PARAS VAATE LAPSILLE LOSKA-AIKAAN

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

vuorellinen kurahaalari

Olen varmaan tsiljoona kertaa hehkuttanut tätä nerokasta vaatekappaletta, ja jälleen kerran tämä on niin ajankohtainen, etten malta olla taas tästä vinkkaamatta. Tämä vuorellinen sadehaalari on nimittäin parhaita vaatekeksintöjä koskaan ja meillä jo ties miten monetta vuotta käytössä!

Tilasin tällaisen ensimmäisen kerran kuopukselle jo vuosia sitten ja sen jälkeen olen tilannut uuden haalarin aina lapsen kasvaessa seuraavaan kokoon. Ja samanlaisia vuorellisia sadehaalareita meillä on käyttänyt niin esikoinen (alle kouluikäisenä) kuin meidän perheessä asuneet lainalapsetkin. Ihan vain siksi, että tämä haalari on niin älyttömän kätevä juuri esimerkiksi näillä marraskuun säillä! Toki tavallisilla ulkovaatteiden päälle puettavilla sadevaatteilla pärjää varmasti myös, mutta tällainen haalari, jonka alle ei tarvitse pukea muita ulkoiluvaatteita on ihanan helppo!

Tällä hetkellä Ellos-valikoiman tuotteet on -30% alessa, eli tämän sadehaalarinkin voi tilata mukavalla alella! Koko valikoiman löydät täältä.

kurahaalari
kurahaalari

Lasten kanssa ulkoillaan yleensä säästä riippumatta, joten on aivan hurjan tärkeää, että ulkoiluvaatteet on toimivat ja mukavat. Ja tärkeää on sekin, että lapset saavat itse puettua ulkovaatteensa. Tämä haalari on aivan superkätevä myös päiväkotiin ja eskariin, sillä haalari on helppo ja nopea sujauttaa päälle, eikä monia kerroksia tarvita.

Toivon kovasti vielä paljon aurinkoisia ja kuivia päiviä tälle marraskuulle, mutta pikku sateetkaan ei meitä nyt nujerra, kun ulkoilukamppeet on kunnossa!

Elloksella tosiaan nyt koko Ellos-valikoima (naisten, lasten, miesten tuotteet) -30% alessa. Käy kurkkaamassa valikoima täältä!

ellos kurahaalari

Mukavaa päivää!

HEIJASTAVAT VAATTEET – PARAS KEKSINTÖ IKINÄ!

heijastava takki

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Mun mielestä on mukavaa, miten hyvin lasten ulkovaatteisiin on yleensä lisätty heijastimia. Näiden vaatteissa valmiina olevien heijastimien lisäksi ollaan toki itsekin sitten tarpeen mukaan laitettu vaatteisiin tai koulureppuun heijastimia ja reppuun ollaan laitettu jokin pieni led-valo vielä roikkumaan. Varsinkin aikaisina kouluaamuina tähän aikaan vuodesta ulkona on pimeää kuin mörön pyllyssä ja tuntuu, ettei heijastimia todellakaan voi olla liikaa!

Viime talveksi löysin lapsille aivan älyttömän loistavat (kirjaimellisesti, heh) Reiman toppavaatteet, sillä niiden kangas oli täynnä pieniä heijastavia kuvioita. Siis miten nerokas keksintö tehdä lastenvaatteet heijastavasta kankaasta!

Nuo samat toppavaatteet (kuopuksella haalari ja esikoisella takki) menee kummallekin lapselle ainakin alkutalven ajan, mutta uusillekin toppatakeille oli tarvetta. Varsinkin, kun kuopuksella ei ollut toppatakkia vielä ollenkaan. Ja tälläkin kertaa halusin löytää mahdollisimman hyvin heijastavat takit!

Meidän kuopus on aivan hulluna Legoihin, joten tummanvihreä toppatakki HEIJASTAVILLA Ninjagon kuvilla oli aivan täydellinen löytö lapselle! Tässä takissa siis todella nuo kuviot ovat heijastavia! Takkihan on aivan ihana ja vaikuttaa myös laadukkaalle ja lämpöiselle. Takista löytyy tällä hetkellä vielä kaikkia kokoja (110-140) ja meidän noin 114 cm mittaisella kuopuksella tämä takki on kokoa 116. Mun mielestä mitoitus vastaa hyvin kokoaan.

Just nyt koodilla 425713 saa -25% alen tilauksen kalleimmasta tuotteesta ja tuo koodi käy myös tähän takkiin!

Samaa Lego Ninjago takkia olisi ollut myös esikoisen koossa, mutta lapsi itse valitsi pienen kahden sekunnin pohdinnan jälkeen Name it:n heijastavan takin. Eikä tämä ollut ollenkaan huono valinta, sillä tämä takki on KOKONAAN heijastavaa kangasta, niin kreisiä!

Nyt varmaan saakin jo alkaa odottelemaan, että päivät viilenisivät nopeasti sen verran, että nämä uudet ihanat toppatakit saisi ottaa jo käyttöön. Esikoinen tosin jo taisi viipottaa uusi takki päällä ulos, mutta kukapa nyt malttaisi olla pukematta uutta hienoa takkia päälleen.

Eiköhän tällä varustuksella meidän kaksikko erotu liikenteessä hämärinäkin talvipäivinä. Varsinkin, kun tilasin samalla vielä nuo Reiman 100% villaa olevat pipot, joissa on hyvät heijastinyksityiskohdat edessä.

Elloksella tosiaan vietetään nyt Ellos-päiviä, eli tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa -25% alen koodilla 425713 ja tuo koodi on voimassa myös merkkituotteisiin (osa merkeistä on rajattu alen ulkopuolelle). Koko valikoman löydät täältä.

heijastava takki

Mukavaa päivää!

VUORELLINEN KURAHAALARI

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Tiedän, että aika moni muukin on samaa mieltä mun kanssa siitä, että juuri tämä vuodenaika on ihanaa! Ulkona on vielä melko lämmintä ja aivan älyttömän kaunista. Mutta enpä ole koskaan kuullut, että kenenkään lempparivuodenaika olisi se pian koittava sade-räntä-loska-aika. Se, kun ulkona on pimeää, kylmää ja märkää, yyh.

Mutta siitäkin ajasta voi tehdä himpun verran helpompaa ja mukavampaa!

Meillä on ollut lapsilla käytössä jo ties miten monen vuoden ajan Elloksen vuorellisia sadehaalareita ja edelleen olen sitä mieltä, että tämä on nerokkain vaatekappale ikinä! (Ja just nyt nämä on Elloksella -20% alessakin!!)

kurahaalari

Vuorellisen sadehaalarin nerokkuus piilee siinä, ettei tämän alle tarvitse pukea erikseen ulkovaatteita! Useinhan niille syksyn sade- ja loskakeleille puetaan ensin sisävaatteiden päälle ulkovaatteet ja ulkovaatteiden päälle kuravaatteet. Puuh. Vuorellisen sadehaalarin voi pukea suoraan sisävaatteiden päälle, mikä helpottaa ulos lähtemistä ehkä tuhat kertaa!

Meillä on vuorellisella sadehaalarilla ulkoiltu syksyn ensimmäisistä vähän viileämmistä sadekeleistä aina lähes nollakeleille asti. Alle voi sitten tarvittaessa pukea vaikka villa- tai fleecehaalarin, jos talven kynnyksellä haalari alkaa tuntumaan liian ohuelle. Silloinkin haalari on varmasti mukavampi päällä kuin ulkovaate + kurahaalari kombo.

Laskeskelin juuri, että meillä on kuopuksella ollut jo neljä erilaista vuorellista kurahaalaria ja tälle syksylle tarvitsisi taas tilata eskarilaiselle uusi, yhtä kokoa suurempi haalari. Tuohon alle keräilin tämän hetkistä valikoimaa näistä sadehaalareista ja aika ihania vaihtoehtoja sieltä taas löytyy. Mun mielestä tuo krokotiilihaalari näyttää ainakin tosi hauskalle ja voisin veikata, että se on myös lapsen mieleen, mutta katsotaan mihin lopulta päädytään. Voin vaikka tulla myöhemmin kertomaan millainen sadehaalari tälle syksylle tilattiin!

Kaikki sadehaalarit löydät täältä ja just nyt tosiaan näistä tosi kiva kampanjakin menossa!

vuorellinen kurahaalari
kurahaalari

Mukavaa viikkoa!