HAAVEILEN…

papu nakkimekko

Mun mielestä kaikkein tylsintä on silloin, jos ei haaveile mistään! On ihanaa haaveilla, innostua ja suunnitella.

Nyt haaveilen…

Ihan pikkuruisesta maalaushommasta. Keittiön valkoinen seinä tuntuu aivan supertylsälle, ja haluaisin maalata sen vaaleanpunaiseksi. Nyt täytyisi vain käydä hakemassa nippu värimalleja ja miettiä sopiva sävy!

Matkasta! Tänä kesänä me tehtiin oikeastaan vain päiväreissuja lähiseudulle, ja nyt matkakuume on kamala!

Pitsasta. Olisin voinut elää tämän kesän pelkillä salaateilla, pitsalla ja pavlovalla, ja voisin elää edelleenkin! Aivan superhyvää pizzaa tulee, kun paistaa pitsan grillissä pitsakiven päällä. Nyt justiin tekisi mieli sellaista tomaatti-mozzarella-punasipulipitsaa!

Haaveilen myös itsekurista.

Metsäretkestä. Me ollaan oltu viimeksi metsäretkellä juhannuksena, eli aivan liian kauan aikaa sitten! Meillä on ollut metsäretkillä AINA mukana makkaraa, ja nyt mietin, että mitä ihmettä siellä metsässä voisi nuotion äärellä syödä, jos ei haluakaan käristää makkaraa?

Siisteistä kaapeista. Olen TAAS käynyt kaappeja läpi, karsinut turhaa tavaraa (eli lähinnä lasten pieneksi jääneitä vaatteita) ja koittanut saada kaappeja järjestykseen. En tiedä tuleeko tästä koskaan valmista, kun homma alkaa aina alusta uudelleen ja uudelleen.

Freesatuista hiuksista. Olen tässä viime päivinä miettinyt, että pitäisinkö hiukset näin pitkinä (plussaa, että voisi laittaa kiharoita, joita en kyllä oikeasti koskaan laita, ja voi pitää sotkunutturoita), vai olisiko lyhyempi malli kivaa vaihtelua. Nyt varmaan pitäisi osata jo päättää, koska kampaaja on huomenna, hah!

perheblogi 40+

perhe lifestyle blogi

 Mekko Papu // Kengät Björn Borg

Tilasin kesän alemyynneistä Papun lyhythihaisen harmaan Kanto-mekon, ja siitä tuli heti aivan lemppari! Muistatteko, kun pohdin, että tilaisinko sen harmaan mekon kaveriksi saman mekon pinkkinä vai nakeilla? No, en osannut päättää, joten tilasin molemmat!

Kumpaakin alemekkoa löytyy vielä joka koossa, pinkkiä täältä ja nakkia täältä.

Jos muuten yhtään on mörökölliolo aamulla, niin kannattaa kiskaista päälleen nakkimekko, sillä eihän tämä päällä voi olla huonolla tuulella! Ainakin vastaantulijoille tällä saa takuuvarmasti hymyn huulille, hih!

perhelifestyleblogi

Mistä sä haaveilet?

Sis. mainoslinkkejä

10 000 ASKELTA PÄIVÄSSÄ

makia paita

Tiesittekö, että terveelle aikuiselle suositellaan vähintään 10 000 askelta päivässä? Tai että on ihan Ok talsia 7500-10 000 askelta päivässä (tällaisia ihmisiä pidetään vielä suht liikunnallisina), kun taas alle 5000 askelta kerryttäviä pidetään liikunnallisesti passiivisina (aka sohvaperunoina)?

Entä tiesittekö, että melkein kaikissa älypuhelimissa on askelmittari? No en mäkään, ja arvatkaa järkytyinkö, kun tajusin, että mun puhelin on kirjannut päivittäiset askeleeni viimeisen kahden vuoden ajan, enkä näiden tulosten valossa ole todellakaan mikään sporttipirkko. Ei sillä, että olisin niin luullutkaan, mutta jotenkin olen kuvitellut liikkuvani arjessa ihan mukavasti, enhän ole koskaan edes paikoillani!

Olen kyllä melko rauhaton, ja me tykätään käydä vapaapäivinä kaikenlaisissa kivoissa paikoissa. Ja tuollaisina päivinä se 10 000 tavoite onkin helposti tullut harpottua ja muutamat tuhannet vielä päällekin. Mutta sitten on niitä päiviä, kun ollaan vain kotona, jolloin askeleita ei kerrykään kuin muutama tuhat. Ja vaikka kuvittelen kotonakin touhuavani kaikenlaista, niin oikeastihan aika paljon aikaa kuluu tietokoneen ääressä työskennellen, ja lasten kanssa kotipihalla ulkoilukin on kyllä aikalailla vain seisoskelua. Ja sitten on vielä niitä päiviä, kun lapset ovat pidemmän päivän hoidossa, istun enemmän koneen ääressä ja mies ulkoiluttaa koirat… En voi käsittää, että niin vähän voi edes liikkua, olenkohan ryöminyt sängystä suihkuun ja sieltä työhuoneeseen. Tietty askeleita mittaava kännykkä ei varmastikaan aina ole ollut kädessä kiinni, vaikka aika tiukasti se siinä usein pysyykin.

Mutta huh. Olipas hyvä vähän järkyttyä. Eiköhän tästä löydy nyt vähän uutta motivaatiota liikkua enemmän, hah!

makia paita

house of brandon vaatteet

Ja sitten vielä asuhommia. On aivan ihanaa pukea jo vähän syksyisemmin, mutta farkkuja en ole kyllä vieläkään malttanut kaivaa kaapista. Tämä olikin mun mielestä kivan rento ja mukava asu, kun yhdisti (kotimaisen) Makian vaalean pitkähihaisen paidan* noihin (kotimaisen) Neulomon superpehmoisiin ja rentoihin housuihin. Tuo Makian paita löytyi House of Brandonin uutuuksista, ja veikkaan, että siitä tulee yksi syksyn lemppari!

Niin ja muistattehan, että House of Brandonilla on käynnissä Ystävämyynnit, kantsii kurkata valikoima!

makia house of brandon

Tuleeko teillä tuo 10 000 helposti täyteen?

*Saatu House of Brandonilta
Sisältää mainoslinkkejä

NÄE AINAKIN NÄMÄ MUUMIMAAILMASSA!

muumimaailma

Luulen, että aika monen pikkuisen Muumimaailmassa* vierailevan tärkeimpiä juttuja on nähdä Muumitalo, sekä tavata Muumilaakson asukkaat. Ja onhan se tietenkin ikimuistoista päästä halaamaan Muumimammaa, tai tutkia Muumitalon huoneita kerros kerrokselta. Päästä naputtelemaan Papan kirjoituskonetta, tai kokeilla minkälaista on nukkua Muumipeikon sängyssä!

Mutta kun siitä Muumitalon ympäriltä malttaa lähteä seikkailemaan vähän muualle Muumimaailmaan, löytää aivan valtavasti puuhaa ja nähtävää. Tässä meidän suosikit:

Mörön talo

Satupolun varrelta (joka on muuten kokonaisuutena aivan ihana, ja ehkä mun lemppari Muumimaailmassa!) löytyy hurrrrja Mörön luola. Tämä taitaa monelle lapselle olla se paikka, jossa laitetaan tassua toisen eteen vähän rivakammin, mutta meidän kolmevuotias kuopus olisi viihtynyt luolassa Mörköä tuijotellen vaikka miten pitkään. Kun ehdotin lapselle, että voitaisiin siirtyä jo eteenpäin, huokasi lapsi haikeana: ”Ei täältä Mörön luolasta kannattaisi lähteä, kun se Mörkö on niin yksinäinen!” Awwww!

Noidan mökki

Tämäkin hurjan kuuloinen paikka löytyy Satupolun varrelta. Jos hyvä tuuri käy, saattaa mökin luona tavata itsensä Noidan, sekä hänen lapsenlapsensa Aliisan. Rohkeimmat saavat kurkistaa Noidan mökin sisälle ja jos on oikein rohkelikko, voi kokeilla myös hämmentää Noidan kattilassa porisevaa räkäsoppaa.

muumimaailma

muumimaailma

muumimaailma

Muumipapan laiva

Täällä kuluisi aikaa vaikka kuinka! Hauskinta on tietenkin laskea hurjan pitkää putkiliukumäkeä laivan kannelta alas maahan, ja juosta ylös uudestaan ja uudestaan!
Laivassa riittää muutenkin tutkittavaa, ja laivan vieressä on pienempi liukumäki pikkuisemmille hurjapäille. Muumipapan laivan lähettyvillä saattaa nähdä myös Tuutikin puuhissaan! Tällä kertaa Tuutikki teki lasten kanssa ystävyysrannekkeet. Näitä aarteita ei ole muuten maltettu irroittaa ranteista vielä parin viikon jälkeenkään, ja aina vain kuopus muistelee hämmästyneenä, miten Tuutikki on tehnyt rannekkeen juuri hänelle!

Luontopolku

Muumipapan laivalta on hyvä jatkaa matkaa ihastuttavalle Luontopolulle, jonka varrelta löytää kaikkea mielenkiintoista aina Niiskun verstaasta Hosulin ja Sosulin kotiin. Itse tykkään hirmuisesti siitä, miten Muumimaailma on rakennettu luonnon keskelle, ja helteisenäkin päivänä on mukava kierrellä puiden varjostamilla poluilla. Mukavaa on myös se, että kaikkialle pääsee esteettömästi myös rattaiden kanssa!

muumimaailma

muumimaailma

Paljasjalkapolku

Tämä Luontopolun varrelta löytyvät hassu polku oli jäänyt erityisesti meidän esikoisen mieleen edellisiltä Muumimaailma-reissuilta, joten tätä odotettiin kovasti. Ja olihan se hauskaa! Riisua kengät ja tallustaa polkua pitkin milloin pehmeällä hiekalla, mukulakivillä tai viileässä vedessä (jonne muuten kuopus onnistui kaatua kyljelleen ainakin kaksi kertaa, mutta se ei onneksi helteisenä päivänä haitannut yhtään, hah!)

Nuuskamuikkusen leiri

Paljasjalkapolku johdattaa suoraan Nuuskamuikkusen leirille, joten tässä onkin hyvä kohta istahtaa vähän jalkoja lepuuttamaan. Ja jos itse Nuuskamuikkunen sattuu olemaan paikalla, voi samalla kuunnella huuliharpun soittoa tai Nuuskamuikkusen jännittäviä tarinoita. Ja shhh… Ettehän kerro kenellekään, että Nuuskamuikkusella saattaa olla mukanaan myös Hattivatin siemeniä!

muumimaailma

muumimaailma

muumimaailma

Huilipuisto

Jos Muumimaailmaa on kiertänyt yhtä tarkkaavaisesti joka nurkan koluten, kuten mekin, voi Huilipuisto tuntua mukavalle hengähdystauolle. Ja jos ei vieläkään malta pysähtyä, tänne voi jättää vaikka iskän ottamaan pienet nokkaunet ja jatkaa itse Muumimaailman tutkimista, hih!

Mamman keittiö

Muumimaailmasta löytyy monenlaisia ruokapaikkoja, ja tilaa on myös levittäytyä piknikille omin eväiden kanssa. Meillä on aina päiväreissuilla jotain pientä naposteltavaa lapsille mukana, ja tietenkin myös juomista, mutta ollaan kuitenkin haluttu aina syödä myös lämmin ateria. Meidän lemppari Muumimaailmassa on Mamman keittiö, jonka buffetpöydistä löytää jokainen omat suosikkinsa. Terassilta on muuten kauniit näkymät Naantalin satamaan!

muumimaailma

muumimaailma blogi

muumimaailma

Onko Muumimaailma tuttu paikka?

Muumimaailma on auki joka päivä 26.8. asti. Kurkkaa tarkemmat aukioloajat ja muu info Muumimaailman sivuilta.

*Liput Muumimaailmaan saatu