Veikko on nyt kutakuinkin kaksi vuotta, yksitoista kuukautta ja yhden viikon ikäinen. Tuon saman kaksi vuotta, yksitoista kuukautta ja yhden viikon olen viettänyt ihanan lapseni kanssa olematta kertaakaan kokonaista päivää erossa, yöstä puhumattakaan.
Me ollaan melkein kaikki reissut tehty koko perhe yhdessä, ainoastaan muutamasti ollaan Veikon kanssa käyty kaksin mummin luona, ihan kuin viimme viikollakin. Silloin me jätettiin issee kotiin vauvan huonetta tapetoimaan ja tänä viikonloppuna oli puolestaan Veikon ja isseen vuoro lähteä kaksin reissuun mummaa katsomaan. Ekalle poikien yhteiselle reissulle ja minä jäin kotiin ekaa kertaa ihan yksin!
Arvatenkin mulla oli ikävä jo pelkästä ajatuksesta, ja perjantaiaamuna yksin jäätyäni sain nieleskellä kyyneleitä haikeudesta. Tiesin toki, että mun miehet pärjää, mutta outoa oli olla lähtemättä itse mukaan.
Mitä voi tehdä kun on ihan yksin? Ainakin voi tehdä lounaaksi salaatin, vain ja ainoastaan salaatin. (Ja kun tekee kerralla kaksi annosta, on päivällinenkin jo valmiina odottamassa…) Ellei olisi raskaana, voisi lähteä vaikka terassille, tai poksauttaa kuohuvan omalla kotiterassilla. Sen sijaan voi suunnitella syövänsä illalla sipsejä ja katsovansa Netflixistä Pretty Little Liarsin uusia jaksoja, sillä tämän hetken lempparia Breaking Badia katsotaan miehen kanssa yhdessä, eikä sitä voi katsoa kun on ihan yksin. Myöhemmin voi toki huomata, ettei jaksa lähteä kauppaan sipsien takia, eikä telkkariakaan tule avattua koko päivänä, sillä ajan voi käyttää myös rästitöitä tehden ja blogia päivittäen.
Ekaa kertaa kokonainen vuorokausi ihan yksin oli aika jännää, tosi outoa, vähän haikeaa, mutta toisaalta myös ihan mukavaakin. Enkä mä tietty ihan yksin ollut, vaan seuraa piti neljä innokasta terrieriä ja vauva masussa.
Mulla on ollut mielessä pitkä lista asioista, joita tekisin jos joskus jään viikonlopuksi yksin kotiin. Enkä saanut näistä kyllä tehtyä ainuttakaan! :D Sen sijaan olin eilen kampaajalla, ilman kiirettä mihinkään ja lakkasin kynnet…
Kun vihdoin eilen sain mieheni takaisin kotiin, tuumasi pienin reissaaja vähän järkyttyneenä, ”äiti, mitä sinä olet tehnyt tukallesi!”… Hetken päästä ihmettely jatkui, ”miksi sinulla on vaaleanpunaista kynsissä!”
Vielä nukkumaan mennessäkin lapsi pohti sängyssä, kuinka se suora tukka on paljon hienompi, ja miksi ihmeessä äiti on pyytänyt kampaajaa tekemään tuommoiset kiharat :D
Nyt me ollaan taas koko poppoo kasassa, mikä tuntuu mukavalle ja onneksi viikonloppuakin on vielä jäljellä! Saadaan tänään myös Veikon kovasti odottama vaari kylään, joten aikas huippu viikonloppu kaikenkaikkiaan, vaikka ikävää vähän pitikin välillä potea :)
Koskas teillä on lapsi (tai lapset) ollut ensimmäistä kertaa yökylässä ilman äitiä?
Veikkaan, että monella varmasti paljon ennemmin kuin tuossa vajaan kolmen vuoden iässä… :D
Aurinkoista sunnuntaita!
Ps. kiitos kommenteista edelliseen postaukseen, vastailen niihin illalla! :)
30. RASKAUSVIIKKO, SYNNYTYS LÄHESTYY!
Nämä raskausviikot etenee sata kertaa nopeampaa toisessa raskaudessa, kuin esikoista odottaessa!
En voi sanoa unohtavani välillä olevani raskaana, mutta jotenkin raskaus ei ole samanlailla koko aika mielessä kuin ekalla kerralla, jolloin tiesin tasan tarkkaan mitä raskausviikkoa ja päivää parhaillaan eletään, tällä kertaa kun usein tuo pitää tarkistaa kalenterista…
Ja tänään kalenteri kertoo viikkoja olevan kasassa 29+3, joten 30. raskausviikko on kutakuinkin puolessavälissä! Tuo kolmosella alkava viikkoluku kuulostaa kyllä hurjan paljolta, vaikka viralliseen laskettuun aikaan onkin vielä kymmenisen viikkoa. Koska Veikko syntyi jo viikolla 37+2, pidän sitä jotenkin epävirallisena laskettuna aikana tälläkin kertaa! Vaikka ei kait siitä mitään voi päätelläkään, tämä vauvelihan saattaa pysytellä masussa tiukasti yliaikaiseksi saakka.
Ihan vielä ei ole sairaalakassia pakattu, eikä varmasti pakata vielä viikkoihin, mutta ajatukset synnytyksestä on alkaneet jo pyöriä mielessä.
Ensimmäinen synnytys käynnistyi lapsivesien menolla, ja matkalla sairaalaan tunsin koko raskausajan ensimmäiset supistukset. Noin puolenvuorokauden supisteluiden jälkeen oli vihdoin aika ponnistaa ja kymmenessä minuutissa maailmaan putkahti (no okei, ei se nyt ihan putkahtanut vaan aika kovasti siinä tehtiin töitä…) täydellinen pikkuinen poika, juuri hetkeä ennen, kunnes lääkäri säntäsi huoneeseen tarkoituksenaan ottaa imukupin avulla napanuora kaulan ympärille kietoutunut vauva maailmaan.
Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi vain positiivinen mielikuva, eikä synnytys sinällään pelota tälläkään kertaa.
Ainut mikä mietityttää ja vähän huolestuttaakin, on meidän käytännön järjestelyt sitten synnytyksen käynnistyttyä. Meillä kun ei asu ketään lapsenvahtia pariasataa kilometriä lähempänä, eikä 3 vuotias lapsi taida olla paras seuralainen synnytyssairaalaan…
Toki tuon parisataa kilsaa ajaa parissa-kolmessa tunnissa, joten hyvällä tuurilla voitaisiin jompi kumpi mummoista hätyyttää paikalle, kunhan lähtö ei olisi ihan keskellä yötä, ja toisessa päässä oltaisiin myös lähtövalmiudessa pienellä varoitusajalla… :)
Miten te muut olette näitä juttuja ratkoneet, jos sukulaisia tai muuta tukiverkostoa ei ole lähellä?
Jos meillä kävisi niin hyvä tuuri, että saataisiin lapsenvahti ja mies pääsisi tärkeäksi tueksi mukaan, haluaisin kyllä synnytyksen jälkeen päästä potilashotelliin, jonne myös mies voisi tulla mukaan.
Onkos jollain kokemusta potilashotellista? Itselle tuo on vielä aivan vieras juttu, täytyisikin muistaa kysellä neuvolassa tuosta enemmän.
Itse raskaudessa ei ole mitään ihmeempää uutta, uusia viikkolukuja kummempaa. Masussa myllätään samaa hurjaa tahtia kuin ennenkin, eilen taisi yrittää pökätä takapuoltaan mahasta läpi ;)
Omaa isoa kokoa on tässä vaiheessa jotenkin vaikea hahmottaa, ja huvittavia tilanteita syntyy, kun koitan ahtautua kapeasta raosta sivuttain kääntymällä, vaikka sivusuunnassa taidan olla tällä hetkellä huomattavasti leveämpi kuin normaalisti päin… :D
Mitäs teille muille isomahaisille kuuluu?
Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua!
(MELKEIN KUIN) PAVLOVA, ILMAN KUUMAA UUNIA!
Voiko parempaa kesäjälkkäriä olla, kuin suussasulava pavlova tuoreilla herkullisilla marjoilla! Näillä megahelteillä ei vaan houkuta (ainakaan kovin usein) lämmittää uunia ja paistaa marenkipohjaa tuntikaupalla…
Oivan pavlovan korvikkeen saa tehtyä kaupan valmismarengeista, kermavaahdosta ja marjoista, kasaamalla nämä tarjoilukulhoon, tai vaikkapa jokaiselle omaan pikkuiseen purkkiin tai kippoon.
Me laitettiin tänään sitruunanmakuisia marenkeja pussillinen kulhon pohjalle, päälle kuohukermasta (2dl) ja mascarponesta (rasiallinen) tehty puolikkaan limen mehulla maustettu vaahto, ja päälle ihania mansikoita ja mustikoita oikein reippaasti.
Muutama mintunlehti koristeeksi ja tarjolle, ei kun siis syömään heti!
Tämä herkku tosiaankin kannattaa lusikoida parempiin suihin samantien, marengit eivät kestä seisottamista tai sulavat muuten herkun joukkoon.
Ihan loistava kesäjälkkäri vaikka tomaatti-mozzarella-basilika-croissanttien jälkeen, niinkuin meillä tänään, tai ihan vaikka vaan sellaisenaan pieneen aurinkoiseen herkkuhetkeen… :)
Maistuukos teille pavlova? Joko perinteisenä versiona tai näin sovellettuna?