VIIME VIIKON PARHAAT

perheblogi

Viikon paras herätys (vai ehkä sittenkin pahin?) oli eräänä aamuna, kun eskarilaisen huoneessa alkoi herätyskello piipittämään tuntia aikaisemmin, kuin olisi tarkoitus herätä. Ensin herätyskellon piippaukseen heräsin minä, sitten mies, sen jälkeen kuopus ja vasta lopuksi eskarilainen, jonka korvan juuressa kello soi. Ja tiedättekös miksi tuo herästyskello soi noin aikaisin? No siksi, että lapsi ehtisi LUKEA aamulla. En kestä, haha!

Viikon parhaat avajaiset vietettiin Ratinassa, jossa käytiin ensin tsekkaamassa aivan huikeat puitteet omaava ravintola Periscope, ja seuraavana iltana sitten ostoskeskuksen puoli. Tuon Periscopen lisäksi Ratinasta löytyy ihana kattaus erilaisia ravintoloita, enkä malttaisi odottaa, että ehditään testaamaan niitä! Myös uusia liikkeitä, siis sellaisia, joita ei Tampereella ole ennen ollut, löytyy kivasti uudesta ostoskeskuksesta ja Zarasta ehdinkin tehdä jo ekat ostokset!

Viikon paras minireissu tehtiin Helsinkiin. Veikko kyseli jo kuukausia sitten, että ”koska se lapsinäyttely taas on?”. Ihmettelin hetken, että mitä ihmettä, kunnes hoksasin, että kyseessä on Lapsimessut! Me pistäydyttiin malttamattomina messuilla jo heti perjantaina, jolloin olikin mukavan rauhallista kierrellä.

Viikon paras löytö tehtiin tuolta Lapsimessuilta, nimittäin Lapsiparkki! Siis mitä ihmettä! Miten kukaan ei ole koskaan kertonut, että Lapsimessuilla on valvottu ja ilmainen leikkipaikka 3-7 vuotiaille, jonne lapset voi jättää hetkeksi leikkimään? Tämä taisi olla meidän viides kerta Lapsimessuilla, ja kyselinkin tuolta leikkipaikasta, että onko se tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja sain vastaukseksi, että on ollut siellä jo ainakin kymmenen vuotta! Ovat kuulema aina toivoneet, että saisivat käytävälle mainoksia ja tänä vuonna niitä sitten oli laitettu. Oli oikeasti aivan superkätevää jättää lapset tunniksi sinne puuhailemaan, jolloin saatiin miehen kanssa hoidettua muutamat työasiat messuilla ja muutenkin kierreltyä osastoja rauhassa. Sen jälkeen haettiinkin sitten lapset mukaan ja loppupäiväksi keskityttiin vain lasten juttuihin, eli kaikenlaisiin puuhapisteisiin ja leluosastoihin.

Viikon paras karkkikeksintö oli kuivatut banaanilastut! Näitähän olen kyllä ostanut monesti lapsille, mutta nyt hoksasin, että menevät itselläkin hyvin karkkeina, kun haluan vältellä oikeita sokerinameja.

Viikon paras kirppistapahtuma oli tietenkin Mansen blogikirppis, jonka ovella tuttuun tapaan kiermurteli jono jo hyvissä ajoin ennen ovien aukeamista. Tällä kertaa jono ei ollut aivan niin pitkä kuin aikaisemmilla kerroilla, ja muutenkin kirppisväkeä oli nyt paljon vähemmän liikkeellä. Mutta hauskaa oli silti ja oli tosi kiva nähdä tuttuja!

Viikon paras alevinkki jatkuu vielä tällekin viikolle, nimittäin kevään uutuustennareita (Adidas, Converse, Vans, Svea jne) löytyy täältä naisille ja täältä lapsille jopa -30% alennuksella! Taisinpa TAAS sortua yksiin ihaniin kenkiin, mutta niistä lisää myöhemmin, hih.

Aurinkoista uutta viikkoa!

Sis. mainoslinkkejä

HERKUTON HUHTIKUU – KOHTI KAUNIIMPAA IHOA

blaa uutta naisille

Yksi isoimmista motiiveista lähteä jälleen tarpomaan kohti sokeritonta elämää, oli saada ihosta jälleen heleämpi ja kauniimpi.

Elimistö tuottaa jatkuvasti uutta kollageenia, joka pitää ihon kimmoisana ja rypyttömänä, mutta kollageenin tuotanto alkaa heikentyä jo 25 vuoden iässä (kääk!) ja mähän siis täytän tänä vuonna 40 (kääk kääk!). Tiesittekö, että myös sokeri vaikuttaa tuohon kollageenin tuotantoon, eikä todellakaan positiivisesti? Melko turhaa siis käyttää eurojaan ihon vanhenemista estävään kosmetiikkaan, jos samaan aikaan ahmii sokeriherkkuja, jotka vanhentavat ihoa ennenaikaisesti. Onneksi kuitenkin jo kuukauden sokerittomuus saa kollageenin tuotannon elpymään entiselleen, joten peli ei ole menetetty, vaikka aikaisemmin olisikin tullut ahmittua karkkeja kilokaupalla.

Sen lisäksi, että sokeri rypistyttää ihoa häiritsemällä kollageenin tuotantoa, se myös saa ihon näyttämään harmaammalta (chek!) ja elottomalta (chek!), ja saa aikaan myös pieniä ”sokerinäppyjä” (chek!). Joo, nämä kurjat muutokset ovat ainakin mun kasvoilta löydettävissä (siis ei onneksi nyt noita ryppyjä vielä, paitsi ehkä muutama hienoinen juonne silmien ympärillä), ja ilokseni voin kertoa, että aikaisemmin, kun olin kuukausia ilman sokeriherkkuja, iho oli todellakin aivan silminnähden paremmassa kunnossa! Vielä näin parin viikon karkittomuuden jälkeen en ole huomannut oikeastaan mitään muutoksia, mutta luottavaisesti odotan, että ihmeitä jälleen tapahtuu.

Toki ihon kuntoon vaikuttaa tsiljoona muutakin asiaa, kuten aurinko, ihonhoitotottumukset, geenit jne, mutta sokeri harmi kyllä saa ainakin runsaasti syötynä noita harmittavia muutoksia aikaan. Mutta palataan näihin ihojuttuihin (muutenkin, kuin sokerin osalta) vielä myöhemmin muissa postauksissa!

Ja sitten vielä pientä raporttia näiltä parilta ekalta sokeriherkuttomuusviikolta, eli miten on mennyt?

Ihmeellisen hyvin on mennyt, varsinkin jos miettii, että vielä hetki sitten rapistelin irtokarkkipussia melkein JOKA ilta. Karkkia ei ole tehnyt mieli oikeastaan ollenkaan, ja satunnaisiksi herkuiksi on riittänyt oikein hyvin pähkinäpatukat ja lakritsitaatelit.

Ainoa sokerihimotus on ollut limsa (en siis halua käyttää keinotekoisia makeutusaineita, joten aspartaamilimut eivät ole vaihtoehto!), ja niiden Lidlin pikkuisten vadelmalimupullojen ohi meinaa olla vieläkin vähän vaikeaa kävellä. Mutta sitten keksin nerokkaan keinon tuohon kuplahimoon, nimittäin sokerittomat makeutetut kuplavedet! Näitä olen sitten lipitellyt, eikä limsaakaan nyt enää tee mieli.

Jo nyt parin viikon sokeriherkuttomuuden jälkeen huomaan olevani paljon virkeämpi, enkä ole päivisin väsynyt (jee!), ja myös ärsyttävä vatsan turvotus alkaa hiljalleen hävitä (jee!). Toivoin myös vähän keveämpää oloa, eli paluuta omaan hyvänolon painooni, ja nyt parin viikon jälkeen olen yhtä kiloa keveämpi, mikä on justiin sopiva määrä tälle ajalle.

Ihan ekoina päivinä oli päänsärkyä, mitä osasin odottaakin, mutta viikon päästä onneksi helpotti.

Hyvillä fiiliksillä siis jatketaan. Mulle herkuton huhtikuu on sokerista vierottautumiskuukausi, ja startti terveellisempään elämään!

Mitenkäs muilla on sokerittomuus sujunut?

LUE MYÖS:
Herkuton huhtikuu – lähdetkö mukaan?
Herkuton huhtikuu – terveelliset ”karkit”

 

RAVINTOLA PERISCOPE – ILTA KATTOJEN YLLÄ

ravintola periscope

Tampereella on nyt ihanasti säpinää, kun Ratinan ostoskeskus aukeaa tällä viikolla. Me käytiin eilen tsekkaamassa jo ennakkoon lauantaina aukeava fine dinigistä tunnetun Arto Rastaan luotsaama ravintola Periscope. Ravintola sijaitsee tuolla Ratinan ostoskeskuksessa Periskoopiksi nimetyssä kaksikerroksisessa tilassa, jossa on aivan huikeat puitteet ja ihan mielettömät näkymät Tampereen ylle.

Me oltiin eilen paikalla heti ensimmäisten kutsuvieraiden joukossa, ja ehdinkin nappailla muutamat kuvat, kunnes ravintola täyttyi iloisesta juhlaväestä. Periscopen alakerrasta löytyy ravintolan puoli, yläkerrasta puolestaan tunnelmallinen baari aivan huikealla näköalalla. Koko kokonaisuuden kruunaa kattoterassi 360-asteen näkymin, terassilta on näkymä mm. aivan suoraan Ratinan stadionille. Ja tietenkin mikä parasta, niin ruuat joita saimme maistella olivat ihania!

Bongasin ravintolasta myös muutaman syöttötuolin, mikä kielii siitä, että ravintolaan ovat myös lapsiperheet tervetulleita. Täytyykin käydä joku päivä nauttimassa tunnelmasta, ruuasta ja maisemasta myös poikien kanssa!

Meillä oli muuten pojat aivan ensimmäistä kertaa serkkunsa luona hoidossa sen aikaa, kun miehen kanssa tuolla Periscopessa piipahdettiin, joten tällä kertaa jouduimme skippaamaan jälkiruuan ja lähdettiin hakemaan lapsia hoidosta. Hyvinhän siellä oli tietenkin mennyt, eikä lapsia olisi meinannut saada edes kotiin lähtemään, haha! Tänään jatketaan vielä avajaishulinoiden merkeissä, ja käydään illalla kurkkaamassa huomenna aukeava ostoskeskuksen puoli.

ravintola periscope arto rastas

ravintola arto rastas

ravintola ratina

visit tampere

periscope terassi

periscope arto rastas

ravintola periscope visit tampere

visit tampere ratina

ratina ostoskeskus

Ravintola Periscope aukeaa lauantaina 21.4.
Perille löytää osoitteella Vuolteenkatu 1, 33100 Tampere

Meinaatteko piipahtaa Ratinassa jo avajaisviikolla?

PS. Miten pukeutuu rennon ja mukavan vaatekaapin (eli leggareiden ja trikoomekkojen) nimeen vannova bloggaaja, kun pukukoodina on smart casual? No, vaatekaapin kätköistä onneksi löytyi jotain sinne päin sopivaa, mutta jalkoihin täytyi sujauttaa TENNARIT, koska en näköjään omista mitään muita kenkiä! Toki multa löytyy hyllyllinen korkkareita (joita olen käyttänyt viimeksi vuosia sitten), mutta ei yhtään paria esim. siistejä nahkaisia kävelykenkiä. Hmmm, taidetaan laittaa ostoslistalle, hih!