NÄIN VALEHTELEN NETISSÄ

lifestyle blogi 40

Tämä blogihaaste on kiertänyt viime aikoina monissa blogeissa, ja nyt nappasin tästä kopin, ja kirjoittelin omat vastaukseni haasteeseen!

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällistä kuvattavaa.

Hmm… Hotellin valinnassa yksi kriteeri on usein se, miltä siellä näyttää. Se ei ole tärkeimpänä listalla, mutta jos on kaksi yhtä hyvää vaihtoehtoa, niin pitemmän korren vetää se hotelli, jossa on mun mielestä kivemman näköinen sisustus ja fiilis. Toki harvoin kyllä kuvaan hotellia blogiini, joten tämä ei oikeastaan liity bloggaamiseen, vaan tykkään vain kauniista asioista. Toisaalta moniin ravintoloihin olen päätynyt juuri siksi, että olen somessa nähnyt kivoja kuvia ja halunnut käydä itsekin testaamassa paikan.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Sisustan ja pukeudun kyllä ensisijaisesti vain itseäni tai meidän perhettä varten, mutta toki kiinnitän näihin enemmän huomioita, jos olen ottamassa blogiin kuvia. Yleensä nappaan sisustuskuvat siivouspäivän päätteeksi, mutta joskus saatan kyllä sisustusjuttua varten siivota vain sen kohdan kodista, jota kuvaan, vaikka muualla olisikin sillä hetkellä melkoinen kaaos.

Asukuvat otetaan yleensä myös silloin, kun muutenkin pukeudun juuri niihin vaatteisiin, mutta toki poikkeuksiakin on. Jos esittelen uuden toppatakkini silloin, kun talven uutuudet ovat juuri tulleet kauppoihin, niin enhän tietenkään elokuun helteillä oikeasti hiihtele toppatakki päälläni, vaan kuvat ovat silloin (shokkipaljastus!) todellakin lavastettuja.

lifestyleblogi 30+

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Täytyy myöntää, että olen ehostettuna enemmän mukavuusalueellani, kuin meikittä. Joten ei, en ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita ilman meikkiä.

Teen asioita ja kerron asioita blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Hmm.. Tuntuu nyt tosi vaikealta ajatella mikä mun brändi olisi, mutta toki keskityn blogeissa niihin aiheisiin, joita olen täällä blogissa päättänyt jakaa. Toisaalta osallistun kyllä myös sellaisiin tapahtumiin, joista ajattelen, että olisi kiva kirjoittaa myös blogiin.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

Heh, joskus kyllä tekisi mieli litistää mahaa tai kaventaa jalkoja, mutta se olisi A) aika hölmöä ja B) mun photoshop-taidoilla (eli yhdellä 7 tunnin kurssilla) en varmastikaan saisi kovinkaan luonnollista lopputulosta aikaan, hah. Mutta myönnän kyllä, että valitsen kuvista ne, joissa mielestäni näytän parhaimmalta. Vaikka kukapa tarkoituksella valitsisi itsestään ne epäonnistuneimmat kuvat, jos joukossa on niitä onnistuneitakin?

lifestyleblogi 30+

Siloittelen elämääni somessa.

Tällä nyt varmaankin tarkoitetaan sitä, että jätänkö täällä blogissa kertomatta huonoista päivistä, suruista, vastoinkäymisistä tai muista ei niin hattaraisista asioista. Ja kyllä, nyt täytyy tunnustaa, että valehtelen niin että korvat heiluu! En kuitenkaan kirjoita mistään, mikä ei ole totta, mutta paljon asioita jätän tämän blogin ulkopuolelle.

Olen aina halunnut pitää blogini hyväntuulisena paikkana, jossa keskitytään melko kepeisiin ja pinnallisiin asioihin. Täällä höpistään pääasiassa tyylistä (omasta ja lasten), sisustuksesta ja muista mun mielestä kivoista ja mukavista asioista, eikä blogin ole tarkoitustkaan olla dokumentti mun tai meidän perheen elämästä.

Bloggaajien elämä on glamourista.

No, muista en tiedä, mutta oma puurontuoksuinen lapsiperhearkeni on kyllä kaikkea muuta kuin glamourista, hah! Toki kaikenlaisia kivoja kutsuja satelee sähköpostiin, joten halutessaan sitä voisi kyllä liidellä tapahtumasta toiseen, mutta töiden, opiskelujen ja lapsiperhearjen ohella harvoin tulee lähdettyä mihinkään. Olen kyllä silti iloinen niistä superkivoista tapahtumista ja paikoista, joihin olen blogin kautta päässyt osallistumaan!

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

No tietenkin on! Jos kirjoittaa päätyökseen blogia ja saa tulonsa sen kautta, niin miksi se ei olisi oikea työ? Toki blogi voi olla myös hauska harrastus ilman, että sillä haluaisi tienata yhtään mitään, tai sitten se voi olla jotain siltä väliltä.

lifestyleblogi 40

Kivaa sunnuntaita!

MAKUUHUONEEN UUDET SÄVYT (SIS. -30% ALEKOODI)

makuuhuone blogi

Yhteistyössä Ellos

Mun työhuone, joka toimii myös vierashuoneena, oli aikaisemmin meidän kodin isoimmassa huoneessa, kun taas meidän makuuhuone on viimeiset puoli vuotta ollut kodin pienimmässä huoneessa. Tykkäsin ihan hurjasti mun työhuoneesta, mutta kaivattiin kuitenkin makuuhuoneeseen lisää tilaa (ja vaihtelu on muutenkin aina välillä hauskaa!), joten vaihdettiin ihan hiljattain näiden huoneiden paikkoja keskenään.

Yleensä tykkään muutosten yhteydessä sutia uutta maalia seinille ja muutenkin vaihtaa ilmettä, mutta tällä kertaa ei tehty uudelle makuuhuoneelle muuta, kuin kannettiin tavarat paikoilleen. Seinillä on nimittäin Teknoksen ihana neutraali harmaa sävy (2000-N), joka on yksi mun lempparisävyistä!

Meillä onkin aikaisemmin ollut makuuhuoneen seinillä aina joko värikästä maalia tai tapettia, ja nyt tuntuukin tosi kivalle vaihtelulle makkarin harmaan ja valkoisen sävyt. Kun huone itsessään on neutraalin sävyinen, on ihanan helppoa vaihtaa huoneen värimaailmaa tekstiileillä!

petivaatteet ellos

sisustusblogi

ellos sisustus ale

Tilasin Ellokselta* ihanan hempeän (ja superpehmoisen!) vaaleanpunaisen pussilakanasetin, ja lisäksi vielä pellavaisia tyynynpäällisiä. Näyttää niin söpölle, että tekisi melkein mieli hankkia jotain muutakin vaaleanpunaista tuohon huoneeseen! Tuo pussilakanasetti on muuten parhaillaan alessa ja sitä löytyy myös monessa muussakin sävyssä. Pellavatyynyliinoista valkoiset on kokoa 50 x 60, eli sopivat aivan tavallisiin nukkumistyynyihin. Nekin on nyt alessa ja myös niistä löytyy useita värejä. Nuo vaaleanpunaiset pellavatyynynpäälliset taas ovat kokoa 50 x 50, eli koristetyynyihin sopivat. Niitäkin löytyy alesta ja monessa eri värissä!

Tuolta meidän makkarista on pariovet olohuoneeseen, ja jos ovia haluaa pitää auki, on kiva, että sänky on silloin pedattuna. Siksi tilasin samalla myös valkoisen päiväpeiton (alessa myös!), jonka voi nakata sitten sängyn päälle, kun haluaa vähän siistimmän ilmeen huoneeseen. Oikeasti kyllä tykkään sellaisesta sopivan rennosta ja boheemista tyylistä makkarissa, mutta varsinkin silloin jos tulee vieraita, voi olla kiva pedata sänky ihan kunnolla.

Nämä kaikki tuotteet sattuivatkin nyt olemaan sopivasti alennuksessa, mutta Elloksella on lisäksi myös kiva kamppis meneillään, joka koskee niitä normaalihintaisia uutuuksia ja merkkituotteita. Koodilla 375723 saa tilauksen kalleimmasta tuotteesta -30% alen, ja tuo koodi siis koskee myös niitä merkkituotteita! Koodi on voimassa vain sunnuntaihin asti, joten kantsii käydä heti kurkkaamassa valikoima.

Ei liity nyt näihin sisustuspuuhiin ollenkaan, mutta mä ajattelin käydä kurkkaamassa Adidaksen valikoiman, sieltä olen löytänyt paljon kivoja juttuja itselleni ja lapsille. Niin ja muistakaahan käyttää koodia, että saatte sen -40% alen!

sisustusblogi

ellos sisustus alekoodi

ellos sisustus blogi

Mitäs tykkäsitte tästä makkarin hempeästä ilmeestä?

*Tuotteet saatu Ellokselta
Sisältää mainoslinkkejä

PALASIA JUHANNUKSESTA

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Sinne se juhannus taas hujahti.

Mitään kovin juhannusmaista ei puuhailtu tänäkään vuonna, ei juostu nakuna kukkia keräämässä tai tehty muitakaan juhannustaikoja.

Vietettiin justiin meidän oman näköistä juhannusta meidän lempparipaikoissa, nautittiin hitaista aamuista (parasta!) ja otettiin rennosti. Nyt virkein mielin kohti uutta viikkoa ja pian koittavaa miniminilomaa, jee!

Ihanaa uutta viikkoa!