Olenkin aikaisemmin kertonut, kuinka innokkaasti ja odottavaisesti Veikko suhtautui tulevaan pikkuveljeensä raskausaikana. Kirjastosta lainatuista aiheeseen liittyvistä lastenkirjoista päätellen, kaikki ainoat lapset inhoavat ajatustakin pikkusisaresta, joka vie vanhempien huomion ja tulee sekoittamaan elämää. Olisi vähän hassulle tuntunut noita kirjoja lapselle edes lukea, joten me skipattiin ne ja iloittiin siitä, miten ylpeä tuleva isoveli oli pian syntyvästä vauvasta.

Toki todellisuus vauvan synnyttyä voi olla toista, millaiseksi kolmevuotias on sen mielessään kuvitellut, varsinkin kun vauvasta ei ihan heti ole paljon odotetuksi leikkikaveriksi.
Mutta vauvan synnyttyä sama innokkuus ja ylpeys pikkuveljestä jatkui. Oma pikkuveli, jota olisi tehnyt mieli esitellä jokaiselle vastaantulijalle kaupassa ja leikkipuistossa! Tietty välillä on niitä hetkiä, jolloin isoveli painaa kädet korvilleen ja tuhahtaa, ettei jaksa kuunnella tuommoista itkua, mutta mitään oikeaa mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan ei ole ollut, ei ainakaan sellaista, että pikkuveljelle olisi tehnyt mieli tehdä pientä kiusaa.

Huvittavia ja hymyn huulille nostavia tilanteita pienestä veljeskateudesta kyllä syntyy, kuten vaikka viikonloppuna saunapuuhissa. Veikkohan ei koskaan suostu saunaan, me vanhemmatkaan ei olla mitään kovia saunojia, että johtunee varmaan siitä. No, nyt kuitenkin lämmiteltiin saunaa, että saataisiin pesuhuoneen lämpöisen höyryisessä tilassa vauvan nuhaista ja tukkoista oloa helpotettua. Issee istui saunassa löylyä heitellen, samalla kun molemmat pojat kylpivät pesuhuoneen puolella. Kun vauva oli kylpenyt, kiedoin pikkuisen pyyhekeen sisään ja menin vielä vauva sylissä saunan oven suuhun seisomaan, ja tuumasin vauvalle, tehdäänkös sinusta iskälle saunakaveri? Siltä istumalta Veikolle tuli kamala kiire saunaan, ja nökötti tiukasti isseen vieressä saunanlauteilla niin pitkään, kuin issee siellä saunoi. Ja nyt on sitten tilattu saunaa Veikon toimesta jälleen viikonlopulle, hahah!