SALAISUUDEN PALJASTUS – OMA TUOTEMERKKI!

laa laa living

Mulle yrittäjyys on aina merkinnyt unelmien toteuttamista, ja meinaan pakahtua ilosta ja innosta, kun yksi unelma on jälleen käynyt toteen! Olenkin täällä blogissa kertonut, että jotain jännää on tekeillä, ja nyt vihdoin voin paljastaa mitä olen viime aikoina puuhastellut.

Varmaan moni on törmännyt sisustusblogeissa tai jossain muualla mustiin seinäristikoihin, joihin voi kiinnittää klipseillä esimerkiksi postikortteja tai valokuvia. Nuo seinäristikot on mun mielestä tosi hauskoja, sillä sellainen on paitsi kaunis sisustusesineenä, myös käytönnällinen, sillä sille voi keksiä useita erilaisia käyttötapoja. Seinäristikko kun voi olla vaikka työpöydällä muistilapuille, eteisessä avaimille, tai lastenhuoneessa kauniille postikorteille.

Mutta tiedättekös. Eräänä päivänä mieheni heitti idean, että mitä jos seinäristikko ei olisikaan se tavallinen ja useassa paikassa nähty suorakulmion mallinen, vaan voisiko ristikko olla vaikka pupun muotoinen! Siltä istumalta otin kynän käteeni ja luonnostelin pupun ristikkoineen paperille. Miten ihana sellainen pupun mallinen seinäristikko olisikaan, ja miten uusi, kiva ja raikas idea, jollaista ei ole ennen nähty!

Samaan aikaan meillä oli pieni salainen unelma. Unelma perustaa oma tuotemerkki. Niinpä nämä kaksi ideaa yhdistettiin, ja nyt meillä on oma tuotemerkki, Laa Laa Living, jonka valikoimasta löytyy niitä pupun mallisia seinäristikoita!

Arvatkaa olenko meinannut haljeata innosta, ja kuinka paljon mun olisi tehnyt mieli tästä kaikille jo kertoa tämän matkan aikana, mikä ollaan kuljettu tuosta ideasta tähän valmiiseen tuotteeseen!

laa laa living

laa laa living

Koska idea lähti siitä pupun muotoisesta ristikosta liikkeelle, mietittiin, että tuodaanko valikoimaan ollenkaan tavallista suorakulmion muotoista seinäristikkoa, mutta päätettiin ottaa sellainenkin osaksi meidän valikoimaa, ja olen kyllä tosi iloinen, että tuo basic seinäristikko löytyy meiltä myös. Myös siinä on kiva juju verrattuna useimmin nähtyihin seinäristikoihin, sillä meidän seinäristikkoa kehystää hieman paksumpi metallilanka, kuin nuo itse ristikon metallilangat. Tämä antaa tuotteelle huolitellun ja viimeistellyn ilmeen.

Tällä hetkellä valikoimassa on kolme erilaista seinäristikkoa, jokaista mustana ja valkoisena, ja ensi vuoden puolella tuoteperhe kasvaa uusilla ihanilla tuotteilla!

Laa Laa Living verkkokaupassa on nyt avajaisviikon ajan ilmainen toimitus kaikkiin tilauksiin, ja blogini lukijat saavat koodilla: KARKKILAA -10% alennuksen kaikista tuotteista tämän viikon ajan. Käykäähän kurkkaamassa, ja kertokaa mitä mieltä olette!

laa laa living

laa laa living

Mikä seinäristikoista oli lempparisi?

#VERONKIERTOPÄIVÄ – LAHJOITA LAPSELLE TURVALLINEN SYLI

Huomenna on monen odottama päivä. Veronpalautukset kilahtavat tilille, ja viimeistään nyt voi aloittaa joululahjaostosten teon! Muhkeamman potin osuessa kohdalle voi veronpalautusrahoja käyttää vaikka matkaan, johonkin suurempaan hankintaan, tai laittaa säästöön. Mutta mitä jos laittaisitkin tänä vuonna osan veronpalautuksista kiertämään ja lahjoittaisit hyväntekeväisyyteen?

Tänä vuonna veronpalautuksia saa lähes 3,7 miljoonaa suomalaista, keskimäärin 712 euroa henkilöä kohden. Samaan aikaan joka kymmenes suomalaislapsi on lastensuojelun piirissä, mikä tarkoittaa kahta lasta jokaisella koululuokalla. SOS-lapsikylä toteuttaa #veronkiertopäivä-kampanjan, jonka tavoitteena on saada suomalaiset lahjoittamaan osan veronpalautuksestaan hyväntekeväisyyteen.

Jos jokainen suomalainen lahjoittaisi pienen osan veronpalautuksistaan, voisimme muuttaa kymmenien tuhansien lasten elämän!

10 € turvallinen leikkihetki
30 € viikonloppu ilman pelkoa
50 € mahdollisuus harrastaa
100 € turvallinen syli

Voit tehdä lahjoituksen SOS-lapsikylän #veronkiertopäivä-kampanjan sivuilla.

veronkiertopaiva

 

JOULUASKARTELUA: EUKALYPTUSKRANSSI

eukalyptuskranssi

Joulun odotus ja kaikenlainen pieni jouluhössötys on ihan parasta, ja ajattelin täällä blogissakin nyt joulukuun ajan keskittyä joulujuttuihin. Tosin muutakin on kyllä tiedossa, sillä makuuhuoneen muutoshommat ovat edistyneet (jee!) siihen malliin, että tänään kannettiin meidän sänky uuteen makuuhuoneeseen! Tosin niissä kahdessa muussa huoneessa ei olla ehditty tehdä vielä mitään, mutta ihanaa, kun edes yksi huone alkaa olla jo melko valmiina.

Jouluaskartelutkin on jo aloitettu, ja tänään pyörittelin meille eukalyptuskranssin. Koska nämä jouluhössötyshommat täytyy tehdä silloin, kuin muilta hommilta jää vähän aikaa, on mun askartelut mulle tuttuun tapaan superhelppoja ja nopeita. Kranssin kanssa tuhraantui aikaa varmaan kymmenen minuuttia, eikä tämä vaadi mitään kummoisia askartelutaitoja.

Eukalyptuskranssiin tarvitsee:

  • Metallikehikko tai esim. rautalangasta itse taivutettu rinkula
  • Eukalyptuksen oksia
  • Rautalankaa ja pihdit
  • Pala ripustusnarua ja sakset

Sitten vain otetaan sopiva oksa, pala rautalankaa ja kiinnitetään oksa muutamasta kohdasta kehikkoon kiinni, ja tätä jatketaan niin kauan, kunnes kranssi on vamis. Nyt on näkynyt paljon sellaisiakin kransseja, joissa eukalyptuksen oksia on kiinnitetty toispuoleisesti vain osaan kehikkoa, mutta mä itse tykkään tällaisista kokonaan eukalyptuksen oksilla kuorrutetuista kransseista. Kauniin kranssin saa kietomalla oksia yhden kierroksen kehikon ympäri, mutta tällä kertaa halusin vähän tuuheamman kranssin, ja kiinnitin oksia pariin kerrokseen.

Superhelppoa ja nopeaa, ja miten ihana ja raikas tuoksu noista eukalyptuksen lehdistä lähteekään!

eukalyptus kranssi

eukalyptuskranssi

jouluaskartelut

Mukavaa sunnuntaita!