LASTENHUONEEN HELPPO JA EDULLINEN PIRISTYS + ARVONTA

sisustustarrat lastenhuone

Viime vuonna kun tehtiin lapsille omat huoneet, sai kuopus käyttöönsä huoneen, joka oli aikaisemmin poikien yhteisessä käytössä. Aikaisemmasta huoneesta hyödynnettiin Ikean Stuva-sarjan säilytysjärjestelmä, mutta muuten huone laitettiin aikaslailla uusiksi aina seinäpinnoista lähtien. Lapsi toivoi huoneeseensa mustaa väriä, mikä mun mielestä kuulosti kyllä aivan kamalalle, haha!

Mustaa kuitenkin tuotiin huoneeseen (mun mielestä) sopivana määränä, eli huoneesta löytyy mustaa hyllyä, säilytyslaatikkoa ja muita pieniä yksityiskohtia. Ikean Stuva-sarjaan oli aikaisemmin myös mustaa etuosaa saatavilla, ja ideana olikin vaihtaa osa noista valkoisista etuosista mustiksi, mutta harmillisesti samaan aikaan kun tuota huonetta uusittiin, uusi myös Ikea Stuva-sarjaa, ja tämä ovimalli mikä meillä on jäi kokonaan pois valikoimasta!

Niinpä nuo Stuvat jäivät sitten kokonaan valkoisiksi, kunnes tänään tuunasin niitä superhauskoilla sisustustarroilla! Liimailin salamanmuotoisia tarroja yhteen isoon laatikkoon ja toiseen lipastoon keskimmäiseen laatikkoon, ja mun mielestä huoneesta tuli jopa kivempi näin, kuin että oltaisiin vaihdettu nuo laatikot kokonaan mustiin.

Sisustustarroilla saa kyllä aivan superhelposti, nopeasti ja edullisesti uutta ilmettä huoneeseen!

Tämän huoneen muutokseen meni salama-tarroja yksi arkki, ja arkin hinta on 10 euroa, eli todellakin minibudjetin piristys. Näitä salamatarroja ja muita seinätarroja lyötyy Tuutilullasta.

lastenhuone sisustus

lastenhuone blogi

lastenhuone blogi

lastenhuone blogi

Vaikka näin syksyisin muhun iskeekin aikamoinen sisustuskuume, ei tämä huone kaipaa mitään muutoksia tämän tarrahomman jälkeen, sillä huone on mun mielestä ihana! Justiin sopiva sekoitus karkkivärejä, eli mun lemppareita ja mustaa, eli neljävuotiaan omaa lempiväriä.

Nuo tarrat muuten liimasin yllärinä, ja olisittepa nähneet lapsen ilmeen ja WAU-huokaukset, kun asukas itse näki huoneensa muutoksen. Myös isoveli huokaili ihastuneena, sillä Harry Potter fanille nuo salamat tietenkin tuovat mieleen Harryn otsalla olevan arven, hih. Samoja tarroja oli kuitenkin ilmestynyt myös esikoisen huoneeseen, jonka huoneessa on muutenkin kivoja muutoshommia käynnissä.

Niin, nytpä täytyisi saada esikoisen huoneen muutokset valmiiksi, niin sitten voisikin siirtyä seuraaviin projekteihin ja vaaleanpunaisen maalipurkin pariin, jee!

lastenhuone sisustus

lastenhuone blogi

lastenhuone sisustus

lastenhuone sisustus

lastenhuone sisustus

ARVONTA!

  • Jätä postaukseen kommentti, niin olet mukana arvonnassa
  • Arvonnassa on kaksi voittajaa
  • Kumpikin voittaja saa valita 2 tarra-arkkia Tuutilullan valikoimasta
  • Arvonta päättyy 28.10.2018

Samanlainen arvonta löytyy myös Karkkipurkin Instagramista, voit osallistua arvontaan myös siellä!

lastenhuone tarrat

Mitäs tykkäätte sisustustarroista?

KÄTEVÄÄ KEVYTTOPPAA JA -25% ALEKOODI!

lastenvaatteet

Meillä on yleensä ollut syksyisin lapsilla softshell- tai kuoriasut ja sitten pakkasille toppavaatteet. Välikausivaatteiden alle on sitten puettu kerroksia, kun ilma on viilennyt, mutta toppa on ollut vielä ihan liikaa. Mä itse taas olen käyttänyt noilla nollan asteen molemmin puolin keikkuvilla keleillä kevyttoppaa, ja tällä kertaa tilasin sellaista myös koululaiselle!

Noita hassuja kelejä, kun välikausivaatteet alkavat olla liian vähän, mutta toppa vielä aivan liikaa, on viime vuosina ollut tosi paljon ja uskon, että tälle kevytuntuvatakille* tulee paljon käyttöä. Toki softshelltakki + fleecetakki kombolla pärjää varmasti myös, mutta yksi takki on kyllä paljon kätevämpi varsinkin koululaiselle, jolla varmasti on kiire välitunnilla ulos ja välikerrokset saattavat unohtua kiireessä naulakkoon roikkumaan. Makian pipoista meillä on tykätty tosi paljon. Nyt syksyllä puuvillapipo on ollut juuri sopiva, mutta talven kylmiä kelejä odottamaan tilasin jo tuon lämpöisen Suomessa käsin neulotun merinovillapipon*.

Ja sitten olisi luvassa loistava alekoodi! Koodilla: KIDS25 saatte House of Brandonin kaikista lastenvaatteista -25% alen, ja valikoimassahan on aivan hukeita brändejä, kuten Reima, Molo, Vimma, Makia, Levis jne. Alekoodi koskee niin talven uutuuksia, kuin jo alennettujakin tuotteita, joten kantsii käydä kurkkaamassa, jos vaikka toppakamppeet vielä puuttuvat! Valikoimasta löytyy aivan ihania toppahaalareita mm. Mololta ja Reimalta, ja tosi kauniita toppatakkeja koululaisille. Alekoodi on voimassa tämän viikon ajan, eli 21.10. asti. Koko valikoiman löydät täältä.

lastenvaatteet house of brandon

reima alekoodi

reima alekoodi

Aurinkoista päivää!

*Saatu House of Brandonilta
Sisältää mainoslinkkejä

EKALUOKKALAISEN HUONE – SUUNNITELMIA

Meidän ekaluokkalaisen huone kaipaa pientä päivitystä, ja tällä kertaa haluaisin huoneeseen melko pitkäaikaisia ratkaisuja. Huonehan on maalattu alle vuosi sitten, ja aika isolla seinäpinta-alalla siellä on Tikkurilan Nefriitti, vihreän sävy, jota tuolloin näkyi monessa paikassa. Olen aivan lopenkyllästynyt tuohon vihreään, ja päätin, että jatkossa remonttien alla en vilkuile yhtään mitään sisustusmuotijuttuja, vaan valitsen vain niitä sävyjä, joista aidosti pidän. Ne omat lempparit on kuitenkin niitä, joita jaksaa katsella vuodesta toiseen, kun taas ”muotisävyt” alkavat kyllästyttää (ainakin mua) aivan liian nopeasti, vaikka ne aluksi miellyttäisivätkin omaa silmää. Toki tämän huoneen sisustuksessa mielipiteensä saa sanoa myös huoneen asukas, mutta onneksi päästiin juuri sellaiseen suunnitelmaan, mistä kumpikin tykätään!

Seinämaaleiksi valittiin Tikkurilan Aalto ja Spa (näitä huoneesta jo löytyykin) ja oma kestolempparini Teknoksen ihana neutraali harmaa sävyssä 2000-n. Tätä Teknoksen harmaata meillä on muuallakin tässä samassa sävyssä, sekä astetta vaaleampana (1500-n) ja tykkään siitä aivan hirmuisen paljon!

Huoneessa hyödynnetään paljon jo siellä olemassa olevia juttuja, mutta kalusteissa sänky ja koulupöytä uusitaan. Huone on melko tilava, mutta haastava sisustaa, koska jokaisella seinällä on ikkunaa, ovea tai kaapistoa. Jotta huoneesta ei tulisi kamalan ahdas, ja kalusteita seinät täyteen, etsittiin huoneeseen lastensänky (tähän poika mahtuu vielä usean vuoden ajan) ja mahdollisimman kompaktin kokoinen työpöytä. Juuri sopivat löytyi Veken Kalusteelta, kaunis Karoliina-kirjoituspöytä*, joka on vain 100 cm leveä ja mukavan simppeli Aaria-lastensänky*, johon saa myös kätevät sängynaluslaatikot*!

Värejä rakastavan lapsen huoneeseen tulee rauhallisten sävyjen lisäksi pirteää keltaista muutamissa esineissä, osa löytyy huoneesta jo valmiina ja jotain on vielä ostoslistalla.

Näillä muutoksilla saadaan huoneesta paljon mieluisampi ja toimivampi mitä se on nyt ollut, ja uskon, että tämä sisustus kestää myös aikaa, eikä muutoksille ole tarvetta lähivuosina.

Nyt en malttaisi odottaa, että ehditään maalikaupoille ja päästään sutimaan seinään uusi sävy ja laittamaan uudet ihanat huonekalut paikoilleen!

Alla vielä kollaasi suunnitelmasta, joka toteutetaan toivottavasti aivan pian!

veken kaluste

Mitäs pidätte suunnitelmasta?

*Kollaasin kalusteet saatu Veken Kalusteelta