä ekat nyt syyslomalla! Parasta just nyt on se, että lapset ovat jo sen verran isoja, että saavat kiipeillä ja liukua Hoplopissa aivan itsekseen ja aikuiset voi sillä välin siemailla vaikka kahvia tai istua rennosti sohvilla, heh. Tykkään kyllä itse käydä Hoplopissa mieluiten jonain tavallisena arkipäivänä, kun leikkijöitä on vain vähän, silloin omia lapsia on helpoin vahtia sielä kahvikupin takaa sohvalta. Saattaa silti olla, että uskaltaudutaan mukaan syysloman ruuhkiin (jos sellaisia sattuu olemaan)!
Ti-Ti Nalle muutti joitain aikoja sitten Ikaalisista meidän lähelle Lempäälän Ideaparkiin ja nyt olisi oiva tilaisuus kyläillä Ti-Ti Nallen kodissa. Ainakin siitä ohi kävellessä paikka on näyttänyt aivan ihanalle!
Syyslomaviikolla Ti-Ti Nallen kodissa on aivan erityisen kivan kuuloista ohjelmaa, kuten keppihevosten estehyppyrataa, Ti-Ti Nallen syysolympialaisia ja Äitinallen taidepajaa.
Varsinkin alle kouikäisten lemppareihin kuuluu leikkipuistot ja syyslomalla voisi olla sopivasti aikaa lähteä pitkästä aikaa jonnekin meidän Tampere-lemppareista, eli Tiitiäisen Satupuistoon, Pikku Kakkosen puistoon tai Sorsapuiston leikkipuistoon. Sorsapuiston leikkipuiston voi muuten kivasti yhdistää myös Muumimuseo-vierailuun! Lähettyviltä löytyy myös hauska pupukahvila.
LASTENKULTTUURIKESKUS RULLA
Rulla on Tampereen keskustorin kulmalta löytyvä ilmainen puuhapaikka lapsille! Aivan mielettömän kiva paikka, joka muistuu mieleen jostain syystä harmittavan harvoin. Rullassa järjestetään erilaisia työpajoja ja siellä on myös hurjan kivat leikkitilat.
Lempäälän Ideaparkista löytyy kulttuurikeskus PiiPoo, josta löytyy kiva leikkipaikka ja muuta puuhaa lapsille. Syyslomalla PiiPoossa on mm. Piin ja Poon älyttömät älylaitteet -keksintöverstas, josta luulisin meidän lasten innostuvan kovasti. Myös toiminnallinen Metsänpeitto-näyttely kuulostaa niin kiinnostavalle, että sinne haluaisin osallistua itsekin, haha!
Ja toki näiden lisäksi on kaikenlaista muutakin mukavaa puuhaa, joihin ei tarvita pääsylippuja. Kotona voi pitää leffaillan tai pelata yhdessä lautapelejä. Meidän koululainen toivoo usein pääsevänsä oman kylän lähikirjaston sijaan Tampereen pääkirjasto Metsoon, joten sinnekin voisi tehdä retken joku päivä.
Huh. Johan on puuhaa syyslomalle! Tuohon listaan tuli nyt tosi paljon pääsylipullisia kohteita (onpa Tampereella muuten paljon kivoja lastenkohteita!), mutta ei meidän ole tarkoitus loman jokaisena päivänä olla lippuostoksilla. Luulen, että napataan tuosta listasta pari, kolme pääsylipullista puuhaa ja muina päivänä tehdään sitten jotain, mihin ei pääsylippuja tarvita. Ja toki jätetään tilaa myös aivan tavalliselle yhdessäololle ja rentoilulle, leffailloille, lautapeleille ja kirjojen lukemiselle.
Mitäs te meinaatte puuhata syyslomalla? Jotain tämän listan jutuista, vai jotain ihan muuta?