KOKO PERHE PEFFATEATTERISSA

Viisi vuotta sitten kesällä meidän jääkaapin ovessa oli magneeteilla kiinnitetty paperiarkki, bucket list, johon oli ranskalaisin viivoin listattu asioita, joita haluaisin tehdä ennen syksyä.
Meille oli syksyllä syntymässä esikoinen, lapsi, jota jo kovasti odotettiin, mutta samalla tiesin, ettei meillä tule olemaan arkista lastenhoitoapua, eikä siksi myöskään kahden keskeisiä menoja miehen kanssa. Siksi tuossa hassussa (eikä niin vakavamielisessä) listassa oli asioita, joita ehdittäisiin vielä tehdä kahdestaan, kuten vaikka käydä elokuvissa.

Leffateatteriin olen kyllä päässyt lasten syntymän jälkeenkin, mitä vaan seuralaiseni on ollut yli kolmekymmentä vuotta nuorempi ja metrin mittainen, hih. Mutta tiedättekös, tänään pääsin ekaa kertaa yli viiteen vuoteen elokuvateatteriin yhdessä mieheni kanssa!
Paitsi että… Mukana oli myös lapset ja elokuvana Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

tatu ja patu elokuva

Koska Veikko on ihan hulluna Tatu ja Patu kirjoihin, oli tuota elokuvaa meillä kovasti odotettukin. Lippuja ostaessa huomasin, että ikärajaton elokuva kestää vaan reilun tunnin, joten ajattelin, että uskaltaudutaan ottamaan Viljamikin ekaa kertaa leffateatteriin mukaan. Kesällä käytiinkin koko perheen kanssa Viikinsaaressa katsomassa Tatu ja Patu pihalla näytelmä, josta pikkuveli oli tosi innoissaan, joten senkin takia arvelin, että leffa voisi toimia perheen pienimmällekin.

Mutta mitenkäs siellä elokuvissa sitten meni?
No, Viljami jaksoi kyllä hienosti istua omalla paikallaan ja seurata elokuvaa (varmasti oma pieni karkkipussi kyllä vaikutti asiaan, hih). Jossain vaiheessa poika kömpi iskän syliin ja ramppasi hetken oman paikan ja sylin välillä, kunnes varttia ennen elokuvan päättymistä poika alkoi huhuilla, ”valooot, valooot!”. Ihan kivasti siis meni, eikä edes valojen sammuminen hätkäyttänyt ensikertalaista.

Mitäs me tykättiin elokuvasta?
Veikon mielestä elokuva oli ihan huikee. Hauskuus ja kikatus alkoi jo matkanvarrella, kun kadunvarsimainoksissa luki, ”Tatu ja Patu peffateatterissa”.
Me vanhemmat oltiin aika yksimielisiä siitä, että kesällä nähty Tatu ja Patu näytelmä oli superhauska, mutta leffa ei nyt ihan yltänyt samalle tasolle. Ihan kivahan se oli, mutta ei meitä aikuisia oikein tempaissut mukaansa, vaikka niitäkin kohtauksia leffassa oli, jolle aikuisetkin saivat nauraa. En tiedä johtuiko osittain siitä, että Tatun ja Patun ihmeellistä joulua on luettu meillä tsiljardi kertaa, ja monet leffan kommellukset ja vitsit oli sitä myöten aika moneen kertaan nähty ja kuulut, hih.

tatu ja patu elokuva

Mulla oli muuten samanlainen hassu bucket list myös kuopusta odottaessa, mutta tällä kertaa ranskalaisten viivojen perässä luki elokuvareissujen sijaan vähän muuta, kuten ”siivoa kaapit” tai ”järjestä valokuvat”, haha! Ajattelin, että joitain asioita on vaikeampi saada aikaiseksi kahden lapsen kanssa ja kannattaisi toimia, kun lapsia on vasta yksi, mutta en kyllä muista sainko vedettyä listasta yhtään kohtaa yli, hah!

Mukavaa viikonloppua!

FARKKUVINKKI LAPSILLE

ellos lastenvaatteet

Meillä on lapsilla ”arkihousuina” yleensä joitain pehmoista ja joustavaa, siis sellaista, joilla on mukava touhuta, istua lattialla ja leikkiä. Pienemmällä on leggareita ja collegehousuja ja isommalla sitten trikoo- ja collegehousuja. Farkkujakin kaapista löytyy, mutta niitä pidetään yleensä sitten vähän toisenlaisissa menoissa, vaikka kaupungilla tai kylässä.

Pääsin muutama viikko sitten hypistelemään Elloksen lastenvaateuutuuksia, ja ihastuin näihin kuvissa näkyviin housuihin. Housut näyttää ihan farkuilta, mutta ovat oikeasti collegehousut! Aika kiva vaihtoehto perinteisille farkuille, ja näitä housuja voi hyvin pitää vaikka päiväkodissa, tai muualla, missä housujen täytyy olla supermukavat päällä. Pöksyjen päälle voi hyvin kiskaista ulkohousut, eikä nämä ”farkut” ole ollenkaan tönköt ulkohousujen alla.

Näiden kuvassa näkyvien housujen lisäksi farkkujoggerseita löytyy muissakin farkun väreissä ja esimerkiksi ilman noita koristetikkauksia. Koko valikoima löytyy täältä.

lastenvaatteet blogi

perheblogi

Tilasin loska- ja pakkaskeleille molemmille pojille Sorelit, ja varsinkin Veikko on kengistä ihan innoissaan, koska iskällä on samanlaiset, hih!

Tilasin nuo Sorelit sillä varauksella, että jos ovat kovin painavat, niin vaihdan sitten johonkin muuhun. Jykevästä ulkonäöstään huolimatta eivät mitenkään erityisen painavat olleetkaan, ja käyttäjä itsekin oli tyytyväinen kenkiinsä. Kenkien sisällä on irroitettava huopatossu, joten uskoisin, että näillä kengillä tarkenee kovemmillakin pakkasilla!

lastenvaateblogi

Meille päin onkin luvattu ensi viikolle pikkupakkasia, ja jännityksellä odotellaan, saadaanko ensilumi maahan! Mun mielestä tämmöiset kuivat ja kirpakat syyspäivät on ihania, mutta varsinkin Veikko odottaa kovasti jo lumileikkeihin pääsyä.

Mukavaa keskiviikkoa!

Housut ja kengät saatu.
Sisältää mainoslinkkejä.

VINKKI LOSKAKELIN SADEHAALARIIN

ellos sadehaalari

Pääsin muutama viikko sitten tutustumaan Elloksen lastenvaateuutuuksiin, ja yksi oma lempparini oli tämä fleecevuorellinen sadehaalari. Olin fleecevuorellisia sadehaalareita jo katsellut Ellokselta aikaisemminkin, mutta livenä haalari osottautuikin ihan toisenlaiseksi, mitä olin kuvitellut. Haalari ei olekaan vain fleecevuorellinen, vaan se on myös kevyesti topattu, eli justiin täydellinen näille koleisiin ja sateisiin loppusyksyn päiviin!

Me ollaan puettu haalarin alle ihan tavalliset sisävaatteet, ilman mitään välikerroksia, ja lapsi on pysynyt lämpöisenä näin. Sadehaalari on varmasti tosi kätevä myös kylmemmillä loskakeleillä, kun vaan alle pukee vähän lisäkerroksia, vaikka villahaalarin tuonne alle tai sitten merinovillakerraston sisävaatteiden alle.

Isommalla pojalla on ollut sadepäivinä käytössä ihan tavalliset kuravaatteet ulkovaatteiden päällä, mutta tuo haalari on osoittautunut sen verran käteväksi, että tilasin isoveljellekin samanlaisen. Aika monesti talvellakin on niitä loskapäiviä kunnon pakkaskelien sijaan, joten uskon, että haalarille kyllä löytyy paljon käyttöä.

ellos sadehaalari

lastenvaateblogi

perheblogi

blogi lastenvaatteet

Mukavaa sunnuntaita!

Sadehaalari saatu
Postauksessa mainoslinkkejä