En ymmärrä… Miksi on niin vaikeaa mennä ajoissa nukkumaan. Miksi on niin kiva venyttää iltaa ihan liian myöhään ja sitten taas aamulla väsyttää.

Seuraavaksi ajattelin… Googlailla osuuko meidän tulevan viikonloppureissun varrelle mitään kivaa kesäkohdetta, jossa voitaisiin poiketa.

Viime aikoina… Olen nauttinut lämpöisistä päivistä. Kesä on kyllä ihan parasta aikaa, ja myös niin helppoa, kun ulos pääsee nopskaa ilman miljoonien kerroksien pukemista. Tosin tänään on kyllä ripotellut vettä ja illalla oli ihan jäätävän kylmäkin, mutta luotan siihen, että kohta saa taas viilettää shortsit jalassa.

En osaa päättää… useinkaan, että mitä meillä syötäisiin. Oon meidän perheen ainut ruuanlaittaja, ja voi vitsit mulla meinaa loppua mielikuvitus meidän sapuskoiden kanssa. Tässä hiljattain koitin oikein tietoisesti panostaa, ja tein viikon jokaiselle päivälle jotain vähän spessumpaa ruokaa, sellaista, mitä meillä ei välttämättä oltu aikaisemmin edes syöty. Kun sitten yhtenä päivänä vahingossa missasin ruuanlaittoajan, tein hätäpäissäni jauhelihakastikkeen ja laitoin perunat kiehumaan, ja tiedättekös, lapset söivät kumpikin kolme lautasellista ruokaa, ja isompi kyseli vielä iltapalalla, josko sitä hyvää ruokaa olisi vielä jäljellä. Meillä on aika usein ollut sen jälkeen perunoita ja jauhelihakastiketta, aika helpolla oon päässyt, haha.

Muistan ikuisesti… Miltä tuntui katsoa iltaisin Netflixiä. Puolitoistavuotias Viljami kuskasi taannoin Apple TV:n kaukosäätimen omaan jemmaansa, mistä sitä ei useankaan viikon etsinnällä löytynyt. Onneksi viime viikonloppuna meidän koirienhoitaja oli löytänyt kaukosäätimen sattumalta hassusta paikasta, ja voin taas klikata iltaisin Netflixin päälle! Tosin en ole vielä yhtenäkään iltana ehtinyt, mutta odotan kyllä jo superpaljon Orange Is The New Black sarjan uutta kesäkuussa starttaavaa kautta.

Päivän paras juttu… oli aamun mainoskuvaukset Särkänniemen Koiramäessä, jonne meidät kutsuttiin. Olipa aika hassua olla ihan ainoina ”asiakkaina” kaikkien söpöjen hahmojen joukossa. Kuvausten jälkeen me jäätiin vielä hetkeksi kiertelemään Koiramäkeä, kunnes siirryttiin vielä vähäksi aikaa huvipuiston puolella. Sää ei ollut ihan paras, joten otetaan huvipuistopäivä uusiksi ihan pian, kun luvassa on aurinkoa ja sopivasti lämpöasteita. Ai niin, illalla Veikko kaiveli unilelupussukasta koiramäkeläiset itselleen ja pikkuveljelle, aika söpöä.

Noloa myöntää, mutta… en jokin aika sitten muistanut omaa ikääni, enkä osannut laskea sitä edes sormia apuna käyttäen, vaan jouduin lopulta turvautumaan taskulaskimeen.

Viikko sitten… Me odotettiin jo kovasti seuraavaa päivää, lähtöä laivalle ja Ruotsissa odottavaa mukavaa viikonloppua vaarin kanssa. Tosin viikko sitten me ei vielä tiedetty, että tuolla reissulla tultaisiin siivoamaan oksennuksia niin laivan hytistä, autosta, kuin miehen sylistäkin. Mutta meillä oli kyllä ihan kivaa silti, oikeasti!

Kaikista pahinta on… huomata, ettei viikko sitten alkanut kurkkukipu ja köhä meinaa hellittää millään, vaan seuraksi on saapunut myös harmillinen nuha.

Salainen taitoni on… optimistinen ja hyväntuulinen elämänasenne. Tai siltä se ainakin välillä tuntuu, kun huomaa joidenkin etsivän kaikista asioista juuri ne negatiiviset puolet.

Jos saisin yhden toiveen, niin se olisi… tietenkin toive onnellisesta, terveestä ja parhaasta mahdollisesta elämästä lapsilleni. Ja toki myös koko perheelle ja kaikille läheisille.

Minulla on pakkomielle… No ei nyt oikeastaan pakkomielle, mutta hassu tapa tarkistaa autoa ajaessa, että olenhan laittanut kuopuksen turvaistuimeen. Siis tarkistaa, etten ole unohtanut lasta esimerkiksi kaupan parkkipaikalle ostoskärryihin… En kyllä oikeasti ole koskaan meinannut unohtaa lastani mihinkään, mutta silti monesti säikähdän, että tulihan lapsi varmasti mukaan.

Söin tänään… Uunimunakasta, kahvia, mintturaakasuklaata, perunoita ja jauhelihakastiketta. Söin kyllä varmaan viisi kertaa tänään, mutta tuota jääkaapista valmiina löytynyttä uunimunakasta taisin syödä laiskuuttani ainakin kolme kertaa, hups.

Ärsyttävintä on… Pahantuulisuus ja negatiivinen asenne. Toki mullakin on välillä huonoja päiviä, mutta oon silti sitä mieltä, että hyväntuulisuus on pitkälti kiinni omasta asenteesta ja siitä, miten haluaa suhtautua asioihin. Miksi kukaan haluaa tuhlata päiviä murjottamalla?

Tekisi mieli… hmmm, ribsejä. Siis sellaisia yltäpäältä barbequekastikkeessa olevia, joita syödessä saa pyyhkiä ylimääräisiä kastikkeita leuastaan. No, sipsitkin kävisi justiin nyt. Jotain suolaista ja hyvää!

Minusta on söpöä… siis todella söpöä, ehkä söpöintä ikinä, esikoiselta saamani äitienpäivälahja. Poika halusi antaa lahjaksi parasta mitä tietää, ja viikkokausia ennen äitienpäivää hän pohti, että millaisen Nexo Knight Legohahmon hän ostaa lahjaksi. Päivän söpöin ja sympaattisin lahja oli lelukaupan paperiin kääritty Nexo Knight hahmo, jonka lapsi tarjoutui puolestani kasaamaan, hih.

Hävetti… jos olisin kävellyt jossain muualla kuin kotona ovenkarmia päin, siis en olisi osunut siihen standardikokoiseen oviaukkoon, vaan kalauttanut itseni suoraan seinään, niin se olisi sattanut hävettää. Onneksi kotona voi kävellä seiniä päin, keitellä kahvia pelkällä vedellä ja ilahtua löytäessään kadonneen vastaostetun shampoopullon jääkaapista, eikä kukaan tiedä hassuista jutuista mitään. Ellei niitä sitten kirjoita vaikka blogiinsa.

Olenko ainoa, jonka mielestä… Penkkiurheilu on outoa ja tylsää? Ja jonka mielestä urheiluäänet ovat aika ärsyttäviä? Siis esimerkiksi ne sisäpallopeleissä kuuluvat lenkkareiden kirskunnat, hiihdossa ja mäkihypyssä kuuluvat kellojen kalkatukset ja jalkapallossa kuuluva yleisön mylvintä.

Ps. nuo pari kuvaa nappasin aamun kuvausten lomassa kännykällä. Innolla odottelen, että pääsen näkemään kuvaajan ottamia kuvia, iik!