KADONNEEN KAKUNPALAN ARVOITUSTA RATKOMASSA

Yksi parhaista jutuista lasten kasvaessa isommiksi on se, että voidaan pelata yhdessä aivan oikeitalautapelejä! Sellaiset pikkuisille tarkoitetut lautapelit ovat toki ihan hauskoja myös, mutta vielä hauskempaa mun mielestä on päästä pelaamaan lasten kanssa isommille lapsille tarkoitettuja lautapelejä.

On myös mukavaa, että monista tutuista ja suosituista isompien lasten ja aikuisten peleistä on tehty alle kouluikäisillekin sopivia junioriversioita! Meiltäkin löytyy näistä ainakin Alias, Alphabet ja Monopoli. Aliaksen junioriversiossa on sananselityskorttien sijaan kuvakortit, eli peli sopii mainiosti myös lukutaidottomille ja tämä on ollut meillä ehkä neljävuotiaasta asti kovin pelattu peli. Alphabet juniorin meidän esikoinen sai aikanaan kummeiltaan, jotka tiesivät, että lapsi haluaisi kovasti oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Peli olikin hauska apuväline lukemaan ja kirjoittamaan opettelemisessa, mutta sopii myös niin lukutaidottomille, kuin lukemaan jo oppineillekin, sillä sama peli sisältää kaksi erilaista peliversiota.

Yksi mun omista kouluajan lempparipeleistä, joita olen lapsena kavereiden kanssa tykännyt pelata, oli jännittävä Cluedo. Cluedon ideana oli ratkaista murhamysteeri, eli selvittää kuka murhasi Mauri Mustapippurin, missä huoneessa murha tapahtui ja mikä oli murha-ase. Peli oli mun mielestä tosi hauska ja koukuttava ja ilokseni huomasin, että Cluedostakin löytyy junioriversio, jonka ikäsuositus on viisivuotiaasta ylöspäin!

Halusin tietenkin itse päästä pelaamaan tuota peliä, joten tilasin sen ja käärin lahjapakettiin kuopukselle (lapset saivat pienet vappuyllärit ja kuopuksen pakettiin päätyi tuo peli)!

Alle kouluikäisille sopivassa Cluedo juniorissa ei toki ratkota murhamysteeriä, vaan pelissä selvitetään kadonneen kakunpalan arvoitus. Pelin voittaa se, kuka saa ensimmäisenä selville kuka söi kakunpalan, mihin kellonaikaan ja minkä juoman kanssa.

Peli oli hurjan hauska ja juuri sopivan yksinkertainen viisivuotiaallekin. Ensin mietin, että onko peli liian hankala, koska pelin edetessä tehdään muistiinpanoja arvoituksen ratkaisemiseksi, mutta viisivuotias kyllä hoksasi nopeasti mistä on kyse ja innostui pelistä kovasti. Ja vaikka peli onkin sopiva jo alle kouluikäiselle, tykkäsi meidän tokaluokkalainenkin pelistä kovasti.

Ehdittiinkin vapun aikana pelata peliä yhdessä ainakin kymmenen kertaa ja lapset pelasivat peliä myös keskenään vaikka miten monta kertaa.

Ja vaikka tämä ei se alkuperäinen murhamysteeripeli ollutkaan, oli tätä munkin mielestä kiva pelata!

Huomasin myös, että Cluedosta löytyy Harry Potter versiokin! Aika hauskaa, ehkä tilaan sen joskus esikoiselle, joka on melkoinen Harry Potter fani!

Tykätäänkö teillä pelailla?

NÄIN ON SUJUNUT ETÄKOULU

Tänään pyörähti seitsemäs viikko etäkoulua käyntiin. Aika on mennyt yllättävän nopeasti ja tuntuu aika hullulle, että takana on todellakin jo kuusi viikkoa koulunkäyntiä kotoa käsin.

Mutta miten tämä etäkoulu on oikein meillä sujunut? No, kiitos kysymästä, ihan mukavastihan tämä on mennyt.

Ensimmäinen etäkouluviikko meni kyllä aikalailla uuden arjen opetteluun, mutta aika nopeasti homma alkoi selkeytymään ja saatiin kiva rytmi tokaluokkalaisen etäkoulupäiviin.

Aamutoimien jälkeen etäkoululainen lähtee ”koulumatkalle”, eli esimerkiksi pikkuiselle muutaman minuutin kestävälle kävelylenkille tai vaikka trampalle hetkeksi hyppimään. Joskus ollaan kyllä unohdettu koko koulumatka, mutta ei olla kyllä tästä(kään) sen kummemmin stressattu. Koulumatkan jälkeen päästään sitten varsinaisiin kouluhommiin, eli lapsi saa tietokoneen eteensä ja pääsee lukemaan opettajan lähettämän Wilma-viestin, jossa on myös linkki kyseisen koulupäivän tehtäviin.

On ilmeisesti ihan hirmuisesti eroja siinä, miten ja milloin koululaiset saavat tehtävät ja koska niitä kuuluu tehdä. Ainakin isommilla koululaisilla saattaa olla läsnäolopakko tietokoneen edessä, sillä opettaja saattaa olla livenä ruudun toisella puolella oppitunteja pitämässä. Meillä tehtävät saadaan aina aamuisin ja ne voi periaatteessa tehdä aika omaan tahtiin saman koulupäivän aikana.

Joskus tehtäviä tehdään tietokoneella, joskus oppikirjoista ja joskus saattaa olla esimerkiksi jokin lyhyt video, joka katsotaan ja sen jälkeen vastataan opettajalle muutamiin videoon liittyviin kysymyksiin. Kaikkia tehtäviä ei raportoida opettajalle, vaan usein esimerkiksi yhden tai kahden kouluaineen tehtävistä kuuluu kertoa opettajalle vastauksia, tai ottaa esimerkiksi kuva tehdystä tehtävästä.

Noin kerran viikossa opettaja soittaa ryhmävideopuhelun, jolloin lapset tekevät jonkun tehtävän yhdessä. Muuten etäkoulu on tokaluokkalaisella aika omatoimista, eli vaatii aika paljon vanhemman läsnäoloa ja seuraamista.

Tokaluokkalaisen normaalisti neljän tunnin mittaiset koulupäivät kestävät etäkoulussa paljon vähemmän aikaa, usein tunnin tai pari, joten etäkoulu on aika usein nopeasti hoidettu. Tehtävät ovat aika helppoja ja varsinkin muut aineet, kuin äidinkieli ja matikka on usein lyhyen videon katsomisella ja muutamaan kysymykseen vastaamisella kuitattu. Toisaalta on mukavakin, ettei tehtäviin kulu useita tunteja aikaa, mutta luulen, että ne normaalit lähiopetuspäivät, joita aikaisemmin oli, olivat paljon monipuolisempia sisällöltään, kuin nämä etäkoulupäivät. En kuitenkaan usko, että lapsi jää mistään oppiaineesta jälkeen, vaan on kärryillä vielä silloinkin, kun kouluihin (toivottavasti) syksyllä taas palataan.

On tässä etäkoulussa kyllä hurjan paljon muitakin eroja lähikouluun verrattuna, kuin vain koulupäivien pituus (eli lyhyys) ja helpot tehtävät.

Ainakin aika kivoja etuja, kuten se, että etäkoulupäivinä saa nukkua niin myöhään kuin nukuttaa. Tämä on aika suuri ero tavallisiin koulupäiviin verrattuna ja mun mielestä aika mukavaa, koska nyt munkaan ei tarvitse herätä ennen kukonpierua koululaista herättämään. Viimeisinkin unikeko heräilee meillä yleensä kahdeksan aikaan, mikä on mulle juuri sopiva aika, vaikka joku muu saattaakin olla sitä mieltä, että se on aivan hurjan myöhään.

Etäkoulun etuihin kuuluu myös se, että aamuisin heti herättyään saa hetken aukoa silmiään lastenohjelmien parissa, jota meillä ei tavallisina koulupäivinä saa tehdä. Tavallisina kouluaamuina on aamutoimet usein puolessa tunnissa huitaistu läpi, nyt niihin on varattu pari tuntia aikaa, sillä koulu aloitetaan aina viimeistään kymmeneltä. Rakastan itse hitaita aamuja, joten tämäkin on mun mielestä ihanaa!

Myös koulutehtävissä on varmasti hirmuisesti eroja ja vaikka tavallisessa koulussa tehtävät varmasti ovat usein monipuolisempia, on etäkoululaiselle tullut mielestäni aika hauskoja ja kekseliäitäkin koulutehtäviä. Mieleen on jäänyt ainakin polkupyörän keväthuollon tekeminen, erilaisten kotitöiden tekeminen (huippua, heh!) ja käsityötuntien hauskat askartelutehtävät, joita pikkuvelikin on innostunut samaan aikaan tekemään. Liikuntatunnit ovat usein olleet aika helppoja ja nopeita, mutta niistäkin löytyy hauskoja tehtäviä, kuten vaikka ne kerrat, kun youtubesta on katsottu pelikonsoleiden tanssivideoita! Nämä ovat olleet niin hauskan näköisiä ja lapset ovat innoissaan tanssineet niiden mukana, että joku tanssipeli hankitaan meillekin sitten, kun pleikkarin hankkiminen on ajankohtaista.

Etäkoulun hankaluutena on ollut välillä tokaluokkalaisen motivointi koulutehtävien pariin (aargh!). Varsinkin aluksi lapsi sitkeästi kuvitteli olevansa lomalla ja edelleen joskus kuulen, miten tämä ei ole ”oikeaa koulua”. Koulupäivät usein aloitetaan innokkaasti, mutta päivissä saattaa olla myös sellaisia tehtäviä, joiden pariin saa kunnolla patistaa. Toisaalta välillä lapsi tekee innokkaasti myös bonustehtävät, ainakin silloin kun ne ovat jonkin tietokonepelin muodossa.

Vielä muutaman viikon loppurutistus etäkoulussa (ellei koulut sitten aukea vielä pariksi viikoksi, mikä olisi kyllä aika hölmöä) ja sitten saadaan (onneksi) pakata koulukirjat reppuun kesän ajaksi ja päästään siirtymään kesäloman viettoon!

Mites muilla on etäkoulu sujunut?

GEOKÄTKÖILYN ALOITTAMINEN

Geokätköilyn aloitus on ollut ekan kerran mielessä varmaan yli vuosi sitten ja ehkä sata kertaa sen jälkeenkin. Geokätköily on kuulostanut tosi hauskalle, mutta en vain ole aikaisemmin tullut selvittäneeksi, että miten tuota geokätköilyä harrastetaan ja miten sen voi aloittaa. Esikoinen valitsi joitain iltoja sitten kirjahyllystään iltalukemisekseen Muumipeikon retket kirjan, josta geokätköily jälleen muistui lapsen mieleen ja tällä kertaa päätin ottaa asiasta selvää.

Ollaan kyllä aika ahkerasti liikuttu luonnossa ja varsinkin nyt koronan aikaan, kun muut menot ovat aika vähissä, ollaan ulkoiltu paljon. Ollaan vain tavallisesti talsittu luontopoluilla, syöty eväitä ja ennen koronaa myös paistettu makkaroita yleisillä nuotiopaikoilla. Nyt tuntui juuri sopivalle hetkelle selvittää mitä tuo geokätköily oikein on, sillä kaikenlainen lisäpuuha meidän metsäretkille olisi varmasti mukavaa!

Geokätköilyn aloittaminen olikin helpompaa, kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Kaikessa yksinkertaisuudessa ensin luodaan oma käyttäjätili Geocaching-sivustolle, ja sen jälkeen voikin lähteä etsimään ensimmäistä kätköä. Mitään kummempia tarvikkeitakaan ei tähän harrastukseen tarvitse (ainakaan aluksi) hankkia, vaan riittää, kun löytyy älypuhelin GPS-paikannuksella ja metsään sopivat ulkoiluvaatteet. Sen jälkeen, kun käyttäjätili on luotu, voi kännykkään ladata sovelluskaupoista löytyvän ilmaisen Geocaching-sovelluksen, jonka avulla kätköt löytyvät. Me aloitettiin nyt ensin ilmaisella versiolla, mutta saatavana on myös maksullinen premiumjäsenyys, jonka jälkeen kaikki piilotetut kätköt tulevat sovellukseen näkyviin.

Sitten vain hommiin, eli geokätköjä etsimään!

Koska olisi ollut aivan liian tylsää aloittaa geokätköily omilta kotinurkilta, päätettiin me ajaa Aulangon monipuoliselle ulkoilualueelle. Tuo Aulanko on mun mielestä aivan ihana paikka ja siellä riittää kyllä retkeiltävää useammaksikin kerraksi. Toki kauniina ja aurinkoisena sunnuntaipäivänä siellä oli ulkoilijoita tosi paljon ja parkkipaikka lähes täynnä, mutta ruuhkia oli oikeastaan vain lammen ja näkötornin luona ja poluilla ja metsissä saatiin tallustella aivan rauhassa.

Aivan ensimmäiseksi me tietenkin avattiin Geocaching-sovellus ja tarkistettiin missä olisi lähin geokätkö! Mulla on iPhone, eli puhelin, jonka akku ei kestä YHTÄÄN viileää säätä, joten omaa puhelintani en voi näihin hommiin käyttää ennen kesää, miehen kännykän GPS puolestaan sekoili, mutta onneksi tärkein, eli esikoisen puhelin toimi aivan moitteettomasti ja päästiin suunnistamaan ensimmäistä kätköä kohti. Kun sovelluksesta löytyy sopivan matkan päässä oleva kätkö, niin karttaa seuraamalla voi lähteä suunnistamaan kohti geokätköä ja sovellus näyttää etäisyyden kätköön metrin tarkkuudella. Silloin, kun sovellus näyttää, että matkaa on enää muutamia metrejä, ollaan jo todella lähellä ja kun jäljellä on enää 1 metri, on aika ruveta etsimään kätköä!

Ensimmäisen kätkön ohjeissa oli vihje, että se löytyy kivenkolosta, joten ei muuta kuin nokka kohti maata ja tutkimaan paikkoja. Aivan aluksi me ei oikein tiedetty, että mitä me tarkalleen ottaen edes etsitään, mutta jonkin ajan kuluttua esikoinen löysi kiven kolosta muovirasian, jonka päälle oli tussilla kirjoitettu ”Geokätkö”. Jee, ensimmäinen kätkö löydetty! Rasioiden sisältä löytyy lokikirja, jonne löytäjä kirjoittaa viestin ja oman nimimerkkinsä ja tieto löydöstä kirjoitetaan myös sovellukseen. Näin tehtiin ja juhlistettiin ekaa geokätkölöytöä omenaisilla välipalapatukoilla, kunnes lähdettiin kohti seuraavaa kätköä.

Geokätköily on oikeastaan kuin aarteen etsintää ja tämä kyllä koukuttaa nopeasti koko perheen!

Näin ekan geokätköilyreissun kokemuksella sanoisin, että geokätköily on aivan supermukavaa puuhaa ja juuri kiva lisä tavallisille metsäretkille. Joskushan voi lähteä ihan vain etsimään kätköjä, joskus taas vaikka makkaraa paistamaan ja samalla käydä etsimässä jonkin lähistöllä olevan kätkön.

Nyt ekalla kerralla me oltiin vain kätköjä etsimässä ja saatiin kulumaan metsässä neljä tuntia aivan huomaamatta!

Meillä oli vain pientä välipalaa mukana, eikä tällä kertaa ollenkaan mitään isompia eväitä, joten meillä kaikilla oli jo aikamoinen nälkä, kun lopulta lähdettiin kävelemään autolle päin. Päivän toinen kohokohta tulikin tämän jälkeen, sillä kurvattiin drive thurn kautta ja parkkeerattiin pysäköintialueelle syömään hampurilaisaterioita niin, että lapset saivat istua ja syödä auton peräkontissa. Tämä oli lasten mielestä tietenkin aivan älyttömän hauskaa ja esikoinen jo kyselikin, että voitaisiinkohan me koronan jälkeenkin syödä samanlailla auton peräkontissa istuskellen, heh.

Me ollaan oltu aika tarkkoja nyt kaikenlaisten kontaktien välttelyssä tämän koronan aikana ja tuolla metsässäkin mua vähän mietitytti koskea niihin geokätköihin. Toisaalta ilmeisesti pinnoista ei ole kovin todennäköistä saada tartuntaa, mutta varmuuden vuoksi mulla oli metsässäkin taskussa pieni käsidesipullo, että saatiin putsailtua käsiä välillä.

Seuraava geokätköilyreissu on tilattu jo alkaneelle viikolle ja tällä kertaa ajattelin ottaa metsään kunnon eväät mukaan (vaikka se autossa syöminen mukavaa olikin), sillä aikaa tuolla metsässä saattaa tosiaan hurahtaa useamman tunnin verran.

Tästä tuli kyllä meidän perheelle uusi hauska korona-ajan harrastus, mutta olen kyllä ihan varma, että tätä harrastusta jatketaan myös silloin, kun koronarajoitukset poistuvat ja muut menokohteet aukeavat.

Onko muita geokätköilyyn hurahtaneita?