DIY POMPOM-NAUHA JA MAATUSKAVINKKI

POM POM

Me pistettiin Veikon kanssa yksi päivä pieni tupsutehdas pystyyn, ja puuhasteltiin kasa hauskoja pörröisiä villalankapalloja. Oon tehnyt tupsuja viimeksi varmaan lapsena, ja silloin niitä tehtiin kahden pyöreän pahviläpyskän avulla, ja samalla systeemillä valmistui meidän pallerot tälläkin kertaa.

POMPOM

POMPOM

POM POM

Kun tupsuja oli sopiva kasa, otettiin reilun puolentoista metrin mittainen langanpätkä, johon nuo tupsut sidottiin, ja tadaa, hauska pompom-nauha oli valmis!

En ole todellakaan mikään käsityöihminen, ja tämmöiset helpot jutut on justiin mun kärsivällisyydelle sopivia, haha.

Me nakattiin nyt nauhan toinen pää verhotankoon, ja toinen pää taulun reunaan ja napattiin nämä kuvat, mutta katsotaan nyt mihin se lopulta asettuu. Voi olla että pätkäisen sitä sittenkin vähän lyhemmäksi ja virittelen tuohon alahyllyn reunalle sen roikkumaan.

MAATUSKAT

maatuskat

maatuskat

Sitten vinkkaan vielä aivan ihanista mustavalkoisista käsinmaalatuista puisista maatuskoista, joita me saatiin taas uusi erä Tuutilullaan tällä viikolla. Edellinen erä myytiin päivässä loppuun, enkä ehtinyt silloin saada näitä meillekään, mutta nyt vihdoin saatiin mekin omamme.

Mun mielestä nuo sopii kivasti vaikka olohuoneeseenkin, mutta laitettiin ne nyt tuonne poikien makkariin, kun sieltä hyllyltä löytyy maatuskoja ennestäänkin.

pom pom

Mitäs tykkäsitte tupsupalleroista tai maatuskoista?

 

1,5 V JA LEMPIVAATTEITA

MINI RODINI

Juuri puolitoista vuotta täyttänyt maailman söpöin harvahammas on kahdeksankymmentäyksi senttiä pitkä ja yksitoista kiloa painava. Syö hyvin ja kaikkea. Lemppariruuat on lohisoppa, mustikkasmoothie ja kaurapuuro hedelmäsoseella. Lempileluja on kaikenlaiset musiikkilelut, pikkuautot ja pallot. On innokas ulkoilemaan, mutta raittiista ilmasta tarpeeksi saatuaan lähtee määrätietoisesti kipittämään kotiovea kohti. Osaa olla supernopea ja innostuessaan juoksee kädet ylhäällä salamaakin nopeammin. Ymmärtää hämmästyttävän paljon puhetta ja ohjeita, vaikka oma sanavarasto onkin varsin niukka. Osaa sanoa äiti ja kutikuti. Suurta säpinää ja riemastusta saa aikaan lauseet, joissa on sana kylpy tai ulos. Hampaita on ylhäällä kolme ja alhaalla veikeästi vain yksi. On useimmiten hyväntuulinen ja hymyileväinen. On tietenkin maailman ihanin pikkuveli ja niiin rakas! ♥

mini rodini

mini rodini

mini rodini

Niin ja niistä lempivaatteista! Mini Rodinin SS16 on ollut ehkä mun kaikkein lempparein mallisto, ja mun mielestä yksi ihanimmista kuoseista oli yksisarvinen. Jotenkin vaan ajattelin, että se on ihan pikkuisille sopivin, eikä neljävuotiasta kiinnostaisi hempeät sateenkaarilla pomppivat yksisarviset. Vaan mitäpä vielä, Veikko hypisteli ihastuksissaan pikkuveljen yksisarvispöksyjä, ja kyseli, että miksei hänellä ole samanlaisia! Onneksi MiniQ:sta vielä löytyi vaaleansinistä yksisarvista collegepaitana, ja kun meiltä löytyi kaapista nuo Gugguun keltaiset trikoopantsit, on pojilla taas yhdet kiva samisteluasut, Viljamilta nimittäin löytyy yksisarvispöksyjen kaveriksi samaa keltaista Gugguuta paitana.

Samalla tilasin MiniQ:sta pikkuveljelle kesäksi tuon T-Rex teepparin, sillä kivoja teepaitoja ei vaan voi olla liikaa! Mä koitin jossain vaiheessa räpistellä irti mun rodini-ihastuksesta, sillä tuntui, että merkkiä on ihan kaikilla, mutta en vaan voi mitään, että tää on mun lempparein lastenvaatemerkki ikinä, ja parasta on tietty myös se, että nämä on myös lasten mieleen!

mini rodini

mini rodini

mini rodini

Minkäslaisia 1,5 vuotiaita teillä asustaa?

SEITSEMÄN PARASTA JUST NYT

selcted

1. Paras säänvaihtelu. Vaikka tykkäänkin ulkoilla, niin välillä sadepäivät on kivoja, kun saa luvan kanssa lintsata ulkoilusta ja touhuta sisähommia. Tosin tämä jäi vaan visioksi, sillä esikoisen mielestä parasta ikinä on ulkoilla vesisateella, koska kuraleikit.

2. Paras jännitys. Sain syksyllä goodie bagista sellaiset Salvequickin kuorintasukat, ja vaikka oonkin kuullut niistä pelkästään positiivista, niin en ole vielä uskaltautunut niitä testaamaan. Ehkä mulla on vähän samanlainen fiilis niistä, kuin Veikolla kerran kalajalkahoitolan (tiedättekö, niitä jossa jalat upotetaan akvaarioon, ja kalat näykkivät kovettunutta ihoa irti) ohi kävellessä, jolloin hän huolestuneella äänellä kysyi, ”äiti, syökö ne luutkin?”

3. Paras ruokailun ulkoistaminen. Sanokaa nyt, ettei me olla ainoita, jotka käy välillä Ikeassa vaan syömässä, haha! Mutta se on vaan pikaruuan tarpeessa niin kätevä (ja edullinen) paikka käydä täyttämässä lasten mahat, sillä kukapa ei tykkäisi lihapullista ja jälkkärijätskistä. Vielä parempaa on muuten käydä syömässä torstaisin, sillä silloin lapset syövät ilmaiseksi, hah.

4. Paras järkytys. Lopetin imettämisen noin neljä kuukautta sitten, ja huomasin justiin, että oon lihonut sen jälkeen neljä kiloa, hups! Eihän tuo kiloina sinänsä ole paljon (mitä nyt kahdeksan voipaketin verran, hrrr), mutta tahtina kilo per kuukausi on kyllä aikamoinen. Ehkä mun on vihdoin sisäistettävä, että ne kaikki lusikoidut kalorit ei enää valu maidon mukana vauvaan, vaan mun omiin reisiin.

5. Paras aikaansaaminen. Ehkä edellisestä inspiroituneena, oon vihdoin ottanut ensimmäisen askeleen kohti lenkkipolkuja! En sentään askelta lenkkipolulla ihan vielä, vaan tilasin uudet juoksuvermeet, sillä first things first ja niin edelleen.

selected

6. Paras löytö. Sillä välin, kun me ollaan kahlattu Netflixin House of Cardsin tuottareita läpi, oli Better Call Saulista tullut toinen tuotantokausi! Huuuh, mä jo mietin, että millä me täytetään House of Cardsin jättämä kolo meidän illoissa, mutta Saulin parissa jatketaan ainakin hetken aikaa.

7. Päivän paras alevinkki. House of Brandonilla on mid season sale meneillään, ja myös tuo superihana Selectedin neuletakki löytyy sieltä kivalla alehinnalla. Niin ja kantsii samalla kurkata uutuudet, varsinkin kevättakkivalikoima on aika ihana!

Kivaa viikonloppua!

Sisältää mainoslinkin