Aika moni lapsi tuntuu saavan ensimmäisen oman kännykän silloin, kun aloittaa ensimmäisen luokan koulussa. Mun mielestä se kuulostaa vähän hurjallekin, sillä kännykät eivät nykyään ole pelkkiä puhelimia, vaan niillä pääsee myös nettiin, niissä on kaikenmaailman whatsapit, joihin kuka vain voi lähettää viestiä ja vaikka mitä muuta vaarallisen ja huolestuttavan kuuloista asiaa.
Koska teen töitä kotona, ei meillä ollut sen vuoksi tarvetta antaa lapselle koulun alkaessa kännykkää, että lapsi joutuisi lähtemään aamuisin yksin kotoa kouluun, tai palaisi koulusta kotiin niin, ettei kotona olisi kukaan odottamassa. Niinpä meidän esikoinen oli yksi niistä harvoista lapsista, kuka ei saanut kännykkää vielä silloin, kun koulu alkoi.
Mutta sitten jossain vaiheessa mieli muuttui ja päätettiinkin antaa lapselle oma kännykkä. Oltiin pohdittu tuota puhelinasiaa useamman kuukauden ajan, eikä lopulta enää keksittykään yhtään syytä, miksei lapsella voisi olla omaa kännykkää. Lapsi sai kännykän talvella lomaviikon aikana, joten puhelimen käyttöä harjoiteltiin ensimmäinen viikko kotona, ja vasta viikon harjoittelun jälkeen sitä sai alkaa kantamaan mukanaan.
Aika monta asiaa täytyykin opetella, kun sen ensimmäisen puhelimen saa! Tietenkin ihan ekaksi täytyy opetella soittamaan ja vastaamaan puheluihin, siis opetella sitä miten niihin puheluihin vastataan ja muutenkin miten puhelimessa käyttäydytään. Sitten täytyy sopia paljon sääntöjä kännykän käyttöön. Meillä esimerkiksi sovittiin, että kännykkään voidaan ladata kolme peliä (lapsi ei voi ladata sovelluksia itse, sillä kaikki ladattavat sovellukset tulee vahvistaa aikuisen kännykästä) ja sovittiin kuinka kauan päivässä voi pelata. Puhelimeen ladattiin myös whatsapp, jonka käyttöä yhdessä opeteltiin, mitä viesteihin kirjoitellaan ja millaiset viestit on ihan hölmöjä. Sovittiin, että profiilikuvaksi ei laiteta omaa kuvaa (eikä omaa kuvaa myöskään lähetellä mihinkään), vaan esimerkiksi suosikkipokemon on tässä vaiheessa paljon parempi vaihtoehto. Sovittiin myös, että siirryttäessä paikasta A paikkaan B, kännykkä pysyy vetoketjullisessa taskussa tai repussa. Jos matkan varrella täytyy soittaa (tai vaikka pelata Pokemon Go:ta), tehdään se pysähtyneenä ja matkan jatkuessa kännykkä laitetaan taas sinne taskuun tai reppuun. Niin ja mihinkään nettiin tai youtubeen ei ole vielä asiaa ollenkaan, jälkimmäistä ei lapsen puhelimesta edes löydy!
Vanhempien ja lapsen kännyköihin ladattiin FamilyLink-sovellus, joka onkin aivan loistava! Sovelluksen avulla lapsen kännykkään on määritelty aika, kuinka kaun sitä voi päivässä käyttää, eli käytännössä tuo tarkoittaa, että se määritelty aika on se aika, kauan lapsi voi päivässä kännykällä pelata. Meillä tuo aika on arkisin 30 minuuttia ja viikonloppuisin tunnin. Kun aika tulee täyteen, ei kännykkää enää saa auki, mutta sillä voi edelleen soittaa ja vastaanottaa puheluita. Tuota aikaa voi helposti muuttaa aikuisen kännykän kautta, eli esim. pitkille automatkoille voi antaa lisää ”peliaikaa” ja tuhmuroinnista voi puhelimen laittaa vaikka kokonaan jäähylle. Mun mielestä tuo sovellus on ihan nerokas, sillä silloin kenenkään ei tarvitse miettiä onko kännykkää (siis pelejä) käytetty liikaa, tai mitä lapsi kännykällään tekee. Ja kuitenkin se tärkein ja oleellisin ominaisuus, puhelut, ovat lapsen käytettävissä. FamilyLinkillä on myös määritelty, että lapsen puhelin sulkeutuu aina iltaisin ja aukeaa aamuisin tiettyyn aikaan ja tuona aikavälinä ei kännykällä voi tehdä mitään. Yksi parhaista ominaisuuksista tuossa sovelluksessa on se, että sillä voi paikantaa kännykän, eli omasta kännykästä voi seurata missä lapsi liikkuu. Meidän ekaluokkalaisella on vielä melko pieni reviiri, jossa lapsi saa kulkea, mutta joskus, kun lasta on odoteltu koulumatkalta jo melkoisen kauan, on sovelluksesta ollut kiva tarkistaa, että lapsi on ylipäätään kävelemässä koulureittiä, eikä haahuile aivan jossain muualla.
Niin että kannattiko koululaiselle antaa oma kännykkä? No meidän mielestä kyllä. Välillä toki kännykän käytöstä on saattanut tulla jotain harmiakin, mutta suurimmaksi osaksi siitä on ollut vain hyötyä ja iloa. Aluksi mun mielestä oli aivan hölmöä, että kännykällä soitettiin ja kysyttiin voiko kaveri leikkiä (mä pienenä kävelin tai pyöräilin ja soitin ovikelloa kysyäkseni saman asian!), mutta hoksasin, että jos kaikilla muilla on ne kännykät, niin silloin kaikki muut soittelevat ja sopivat leikkipuuhista keskenään, enkä halunnut, että oma lapsi jää tästä paitsi. Tokihan oma lapsi voi mennä sinne oville soittelemaan ovikelloa (ja tekeekin niin, jos kukaan ei satu vastaamaan puhelimeen), mutta sama ei välttämättä toimi toisinpäin, jos muut saavat sovittua leikkimiset soittelemalla toisilleen. Joitain pelejä lapset myös pelaavat kännyköillään yhdessä, ja mun mielestä on ihan kiva, että lapsi saa olla osallisena siinäkin.
Kännykkähommat ovat mielestäni aika hyvin lapsella hallussa, ja jos jollain olisi petrattavaa, niin meillä aikuisilla, joilla kännykät ovat vähän liiankin usein esillä!
Minkä ikäisenä teidän lapset ovat saaneet ekan kännykän?
