KERROSSÄNKY PIENEEN HUONEESEEN

veken kaluste huxie

Kerroinkin aikaisemmin, että innostuin tekemään pienen pikarempan poikien makuuhuoneeseen. Kiskottiin lasten kanssa tapetit seinistä irti (tämä oli muuten poikien mielestä ihan superhauskaa) ja sudin harmaalla maalilla vuoriston kahdelle seinälle. Niin ja sitten aloinkin haaveilemaan vähän erilaisista listoista, joten mieskin pääsi mukaan remppaan, hih.

Idea huoneen uudistukseen lähti siitä, että Veikko pohti sänkynsä tuntuvan vähän liian pieneltä. Alettiinkin miettiä sitten koko nukkumiskuvioita ihan uusiksi, sillä 2,5 vuotias kuopus nukkui vielä laidattomassa pinnasängyssä. Veikko oli kyllä pitkään puhunut kerrossängystä, johon ihastui viime syksyn Legoland-reissulla, ja haaveili nytkin korkeuksissa nukkumisesta.

Usein varmasti kerrossänkyyn päädytään siksi, että säästyisi lattiapinta-alaa, mutta meillä ei oikeastaan ollut tarvetta lisätilalle, sillä huone on tarkoitettu vain nukkumiseen, eikä sinne sänkyjen lisäksi paljon muuta kaivata. Vähän mietin sitäkin, että tekeekö iso kerrossänky pikkuisen huoneen jopa ahtaamman tuntuiseksi, sillä kahdella pienellä sängyllä muutaman neliön huone tuntui kuitenkin mukavan avaralle.

Lähdin kuitenkin googlailemaan vaihtoehtoja, ja päädyin Veken kalusteen sivuille, missä törmäsin valtavaan kerrossänkyvalikoimaan. En ollut todellakaan tiennyt, että kerrossänkyjä saa vaikka minkä kokoisena, aina pikkuisesta ja matalasta versiosta siihen normaaliin kaksimetriseen kerrossänkykörilääseen.

Aika nopeasti päädyttiin juuri meille sopivan tuntuiseen Huxie-kerrossänkyyn*, joka oli mitoiltaan justiin meille passeli. Sänky on sisämitaltaan 165cm pitkä, joten se ei kyllä mitoiltaan jää pitkään aikaan pieneksi, mutta säästää silti tilaa pituussuunnassa täyspitkään versioon verrattuna.

veken kaluste kerrossänky

kerrossänky huxie

kerrossänky veken kaluste

kerrossänkykerrossänky veken kaluste

Koska kerrossänky on täysimittaista pienempi, ei huoneesta tullut ollenkaan ahtaan tuntuinen, vaan ihan päinvastoin. Pikkuinen makuuhuone on nyt entistä avarampi, ja vaikka sitä lattiapinta-alaa ei lähtökohtaisesti kaivattukaan, niin aika mukavalle tuntuu, että sitä nyt on. Raahasinkin heti olohuoneesta nojatuolin kököttämään tuonne lasten makuuhuoneen nurkkaan, ja onkin ollut aika luksusta köllötellä siinä iltaisin satua lukemassa. Olen nimittäin tähän asti lukenut iltasadun lastenhuoneen lattialla!

Arvaatte varmaan, että odotettu sänky otettiin aikas innolla vastaan. Vähän kyllä meinasi tulla kinaa siitä, että yläpeti on tosiaan varattu isoveljelle, mutta onneksi pikkuveli ihastui omaan majamaiseen yöpaikkaansa.

Ensimmäisenä aamuna, kun Veikko heräsi kerrossängyn yläpediltä ja kipitti tikapuita pitkin alas, tuumasi lapsi menevänsä sittenkin vielä hetkeksi lepäämään, ja kapusi takaisin sänkyynsä, hih.

Unikin oli kuulemma maittanut hyvin, koska ylhäällä oli niin rauhallista.

Sängyllä oli tosi nopea toimitusaika, kerrossänky saapui meille kahdessa arkipäivässä tilauksesta! Meille vaan sattui tuohon viikonloppu väliin, niin muutama päivä saatiin jännityksellä odottaa uuden sängyn saapumista. Käytiinkin poikien kanssa odotellessa ostamassa sänkyyn patjat, sekä isommat peitot ja tyynyt, ja molemmat saivat sitten valita lelukaupasta omat suosikkilakanansa uuteen sänkyyn.

Luulen, että meillä ei tämä kerrossänkyhuuma nyt hetkeen laannu, mutta tarvittaessa tästä Huxie-kerrossängystä saa kaksi erillistä sänkyä! Aika kätevä ominaisuus, jos vaikka haluaa lapsille omat erilliset huoneet.

kerrossänky veken kaluste

veken kaluste huxie

kerrossänky veken kaluste

Koska tuo lasten makuuhuone on todellakin aika pikkuinen, jouduin siirtämään kerrossängyn vastakkaiselle seinälle, että sain mahtumaan sen kuviin. Haluatte varmaan nähdä miltä tuo huone näyttää valmiina, kun sänkykin on omalla paikallaan? Kurkataan valmiiseen makuuhuoneeseen ihan pian!

*Sänky saatu Veken Kalusteesta.

BLAA – MEIDÄN LEMPPARIT SS17 MALLISTOSTA

BLAA SS17

Lupailinkin vähän sovituskuvia Blaan SS17 mallistosta ja tässäpä muutama kuva yksistä meidän lemppareista.

Kotimainen Blaa on uusin brändi Tuutilullan valikoimassa, ja merkki onkin kovassa nosteessa tällä hetkellä. Uusin mallisto on todella onnistunut, kuosit ja mallit on aivan ihania, ja tuttuun tapaan materiaalina on laadukas ja ihanan pehmoinen luomupuuvilla.

Blaa SS17

Viljamin päällä on luonnonvalkoinen cardigan ja siihen kivasti mätsäävät kuumailmapalloleggarit. Tuo collegetakki on aivan ihana, ja tosi monikäyttöinen! Näiden leikkisien kuosillisten leggareiden kanssa asu on lapsekas ja hauska, kun taas yksiväristen housujen kanssa collegetakista saa kasattua siistin asun vaikka kevään juhliin. Viileinä kesäpäivinä se menee takista, kun taas näin keväällä sen voi pukea takin alle, kun siinä ei ole huppua häiritsemässä. Hihoissa on mukavan pitkät resorit, joten ei haittaa, vaikka koko olisi vähän reilu, kun resoreita voi kääntää, ja samalla vaate on mukavan pitkäikäinen.

Mun oma superlemppari on tuo ihana minttuleopardi (eli virallisesti Mint Dot), tuo kuosi ja väri on vaan niin herkullinen! Voitaisiinko valita tämä cardigan tuossa kuosissa ihan virallisesti kevään ihanimmaksi vaatteeksi, jookos?
Me yhdistettiin mintun värinen cardigan nyt harmaisiin collegehousuihin, mutta aivan ihanahan tuo on myös vaikka farkkujen kanssa, ja tästäkin saa alaosaa vaihdellen asun vaikka mihin tilanteeseen.

Blaa lastenvaatteet

kotimainen blaa

blaa lastenvaatteet

Yksi mun tämän malliston lempparikuoseista on Shooting Stars, ja Viljamilla onkin siinä kuosissa tuo ihana hihaton huppari. Tuo hihaton huppari on tosi hauska kesäksi ja samaa mallia löytyy myös yksivärisenä harmaana.

Veikolla on t-paita flamingokuosissa, johon me molemmat ihastuttiin kovasti. Lapsen lempiväri on kirkkaanpunainen, mutta poika tykkää kaikista punaisen sävyistä, joten arvelinkin, että tämä kuosi tulee olemaan lapsen lemppari. Tykkään tosi paljon siitä, että Blaan vaatteet ovat unisex-mallisia, jolloin pojatkin voivat valita vaaleanpunaista (tai tytöt sinistä, tai ihan mistä väreistä kukakin tykkää).

Blaa lastenvaatteet

blaa lastenvaatteet

blaa kotimainen

Kokohommista sen verran, että Blaan lastenvaatteet ovat aikas reilua mitoitusta. Vastaavat siis ehdottomasti ainakin tuplakoon isompaa kokoa, joten jos mietitte kahden koon välissä, suosittelen kallistumaan siihen pienempään.
Meillä pienempi poika käyttää 92 ja 98 kokoja, ja näistä Blaan vaatteista sopiva on koko 86/92. Isompi poika taas on siirtymässä jo kokoon 122 (tätä meille on nyt jo ostettukin), mutta Blaan vaatteista pojalle sopiva koko on 110/116. Jos taas tykkää ostaa vaatteet kasvunvaralla, niin näissä malleissa ei pieni reiluus haittaa ja suurimmassa osassa vaatteista on käännettävät resorit, joilla vaatteen kokoa voi pikkuisen kätevästi säätää. Housuista löytyy vyötäröltä kuminauhakiristys, mikä sekin on tosi kiva ominaisuus ja auttaa koon säätämisessä.

Blaa lastenvaatteet

Tuutilullasta löytyy Blaan koko SS17 mallisto, joten nämäkin vaatteet löytyvät valikoimasta. Toimitukset koitetaan pitää supernopeina, eli tilaukset lähtevät matkaan yleensä 1-3 arkipäivän kuluessa ja kaikki yli 50 euron tilaukset toimitetaan ilman toimitusmaksua! Koko malliston löydät täältä, ja kurkkaa samalla myös ihanat naistenvaatteet!

Löysittekö te jo omat lempparit Blaan SS17 mallistosta?

Poikien vaatteet saatu Blaalta.

ISON POJAN KEVÄTTYYLI

ellos lastenvaatteet

Veikon lempiväri on punainen, Lego Ninjago vieläkin ihan paras juttu ja pieneksi jääneistä vaatteista surettamaan on jäänyt viime kesältä punaiset varrelliset Converset (ja ei, kahta numeroa liian pieniä kenkiä ei voi käyttää, vaikka lapsi kuinka olisikin sitä mieltä, että ei nämä nyt niiiin pienet oo…). Nämä toiveet mielessä lähdettiin virtuaaliselle shoppailureissulle katselemaan vähän kevätjuttuja ja aika kivoja vaatteita löydettiinkin!

ellos lastenvaatteet

ellos lastenvaatteet

ellos lastenvaatteet

Farkut löytyi kaapista jo valmiina, nuo on mun monesti hehkuttamat Elloksen farkkujoggersit, eli collegehousun tyyppiset farkut, joita hamstarin hiljattain lisää, kun nuo olivat alennuksessa. Näitä on muutamiakin eri mallisia, mutta mun lemppari on tämä jossa on nuo koristetikkaukset polvien päällä, nämä ovat nimittäin mukavan kapeat malliltaan.

Mutta uutta asussa onkin sitten nuo muut jutut ja kaikki nämäkin löytyi Ellokselta. Kevääksi ja kesäksi löytyi uusi superhieno Ninjago-lippis ja niiden pieneksi jääneiden punaisten conssien tilalle tilasin uudet punaiset Converset, tällä kertaa vaan varrettomina ja tarrallisina, että olisi kuitenkin vähän vaihtelua viime vuotisiin. Huppareita meillä pidetään kesällä paljon, ja Adidakselta löytyikin ihanan punainen huppari, justiin lapsen lempivärissä (näitä löytyy myös muissa väreissä). Näistä vaan lähti koot 128cm:stä ja vähän jännityksellä tuon hupparin tilasin pojalle, joka on justiin siirtymässä kokoon 122cm, mutta hupparihan onkin ihan täydellisen kokoinen! Mitoitus on siis aika niukkaa, joten kannattaakin valita kokoa isompi, mitä normaalisti käyttää.

Mukavan reipas kevätasu, vai mitä?

Elloksen verkkokauppa on muuten ihan uudistunut, jokos olette huomanneet? Ainakin tällä hetkellä tuolta Elloksen etusivulta löytyykin kampanja, jossa saa -25% alennuksen lastenvaatteista ja -kengistä ja tuo ale koskee myös merkkituotteita! Kannattaa siis aktivoida Elloksen sivuilla tuo kampanja, niin saa mukavan alen vaikka kevätvaatteisiin.

ellos lastenvaatteet

Mukavaa päivää!

Lippis, huppari ja kengät saatu.
Postauksessa mainoslinkkejä.