1000 TAVARAA VÄHEMMÄN – TAMMIKUUN SALDO

Kun viime vuoden lopulla tein päätöksen karsia tämän vuoden aikana meidän kodista kaikki turhat tavarat, asetin itselleni tavoitteeksi vähentää meidän kodista 1000 tavaraa. Tuo luku ei perustu oikeastaan mihinkään, se vain kuulosti sopivalle. Ajattelin, että tuon 1000 tavaran puuttumisen sitten vuoden lopulla huomaisi tyhjentyneinä hyllylevyinä, mutta luku olisi kuitenkin ihan realistinen tavoittaa.

Nyt kun ensimmäinen kuukausi on takana, ajattelin raportoida miten tämä homma on alkanut.

Olen varmaankin siivonnut ja karsinut ihan väärin, koska en ole käynyt kaappeja mitenkään järjestelmällisesti huone toisensa jälkeen läpi, vaan olen kahminut tavaroita vähän sieltä sun täältä. Keittiön kaapit kävin eräänä viikonloppuna läpi yhtä kaappiparia lukuunottamatta, mutta muuten ei ole tuntunut löytyvän aikaa siivota kokonaisia huoneita kerrallaan. Ehkäpä nyt helmikuussa tai joskus myöhemmin sellaisellekin löytyy aikaa, ja se kyllä olisikin mun mielestä kaikkein kivoin tapa siivota ja karsia tavaroita, jos voisi käydä rauhassa aina yhden huoneen kaikki kaapit ja laatikot läpi. Mutta vaikka nyt olisinkin rikkonut kaikkia siivoussääntöjä, niin luulenpa, että lopputulos on kuitenkin melko sama ja juuri ne samat tavarat tulee karsittua kaapeista, vaikka niitä sitten kahmisikin sieltä täältä aina silloin, kun sattuu ehtimään.

Että saisin tuon 1000 tavaraa tässä vuoden aikana karsittua, tarkoittaa se sitä, että joka kuukausi täytyisi luopua noin 83 tavarasta. Ja arvatkaapas mikä tammikuun saldo sitten lopulta oli?

sisustusblogi

Tammikuun saldo oli 261 tavaraa, eli yli neljännes koko vuoden tavoitteesta, huh!

Tässä vielä pieni erittely minkälaisista tavaroista luovuin tammikuussa:

  • Kosmetiikka: 65 tuotetta
  • Keittiötarvikkeet: 32 astiaa tai keittiövälinettä
  • Sisustus: 95 sisustusesinettä
  • Vaatteet: 45 vaatetta
  • Korut: 19 rihkamakorua
  • Huonekalut: 1 lipasto
  • Muut: 4 tavaraa

Aikamoinen saldo, huh! Varsinkin tuo 95 sisustusesinettä, en edes tiennyt meiltä löytyvän niin monta sisustustavaraa. Tuota määrää kyllä nosti aikalailla miehen varastosta kantama paperikassi, jonka sisältä löytyi 55 pientä tuikkukippoa, joita käytettiin koristeina meidän häissä. Mutta ilman niitäkin on tuo luku aika hurja!

En ole koskaan ollut mikään tavaroiden hamstraaja, vaan meillä on aika usein karsittu kaapeista turhia tavaroita ja mm. lasten pieneksi jääneitä vaatteita olen myynyt kirppiksellä ihan säännöllisesti. Silti sitä näköjään on kertynyt kaappeihin kaikenlaista turhaa, ja tuntuu kyllä tosi ihanalle saada noita turhia juttuja kaapeista pois.

Kuva liittyy postaukseen siten, että tuon lipaston ympärillä on oikeastaan kaikki ne karsitut tavarat, jotka olen kantanut eteisen lattialle, ja jotka eivät ole vielä päätyneet uusiin koteihin, hah!

LUE MYÖS:

Voisinko luopua 1000 tavarasta?

1000 tavaraa vähemmän – miltä luopuminen tuntuu?

KEVÄTTÄ KOTIIN KASVEILLA

ellos sisustus

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Nyt kun kalenterin saa kääntää helmikuun puolelle, voi kai alkaa fiilistelemään kevättä? Tykkään kyllä ihan hirmuisesti tästä ihanan lumisesta kevättalvestakin, enkä vielä halua kiirehtiä kohti kevättä, mutta kaikenlainen kevätsuunnittelu on ihanaa!

Meillä on nyt ihan hirmuisen monta projektia kesken, se eteisen pieni uudistus, 1000 tavaran karsiminen (no tämä kyllä kestää koko vuoden), loppuvuodesta aloitetun olkkarin minirempan viimeistely, pihavaraston remontointi ja muuta sellaista, että mitään kummempia kodin kevätuudistuksia en ole nyt edes miettinyt. Kunhan nyt saataisiin nuo keskeneräiset hommat valmiiksi, niin katsotaan sitten.

Mutta jotain keväistä olisi kiva saada kotiin. Ehkäpä kevättä voisi tuoda kotiin viherkasveilla, vaikka olen kyllä aivan surkea niiden kanssa. Onneksi on olemassa ainakin yksi laji, jota en saa hengiltä, Palmuvehka! En todellakaan muista kastella kasveja joka viikko (tai edes joka kuukausi), mutta Palmuvehka sinnittelee siitä huolimatta hengissä, aivan loistava viherkasvi tällaiselle tumpelopuutarhurille. Mulla on niitä kaksi, enkä edes muista koska ne olen ostanut, varmasti ainakin yli vuosi sitten!

Isomman Palmuvehkan ruukku halkesi, ja Ellokselta löytyikin tuollainen hauska metallinen jalallinen ruukku sille. Toisaalta mietin, että tuo ruukku voisi olla myös tosi kiva kesällä terassilla, jos siihen laittaisi joitain kesäkukkia! Nuo ruukut olivatkin nyt Ellokselta loppu, en tiedä tulisikohan niitä joskus myöhemmin vielä lisää.

Yksi superhelppo, edullinen ja nopea tapa tuoda kevättä kotiin, on hakea kaupasta tulppaaneita! Niitä voi ostaa vaikka useamman nipun, ja asetella ne isoon maljakkoon, tai sitten laittaa pikkuisiin maljakoihin yksittäisiä tai muutamia tulppaaneita.

Keräsin tuohon alle muutamia kivoja maljakkoja tai ruukkuja, jos muillakin on keväinen viherkasvi- tai tulppaani-innostus!

ellos sisustus

  1. Hopeinen maljakko (näitä löytyy myös kultaisena!) 2. Valkoinen maljakko 3. Marimekon Flower-maljakko 4. Oliivinvihreä Flower 5. Vaaleanpunainen maljakko 6. Kastelukannu 7. Pyöreä maljakko messinkiyksityiskohdalla 8. Lasinen maljakko 9. Ruukku metallia

SISUSTUS

Mukavaa viikkoa!

*Ruukku saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä

NAINEN, JOKA HURAHTI SEERUMEIHIN

the ordinary seerumi

Sis. mainoslinkkejä

Kaikki alkoi siitä, kun eräällä Tallinnan-reissulla ostin paikallista superedullista luonnonkosmetiikkaa (tiesittekö muuten, että Virossa on useita kymmeniä luonnonkosmetiikkamerkkejä, jotka myös valmistetaan Virossa!) ja ostoskoriin päätyi myös Natura Estonica Bio Ginseng & Acai Power Lifting Face Serum. En asettanut kovinkaan suuria odotuksia tuolle parin euron (ihanan halpaa!!!) seerumille, vaikka sen luvattiinkin tekevän kaikenmoisia ihmeitä iholle.

En onnekseni ole koskaan kärsinyt mistään kummemmista iho-ongelmista, mitä nyt talvisin ihoa vähän kiristelee, eikä sellaista oikeasti kosteuttavaa kosteusvoidetta ole pakkaskeleille löytynyt. Niin ja otsalla on lähes aina ollut sellaista minipientä näppyä, joita en ole oikein millään saanut pois. Joku kosmetologi on joskus veikannut niiden johtuvan ihon kuivuudesta, mutta tuhdeistakin kosteusvoiteista huolimatta niitä pikkuisia näppyjä on kuitenkin vain ollut.

Olin aikaisemmin hoitanut ihoani vain puhdistamalla ja käyttämällä kosteusvoidetta ja joskus satunnaisesti joitain naamioita, mutta mitään seerumeita en ollut kokeillut. Tuon reissun jälkeen otin kasvoseerumin käyttöön, ja jo viikon kuluessa oli kasvojen iho aivan huomattavan erilainen! Iho tuntui paljon kosteutetummalta ja jopa ne otsan ikuisuusnäpyt alkoivat hävitä. Mitä ihmettä, tuo kahden euron ihmeaine oikeasti toimi!

kosteuttavat seerumit

Halusin jättää kasvoseerumin osaksi jokapäiväisiä ihonhoitorutiineitani, ja halusin testata muitakin seerumeita!

The Ordinaryn edulliset tuotteet ovat olleet hurjan suosittuja, joten tilasin seuraavaksi tuon The Ordinaryn Hyaluronic Acid 2% + B5 seerumin. The Ordinarylla on useita erilaisia seerumeita, mutta mua kiinnosti nimenomaan nämä hyaluronihapolla terästetyt ihmetipat, sillä hyaluronihappo on ihonhoidon superkosteuttaja. Tämä seerumi maksaa alle 10 euroa, joten tämäkin on ihanan edullinen! Olen tykännyt tästäkin seerumista ihan hirmuisesti, enemmän, kuin tuosta Natura Estonican, vaikka pidin kyllä siitäkin kovasti.

Olen käyttänyt tätä aamuin illoin puhtaalle iholle kosteusvoiteen alla, eikä ihoa ole kiristellyt edes pakkaspäivinä. Olen käyttänyt vuosia meikkipohjana mineraalimeikkiä, ja talvisin kun iho on kuiva, ei mineraalimeikki näytä kovin kauniilta. Tätä ongelmaa ei tänä talvena ole ollut ollenkaan, koska seerumien ansiosta iho ei ole kuivunut lainkaan!

seerumit the ordinary

Seerumeihin totaalisesti hurahtaneena ilahduin, kun sain vähän aikaa sitten blogitestiin S5 sarjan hirmuisen hyvän kuuloisen Renew seerumin. Tämän luvataan mm. vähentävän ennenaikaisia, stressin aiheuttamia ikääntymisen merkkejä ja tämän luvataan myös suojaavan ihoa äärimmäisessäkin kylmyydessä ja viimassa. Aivan loistavan kuuloista siis!

Seerumilla on hintaakin melko mukavasti, joten odotukset olivat korkealla. Mutta tämä seerumi on aivan ihana! Sen lisäksi, että tämänkin kanssa iho pysyy kosteutettuna, näkyy tuloksia välittömästi seerumin levityksen jälkeen. Iho näyttää heti käytön jälkeen paljon sileämmältä ja kauniimmalta! Sen lisäksi, että seerumi kosteuttaa tehokkaasti siloittaa se siis myös ihon pinnalla olevia pieniä juonteita. Tähän maagiseen taikaliemeen olen aivan koukussa!

seerumi

Nyt kun näihin seerumeihin olen aivan hurahtanut, muistin, että sain joskus kauan sitten blogitestiin Puhdas+ Collagen seerumin (tämä näyttää olevan -50% nyt!), joka nimensä mukaan sisältää kollageenia. Tämäkin tuote kuulostaa ihan loistavalle, enkä voi käsittää, miten olin unohtanut tämän avaamattomana laatikon pohjalle. Tämä on muuten valmistettu Suomessa!

Tämän aion ottaa testiin seuraavaksi ja tämän kanssa kokeilen ekaa kertaa myös mikroneulainta. Mutta palaan niihin testailuihin sitten myöhemmin, nyt tämä innostunut seeruminainen kiittää ja kuittaa ja lähtee valitsemaan tämän illan seerumin, haha!

seerumit blogi

Onko teillä seerumit käytössä?