LÄHES OMISSA OLOISSA HERRA HAKKARAISEN TALOSSA

herra hakkaraisen talo

Vaikka monet koronarajoitukset ei paljon nauratakaan ja alkavat näin pitemmän päälle vähän turhauttamaankin, on tässä korona-ajassa jotain sellaistakin, jota takuulla jään kaipaamaan.

Nimittäin kaikenlaiset yksityisvaraukset ja kävijärajoitukset! Toki tiedän, ettei näissä ole mitään järkeä yrittäjän kannalta, mutta näin asiakkaan näkökulmasta on aika ihanaa, kun missään lastenkohteissa ei ole ollut aikoihin ruuhkaa. Tällä hetkellä ruuhkattomuus on tietenkin tärkeää koronatilanteen kannalta, mutta on mun mielestä näissä paikoissa muutenkin mukavampi käydä, kun joka puolella on väljää, omaa vuoroa ei tarvitse odotella, eikä lapset häviä ihmismassan sekaan silmänräpäyksessä.

herra hakkaraisen talo
herra hakkaraisen talo
herra hakkaraisen talo
herra hakkaraisen talo

Tänne Pirkanmaallekin on tulossa ensi viikolla jonkinlainen lockdown, enkä nyt ole aivan perillä millainen vaikutus tällä on esimerkiksi näihin lasten leikkipaikkoihin. Ehkä ne menevät nyt joksikin aikaa kokonaan kiinni, eikä sisäänpääsy ole mahdollista rajoitetullakaan kävijämäärällä?

Nyt hiihtolomaviikon aikaan paikat ovat kuitenkin vielä auki ja me hurautettiin meidän pesueen kanssa viettämään lomapäivää Sastamalaan Herra Hakkaraisen taloon.

Herra Hakkaraisen taloon ei tehdä yksityisvarausta, vaan sinne otetaan sisään kerrallaan korkeintaan viisi seuruetta. Meidän onneksi samaan aikaan oli paikalla vain yksi toinen perhe, joten saatiin olla aika omissa oloissamme kaksikerroksisessa talossa.

Näin jälkikäteen ajateltuna tuo viisi seuruetta olisi kyllä ollut aika paljon, sillä ohjeena oli liikkua vain oman seurueen kesken ja mennä vain sellaisiin huoneisiin, joissa ei sillä hetkellä ole ketään muuta. Herra Hakkaraisen talossa on viisi huonetta, joten en tiedä miten käytännössä huoneista toisiin siirtyminen olisi onnistunut viiden seurueen kesken ja vielä niin, että jokainen olisi päässyt käymään jokaisessa huoneessa, joissa kaikissa on aivan erilainen teema. Ehkä tähän olisi ollut joku ohjeistus, jos paikalla todellakin olisi ollut tuo sallittu viisi seuruetta.

Me ollaan käyty ihastuttavassa Herra Hakkaraisen talossa muutaman kerran aikaisemminkin, mutta edellisestä kerrasta on jo sen verran aikaa, ettei kuopus muistanut koko taloa enää entuudestaan. Meillä oli mukana kolme alle kouluikäistä lasta ja kolmasluokkalainen esikoinen ja kaikilla oli Herra Hakkaraisen talossa kivaa, vaikka paikka varmasti sopiikin parhaiten alle kouluikäisille lapsille. Pienimmät kyllä olivatkin kovin innoissaan talosta ja toivoivat, että voitaisiin mennä sinne joskus uudestaankin.

Koronatilanteesta johtuen ei tällä kertaa nähty itse Herra Hakkaraista hortoilemassa unissaan, mutta tämä ei kyllä ketään haitannut, sillä kukaan lapsista ei osannut Herra Hakkaraisen tapaamista odottaakaan.

herra hakkaraisen talo
herra hakkaraisen talo
herra hakkaraisen talo
herra hakkaraisen talo

Koko tähän koronatilanteeseen turhautuneena ajattelin etukäteen, että tästä tulee varmasti ihan tylsä hiihtoloma, kun ei meillä ole mitään oikeaa lomapuuhaa suunnitelmissa. Mutta ihan kiva tämä loma on ollutkin!

Tällä hetkellä kaikki tavallisilta tuntuvatkin pienet asiat ja menot tuovat superkivaa vaihtelua muuten kotona pyörivään arkeen. Tällä viikolla ollaan vielä uskaltauduttu Herra Hakkaraisen talon lisäksi käymään lasten kanssa muun muassa jätskillä, hampurilaisilla ja lelukaupassa ja tähän nämä menot taitavat nyt taas toistaiseksi jäädä. Ensi viikon lockdown ja hurjat tartuntaennätykset saavat kyllä meidätkin pysyttelemään tulevina viikkoina taas enemmän kotona ja ulkoilemaan sen sijaan, että haahuiltaisiin kaupoissa, ravintoloissa (no nämä taitavat mennä nyt kokonaan kiinnikin) ja muissa paikoissa. Toivottavasti taas kesällä on jo vapaampaa, aivan kuten viime vuonnakin!

herra hakkaraisen talo

Mukavaa viikonloppua!

Pee äs! Nappaa edellisestä postauksesta -50% LISÄALEKOODI jo alennettuihin tuotteisiin!

KOIRAMÄEN JOULU 2020

Kaupallinen yhteistyö: Särkänniemi

koiramäen joulu
koiramäen joulu
koiramäen joulu

Meidän eteisen tonttuoven luona on tällä viikolla käynyt kuhina. Tonttuovi on ollut paikoillaan läpi vuoden, mutta nyt sinne ilmestyi tontun tutut tarvikkeet postilaatikoineen. Mutta postilaatikko on jostain oudosta syystä pysynyt tyhjänä, vaikka lapset ovatkin käyneet sitä ahkerasti kurkkimassa. Kunnes vihdoin tänä aamuna sinne oli ilmestynyt jännittävän näköinen käärö. Tonttu oli vihdoinkin lähettänyt lapsille postia!

Tontun kirjeessä kerrottiin, että iltapäivällä olisi aivan erityistä ohjelmaa tiedossa. Silloin lähdettäisiin Koiramäen jouluun!

Täytyy sanoa, että vaikka itse jännästi tiesinkin jo etukäteen tuon tontun postilaatikkoon sujautetun käärön sisällön, taisin silti olla aivan yhtä innoissani kuin lapsetkin, kun tuota tontun lähettämää kirjettä luettiin, heh.

Koiramäen joulu on IHANA ja meille perinteinen ja tärkeä osa joulunodotusta. Onneksi se tänäkin vuonna järjestettiin, vaikka muuten tämä vuosi (ja tämän hetkinen tilanne juuri nyt) onkin ollut aika epävarmaa ja poikkeuksellista. Juuri tällaista piristystä tähän kaivattiinkin.

koiramäen joulu
koiramäen joulu
koiramäen joulu

Koiramäen joulun puuhat

Malttamattomina hurautettiin paikalle jo vähän ennen kuin portit aukesivat ja yllätykseksemme portin takana kiemurteli jo pitkä jono. En tiedä oliko sama tonttu käynyt jakamassa kirjeitä muillekin lapsille, vai oliko vain muutkin perheet sitä mieltä, että tämä poikkeuksellinen aika ja marraskuun loppu, jos mitkä kaipaavat nyt pientä ripausta taikaa ja vierailua satumaailmassa.

Ei parkkeerattu itseämme jonon hännille vaan nerokkaasti päätettiin käydä ensin akvaariossa ja kun oltiin käyty morjestelemassa tutut kalat ja muut akvaarion asukkaat, olikin jono hävinnyt ja reitti selvä Koiramäen jouluun.

Koiramäen joulu alkaa tänä vuonna jo siitä pääporttien luota, sillä entinen Superparkin kahvio ja aula on otettu osaksi tapahtumaa. Sieltä löytyi aivan uusi Tonttukahvila, jossa tarjoiltiin aikaisemmilta vuosilta tuttua ja superherkullista joulupuuroa lisukkeineen. Tonttukahvilan vierestä löytyi myös Särkänniemen puolelta tuttu Ankkalampi ja piparipaja. Loistava idea tuoda tuo piparipaja tähän tilaan, sillä nyt oli tosi mukava koristella piparit tilavassa ja lämpöisessä sisätilassa.

Ulkona leijaili taianomaisesti muutamia lumihiutaleita, kun mahat joulupuurosta pullollaan tallustettiin tutkimaan mitä kaikkea Koiramäen joulusta tällä kertaa löytyy.

Tälläkin kertaa Koiramäen eri rakennuksissa oli mukavia puuhapajoja lapsille. Käytiin paketoimassa joululahja koiraystävälle, askarreltiin pieniä himmeleitä (näitä haluan tehdä kotonakin!) ja tehtiin joulukortteja.

Kovasti odotettu juttu oli tietenkin Joulupukin tapaaminen. Tällä kertaa Joulupukille kerrottiin lahjatoiveet ymmärrettävästkin sopivan turvavälin etäisyydeltä. Mukavaa, että tämäkin oli huomioitu hyvin.

Tassuteatterissa oli välillä jouluisia esityksiä, vällillä siellä loiloteltiin joululauluja. Välillä käytiin paistamassa vaahtokarkkeja nuotiolla ja välillä käytiin katsomassa tallissa Koiramäen tuttuja eläimiä.

Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä Kahvila von Guggelböössä lämmittelemässä höyryävien vaahtokarkkikaakaoiden ääressä.

särkänniemi koiramäki
koiramäki
koiramäki

Tapahtuman turvallisuus

Särkänniemessä oli kesällä ja syksyn Karmivassa karnevaalissa huomioitu niin hyvin tämä poikkeuksellinen tilanne, että Koiramäen jouluunkin lähdettiin hyvin ja turvallisin mielin. Käsidesiä oli joka paikassa missä sitä saattoi kaivata, henkilökunnalla oli asianmukaiset maskit tai visiirit ja rakennuksien ovenpielissä muistutettiin turvaväleistä ja siitä kuinka moni ihminen saisi kerrallaan tulla sisälle puuhapisteisiin askartelemaan.

Toki tällaisissa tapahtumissa on aina suuri vastuu myös asiakkailla. Ulkotiloissa turvavälit pysyvät luonnostaankin aika hyvin mielessä, ja sisätiloissakin mahtui hyvin olemaan väljästi. Ainoastaan Joulupukin luo jonottaessa taisi turvavälit hetkittäin unohtua.

Koiramäen joulu on uusien viranomaisrajoitusten vuoksi peruttu loppuvuoden osalta. Koiramäen joulu järjestetään jälleen joulukuussa 2021!

koiramäki

Mukavaa päivää!

MILLAISTA ON OLLA TUKIPERHEENÄ?

Hyvää lapsen oikeuksien päivää!

Olen monesti kertonut, että meidän perhe toimii päivystävänä sijaisperheenä, eli meidän perheeseen voidaan sijoittaa kiireellisesti tilapäisesti kotia tarvitsevia lapsia. Olen ehkä myös kertonut, että ollaan toimittu tukiperheenäkin, mutta en varmaankaan ole kertonut tarkemmin millaista tuo tukiperhetoiminta on.

Mitä eroa on sijaisperheellä ja tukiperheellä?

Jos termit ei ole tuttuja, niin on olemassa lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia sijaisperheitä. Lyhytaikaisessa sijaisperheessä (eli päivystysperheessä, kriisiperheessä tai millä nimellä missäkin päin meitä kutsutaan) lapset asuvat niin kauan, kunnes voivat palata takaisin omaan kotiinsa tai kunnes muuttavat pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Tämä aika on yleensä jotain viikkojen tai vuoden väliltä, useimmiten lapset asuvat lyhytaikaisessa sijaisperheessä joitain kuukausia. Pitkäaikaisessa sijaisperheessä taas lapset asuvat usein aikuistumiseen saakka, vaikka on toki mahdollista, että myös pitkäaikaisesta sijaisperheestä lapsi palaa jossain vaiheessa biologisten vanhempiensa luo.

Tukiperhe on perhe, jonka luona lapsi voi viettää aikaa sovitusti, yleensä yhden viikonlopun kerran kuukaudessa. Lapsi asuu yleensä omien vanhempiensa kanssa (tai sijaisperheessä, jolloin lapselle toimitaan lomitusperheenä) ja vierailee tukiperheessä sovitusti. On monia eri syitä miksi lapsi tarvitsee tukiperhettä. Perheen tilanne voi esimerkiksi olla jostain syystä kuormittunut tai lapsella voi olla yksinhuoltajavanhempi, joka kaipaa hengähdystaukoja omaan arkeensa.

Mitä tukilapsen kanssa tehdään?

Tukilapsen kanssa tehdään aivan tavallisia asioita. Mitään erikoisia ohjelmanumeroita ei siis tarvitse järjestää, vaan yhdessä voi puuhailla aivan kaikkea tavallista. Me ollaan oltu usein ihan vain meillä kotona ja ulkoiltu, leikitty, piirrelty ja tehty muita aivan samoja tavallisia asioita kuin omienkin lasten kanssa tehdään. Joskus ollaan lähdetty vaikka metsään retkelle tai autoiltu jonnekin kaukaisempaan leikkipuistoon. Talvella ollaan voitu käydä vaikka pulkkamäessä tai luistelemassa. Ja ollaan me joskus käyty eläinpuistoissa tai huvipuistoissakin, sellainenkin on toki mahdollista, vaikka tärkeintä onkin tavallinen yhdessä olo.

Miten tukiperheeksi pääsee?

Jos tukiperheasiat kiinnostaa, niin näissäkin kannattaa olla yhteydessä oman kunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijään tai vaikka googlata löytyykö oman kunnan sivuilta jotain infoa tukiperhetoiminnasta. Tukiperheistä on yleensä aivan hurjan kova pula ja esimerkiksi Tampereella yli 100 lasta odottaa omaa tukiperhettä!

Aika moni laittaa mulle viestiä tuohon päivystysperhetyöhön liittyen ja kertoo, että sellainen toiminta kiinnostaisi, mutta ei ehkä vielä juuri siinä elämäntilanteessa. Tukiperhetoiminta ei olekaan niin sitovaa kuin sijaisperheenä toimiminen, sillä tämä sitoo vain yhden viikonlopun kuusta ja tämä viikonloppu on yleensä aika joustavasti sovittavissa lapsen perheen kanssa.

Meillä käy vierailemassa säännöllisesti eräs lapsi, joka on ollut meidän elämässä jo usean vuoden ajan ja se on mun mielestä aivan älyttömän ihanaa. En olisi osannut silloin vuosia sitten arvatakaan, että saataisiin päivystys- ja tukiperhehommien myötä jotain näin pysyvää ja tärkeää meidän perheeseen.

lastenhuone

Mukavaa viikonloppua!