KYLLÄ HÄTÄ KEINOT KEKSII, ELI KAHDEN MINUUTIN KAKKUVINKKI

Tiedättekö ne hetket, kun tekisi mieli jotain hyvää, mutta kaapeista ei löydy mitään herkkua? Siis ei mitään. Leivontasuklaajemmat on syöty aikapäivää sitten, ja nutellapurkkikin on huvennut lusikka kerrallaan parempiin suihin (joo t-o-d-e-l-l-a-k-i-n). Yhtenä iltana karkinhimossa pilkoin kulhoon nektrariineja ja kuorrutin ne kinuskikastikkeella ja kermavaahdolla… Että kyllä hätä keinot keksii, hah!

Aina joskus oon törmännyt näihin mikrossa nopeasti valmistuviin mukikakkuihin, ja taas kerran herkkuhimon iskiessä päätin tämmöistä testata.

Yhteen kakkuun tarvitsee: 2 rkl (sulaa) voita, 3 rkl vehnäjauhoja, 3 rkl sokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, 1/4 tl leivinjauhetta, puolikkaan kananmunan ja 1,5 rkl maitoa. Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja kipataan mikron kestävään mukiin (vetoisuus 2 dl) ja paistetaan noin minuutin, puolentoista ajan. 

Tosi hyvää sellaisenaan, ja ihan superihanaa kermavaahdolla kuorrutettuna.

Taas kerran, helppoa ja hyvää. Tämän ehtii hyvin pyöräyttää vauvan päiväuniaikana, eikä tähän tarvitse kuin niitä aina kaapista löytyviä perustarvikkeita (joihin tietty kermavaahtokin kuuluu, heh).

Mukavaa keskiviikkoa!

Ps! Vielä tänään ehdit hyödyntämään -10% alekoodin Skidin verkkokauppaan. Alen saat normaalihintaisista tuotteista, myös Villervallan talven uutuuksista, koodilla: karkkipurkki


Pps.. Oletko jo tutustunut neljään uuteen lumobloggaajaan, jotka aloittivat tällä viikolla?

ALEKOODI VILLERVALLAN UUTUUKSIIN & SOVITUSKUVIA TOPPAHAALARISTA

Vitsit miten ihanalle nämä raikkaat syyspäivät tuntuu kesän jälkeen. Eilen aamulla oli aivan ihana sumu, ja olisi tehnyt mieli juosta lasten ja kameran kanssa ulos sumun sekaan, mutta oikeasti en kuitenkaan viitsinyt raahata poikasia suoraan sängystä syysaamuun, vaan pakattiin kuvauskamat (siis kamera ja toppavaatteet) ulos vasta päivemmällä.

Käytiin Veikon kanssa ottamassa muutamat sovituskuvat Villervallan uuden malliston London toppahaalarista, johon poika ihastui tuon oranssinpunaisen raidan vuoksi. Veikon pitkäaikainen lempiväri on siis punainen, ja äitikin on tässä vuosien varrella joutunut totuttelemaan ihan uudenlaiseen värimaailmaan oman pastelli-ihastuksensa keskeltä, hah.

Valitsin 110cm haalarin sovituskuviin 104cm pitkälle pojalle, mutta arvelin etukäteen, että 116cm on kuitenkin meille oikea koko talveksi, että haalarissa on sopivasti myös kasvunvaraa. Vaikka pakkaskelejä saadaan (toivottavasti) odottaa vielä muutama kuukausi, uskon silti, että tuo 110cm koko onkin juuri se oikea, ja täysin riittävällä kasvunvaralla. Tästäkin löytyy sopivasti reiluutta, ja lahkeetkin jäävät vielä vähän ruttuun. 

Villervallalta löytyy merkille tuttuun tapaan asusteita haalarin jokaisessa sävyssä, ja meillä oli nyt kuvauslainassa oranssinpunainen ja vihreä pipo, sekä mustat ja haalarin kanssa samaa raitakuosia olevat toppakintaat. Vaikka Villervalla on meille tuttu merkki jo esikoisen vauvavuodelta, oli tämä ensimmäinen kerta, kun meillä kokeiltiin merkin kintaita. Niistä löytyikin hauska ja positiivinen ylläri, sillä normaalin vetoketjun sijaan kintaiden sivussa meneekin tarranauha, ja näin ne on tosi helppo lapsen pukea itse käsiinsä.

Haalarista löytyy kaikki toppahaalarille vaadittavat ominaisuudet, se on tuulen- ja vedenpitävä (vesipilariarvo 8000mm) ja siinä on teipatut saumat. Polvet ja takapuoli on vahvistettu, ja heijastimia löytyy niin hihoista, lahkeista, kuin hupun saumoistakin. Jos ette vielä kurkanneet tätä aikaisempaa postausta Villervallan talvesta, niin haalareita tosiaan löytyy useampaa kuosia, ja toppavaatetta saa myös takki ja housut -settinä. 


Loppuun vielä superkiva juttu, nimittäin Skidi tarjoaa lukijoilleni -10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista 9.9 asti, alen saat koodilla: karkkipurkki. Skidiin pääset tästä.


Jokos teillä on aloitettu talven vaatehankinnat?


Yhteistyössä Skidi 

VILLERVALLAN TALVI 2015

Hrrrr, miten kylmäksi nämä kelit menivät! Samalla, kun kalenterista sai kääntää lehden syyskuun puolelle, sai pakata kesävaatteet pois ja ottaa suoraan välikausikamppeet käyttöön. Toisaalta mukavaa vaihtelua kesäpukeutumisen jälkeen, mutta kyllähän ne lämpöisemmätkin säät vielä hetkesi kelpaisivat.
Ja tällä aasinsillalla päästäänkin kätevästi talven toppaan, jota on alkanut saapumaan kauppoihin, ja nythän valikoimat ovatkin ihan parhaimmillaan!

Villervallalta on myös saapunut toppavaatteet myyntiin, ja taattuun villervallatyyliin on luvassa ihania ja reippaita värejä. Tässä ekassa kollaasissa on pinkkiä multiraitaa, liilaa tähtikuosia ja pirteää yksiväristä pinkkiä. Haalareiden lisäksi mallistosta löytyy toppatakit ja -housut, kintaat, toppahanskat ja -hatut. Myös fleecet ja puuvillaiset asusteet löytyvät samasta värimaailmasta, joten näitä kaikkia on tosi helppo mätsäillä keskenään.

Seuraavasta kollaasista löytyy ehkä oma lempparini, sinivihreä multiraita, sininen tähtikuosi ja yksivärinen sininen.

Veikon valinta tämän talven Villervallasta oli alta löytyvä raitahaalari, tuon oranssinpunaisen raidan vuoksi, haha. Mutta onhan tuo kyllä ihanan värikäs ja ainakin lapsi erottuu lumihangesta tämä päällään. Musta on tietenkin aina varma valinta, ja mustaa toppatakkia on kiva piristää raidallisilla housuilla, tai vaikka tähtikuosillisilla asusteilla.

Haalareissa koot ovat 80-116cm ja takeissa ja housuissa kokoja on aina 140cm asti. Näillä samoilla kuoseilla löytyy muuten myös aivan ihanaa toppapussia vaunuihin ja fleecepeittoa myös. Vauvoille löytyy myös hauskat toppatöppöset

Hinnaltaan Villervalla on varsin kohtuullista, sillä laadukkaan toppahaalarin saa alle satasella!

Koko Villervallan ihanan valikoiman, niin syksyn sisävaatteet, kuin talven toppavaatteetkin löydät Skidistä.

Mikäs näistä on suosikkisi?


Yhteistyössä Skidi