Kerroinkin aikaisemmin, että innostuin tekemään pienen pikarempan poikien makuuhuoneeseen. Kiskottiin lasten kanssa tapetit seinistä irti (tämä oli muuten poikien mielestä ihan superhauskaa) ja sudin harmaalla maalilla vuoriston kahdelle seinälle. Niin ja sitten aloinkin haaveilemaan vähän erilaisista listoista, joten mieskin pääsi mukaan remppaan, hih.
Idea huoneen uudistukseen lähti siitä, että Veikko pohti sänkynsä tuntuvan vähän liian pieneltä. Alettiinkin miettiä sitten koko nukkumiskuvioita ihan uusiksi, sillä 2,5 vuotias kuopus nukkui vielä laidattomassa pinnasängyssä. Veikko oli kyllä pitkään puhunut kerrossängystä, johon ihastui viime syksyn Legoland-reissulla, ja haaveili nytkin korkeuksissa nukkumisesta.
Usein varmasti kerrossänkyyn päädytään siksi, että säästyisi lattiapinta-alaa, mutta meillä ei oikeastaan ollut tarvetta lisätilalle, sillä huone on tarkoitettu vain nukkumiseen, eikä sinne sänkyjen lisäksi paljon muuta kaivata. Vähän mietin sitäkin, että tekeekö iso kerrossänky pikkuisen huoneen jopa ahtaamman tuntuiseksi, sillä kahdella pienellä sängyllä muutaman neliön huone tuntui kuitenkin mukavan avaralle.
Lähdin kuitenkin googlailemaan vaihtoehtoja, ja päädyin Veken kalusteen sivuille, missä törmäsin valtavaan kerrossänkyvalikoimaan. En ollut todellakaan tiennyt, että kerrossänkyjä saa vaikka minkä kokoisena, aina pikkuisesta ja matalasta versiosta siihen normaaliin kaksimetriseen kerrossänkykörilääseen.
Aika nopeasti päädyttiin juuri meille sopivan tuntuiseen Huxie-kerrossänkyyn*, joka oli mitoiltaan justiin meille passeli. Sänky on sisämitaltaan 165cm pitkä, joten se ei kyllä mitoiltaan jää pitkään aikaan pieneksi, mutta säästää silti tilaa pituussuunnassa täyspitkään versioon verrattuna.
Koska kerrossänky on täysimittaista pienempi, ei huoneesta tullut ollenkaan ahtaan tuntuinen, vaan ihan päinvastoin. Pikkuinen makuuhuone on nyt entistä avarampi, ja vaikka sitä lattiapinta-alaa ei lähtökohtaisesti kaivattukaan, niin aika mukavalle tuntuu, että sitä nyt on. Raahasinkin heti olohuoneesta nojatuolin kököttämään tuonne lasten makuuhuoneen nurkkaan, ja onkin ollut aika luksusta köllötellä siinä iltaisin satua lukemassa. Olen nimittäin tähän asti lukenut iltasadun lastenhuoneen lattialla!
Arvaatte varmaan, että odotettu sänky otettiin aikas innolla vastaan. Vähän kyllä meinasi tulla kinaa siitä, että yläpeti on tosiaan varattu isoveljelle, mutta onneksi pikkuveli ihastui omaan majamaiseen yöpaikkaansa.
Ensimmäisenä aamuna, kun Veikko heräsi kerrossängyn yläpediltä ja kipitti tikapuita pitkin alas, tuumasi lapsi menevänsä sittenkin vielä hetkeksi lepäämään, ja kapusi takaisin sänkyynsä, hih.
Unikin oli kuulemma maittanut hyvin, koska ylhäällä oli niin rauhallista.
Sängyllä oli tosi nopea toimitusaika, kerrossänky saapui meille kahdessa arkipäivässä tilauksesta! Meille vaan sattui tuohon viikonloppu väliin, niin muutama päivä saatiin jännityksellä odottaa uuden sängyn saapumista. Käytiinkin poikien kanssa odotellessa ostamassa sänkyyn patjat, sekä isommat peitot ja tyynyt, ja molemmat saivat sitten valita lelukaupasta omat suosikkilakanansa uuteen sänkyyn.
Luulen, että meillä ei tämä kerrossänkyhuuma nyt hetkeen laannu, mutta tarvittaessa tästä Huxie-kerrossängystä saa kaksi erillistä sänkyä! Aika kätevä ominaisuus, jos vaikka haluaa lapsille omat erilliset huoneet.
Koska tuo lasten makuuhuone on todellakin aika pikkuinen, jouduin siirtämään kerrossängyn vastakkaiselle seinälle, että sain mahtumaan sen kuviin. Haluatte varmaan nähdä miltä tuo huone näyttää valmiina, kun sänkykin on omalla paikallaan? Kurkataan valmiiseen makuuhuoneeseen ihan pian!
*Sänky saatu Veken Kalusteesta.