ESKARILAISEN UUDISTETTU HUONE

Meidän kuopus aloittaa eskarin ja ehkä sen inspiroimana (tai muuten vain sisustuskuumeisena) sain idean päivittää lapsen huonetta.

Huone on nyt valmis ja siitä tuli mun mielestä aivan IHANA!

Kaikki lähti oikeastaan siitä, että halusin lapselle normaalin kokoisen kirjoituspöydän aikaisemmin pöytänä toimineen Stuva-penkin tilalle. Samalla päädyttiin kuitenkin päivittämään myös säilytyskalusteita ja huone on nyt kyllä toimivampi kuin se on aikoihin ollut! Juuri sopiva eskarin aloittavalle lapselle ja samat kalusteet toimivat kyllä myöhemmin myös koululaisen huoneessa.

eskarilaisen huone
lastenhuone
eskarilaisen huone

Kirjoituspöydäksi löytyi aivan ihana vanha pöytä kirppikseltä, joka maalattiin lapsen toiveiden mukaan. Kirjoituspöydästä tuli ihanampi kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan ja sen ääressä on kyllä puuhailtu jo monenmoista.

Säilytyskalusteiksi ostettiin pari Ikean Ivar-kaappia, jotka sopivat kokonsa puolesta aivan täydellisesti siihen kohtaan, johon säilytyskalusteita nyt tarvittiin. Kaapit oli alunperin tarkoitus maalata myös, mutta värikkään kirjoituspöydän ja värikkään tuolin myötä huoneessa on jo (ihanan) paljon eri värejä, joten jäätiin nyt vielä tuumailemaan mitä noille kaapeille tehdään. Toisaalta mäntyiset kaapit ovat ihan kivat sellaisenaankin, nyt kun ne eivät ole vielä kellastuneet, kuten mäntykalusteille ajan mittaan yleensä käy. Vaihtoehtoina on oikeastaan käsitellä kaapit vaaleammiksi esimerkiksi jollain vahalla, maalata ne jollain hauskalla värillä tai maalata ne samalla harmaalla sävyllä kuin se seinä, jonka edessä kaapit ovat. Sitten kun kaapit joskus maalataan, ne myös nostetaan pikkuisen ylemmäs seinälle, mutta nyt toistaiseksi kaapit saavat olla ihan sellaisenaan lattialla, eikä niille olla nyt aivan lähiaikoina tekemässä mitään.

Huoneeseen tuotiin myös toinen sänky, sillä tässä huoneessa käy yökyläilemässä aina välillä yksi meillä aikaisemmin asunut lapsi  ja sänky toimii kätevästi samalla myös istumapaikkana, sillä sellaistakin huoneeseen kaivattiin.

koululaisen huone
lastenhuone
lastenhuone

Aika monenmoista muutosta huoneeseen lopulta tuli, mutta euroja tähän muutokseen kului ilahduttavan vähän!

Samaan aikaan ostettiin myös keittiöön uusia (eli vanhoja kirppikseltä) tuoleja ja samoilla maaleilla maalailtiin niin kuopuksen huoneen kalusteita kuin keittiön uusia tuolejakin, joten oli vähän hankala eritellä mitä juuri kuopuksen huoneen päivitys tuli maksamaan. Laskin siis kuopuksen huoneen ja keittiön uudistukset kummatkin tähän ja lopputulos on kyllä hykerryttävän edullinen.

Nämä meille ostettiin:

Kirjoituspöytä ja 4 tuolia kirppikseltä 65 euroa
Maalia ja maalaustarvikkeita noin 100 euroa
Ivar-kaapit 130 euroa
Kirjoituspöydän vetimet noin 12 euroa
Loistavassa kunnossa oleva puinen lastensänky kirppikseltä 5 euroa!!! (tämä meni toiseen huoneeseen ja toisesta huoneesta tuotiin sänky kuopuksen huoneeseen)

Nämä myytiin:

Stuva penkki x 2, toisen penkin alla ollut säilytyslaatikko ja pieni tuoli 55 euroa
Stuva säilytyskalusteita 100 euroa
Keittiössä ollut Kartellin tuoli 100 euroa

Uutta ja kierrätettyä ostettiin yhteensä noin 312 eurolla ja meille tarpeettomia kalusteita myytiin 255 eurolla. Lompakko keveni keittiön uusien tuolien ja kuopuksen huoneen päivityksen vuoksi siis vain 57 eurolla!

huone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone

Tässä vielä kuva siitä millainen huone oli aikaisemmin. Tykkäsin kyllä huoneesta kovasti silloinkin, mutta nyt vielä tuhat kertaa enemmän!

lastenhuone

Mukavaa päivää!

DIY PÖYTÄVALAISIN LASTENHUONEESEEN

diy valaisin

Meidän vaatehuoneessa on pitkään pyörinyt ylimääräinen pöytävalaisin. Olen ollut jo monta kertaa kiikuttamassa tuota lamppua kirppikselle, mutta lopulta en ole viitsinytkään luopua toimivasta valaisimesta, sillä olen ajatellut, että sille voi kuitenkin tulla joskus käyttöä.

Nyt kun kuopukselle tehtiin uusi kirjoituspöytä ajattelin, että tästä valaisimesta voisi saada pikkuisen tuunaamalla sopivan lapsen huoneeseen. Lamppu on sellaisenaan vähän tylsä ja suunnittelin ensin liimaavani siihen dinosauruksen, mutta sitten löysinkin lelukaupasta muutamalla eurolla juuri sopivan kokoisen norsun. Kuopus pitää kaikesta kultaisesta, joten ostin vielä kultaisen spraymaaliin ja ryhdyin hommiin!

Ensin liimasin kuumaliimalla norsun lampun alaosaan ja sen jälkeen suojasin sähköjohdon maalarinteipillä, ettei siihen menisi spraymaalia.

Suihkuttelin kultaista spraymaalia aluksi liian paljon kerralla, jolloin valaisimeen meinasi tulla valumajälkiä, mutta ne sai onneksi helposti pyyhittyä pois, kun maali oli vielä aivan märkää. Muille kokemattomille spraymaalaajille siis vinkiksi, että spraymaalia kannattaa suihkutella ohuita kerroksia pikkuhiljaa, niin jälki on silloin siistimpää. Jälkikäteen myös mietin, että sekä norsu, että valaisin olisi ehkä kannattanut maalata ensin erikseen ja vasta maalauksen jälkeen liimata norsu valaisimeen, mutta ihan hyvä tästä kuitenkin tuli, vaikka ensin liimasin ja vasta sitten maalasin.

pöytävalaisin
diy valaisin

Ja ta-daa, siinä se nyt on! Kultainen pöytävalaisin kuopuksen kirjoituspöydälle! Lapsi itse oli uudesta KULTAISESTA valaisimestaan aivan innoissaan ja tulihan tästä nyt ihan hauska yksityiskohta lapsen huoneeseen.

Jos tuo kultainen väri alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään, niin tämä valaisin on todella helppo päivittää uuteen väriin ostamalla vain toisen väristä spraymaalia. Tuon norsunkin varmasti saa irroitettua lampusta, joten halutessaan tätä valaisinta voisi varioida vielä vaikka miten monta kertaa. Tai sitten meillä on vielä vuosienkin päästä kultainen norsuvalaisin tuomassa hymyn huulille, sekin on toki mahdollista!

Spraymaalissa oli käyttöönottokuivumisaika aika pitkä, mutta nyt valaisin on ehtinyt kuivua jo niin pitkään, että sen saa ottaa käyttöön. Kuopuksen huone alkaa muutenkin olla jo valmis (ne Ivar-kaapit on kyllä maalaamatta, mutta ne maalataan joskus myöhemmin) ja aivan pian voisin näyttää millainen siitä huoneesta nyt oikein tuli. Pysykäähän siis kuulolla, niin palaillaan tähän aivan tuota pikaa!

diy valaisin
diy valaisin

Mukavaa päivää!

IHANA KIRJOITUSPÖYTÄ VANHASTA TUUNATEN

kirjoituspöytä

Kuopuksen huone on ollut mun mielestä aika ihana aikaisemminkin, mutta siellä pöytänä toiminut Ikean Stuva-penkki alkoi mielestäni olla vähän pieni kirjoituspöydäksi pian eskarin aloittavalle lapselle.

Niinpä päätettiin päivittää pöytä vähän isompaan ja siinä samassa vähän vahingossa tuli laitettua melkein koko huone aivan uusiksi.

Mutta tällä kertaa kerron kuitenkin tuosta pöydästä, johon sitten lopulta päädyttiin.

Olin nimittäin ensin ajatellut, että ostetaan ihan tavallinen valkoinen kirjoituspöytä Ikeasta, mutta muutaman hassun sattuman kautta löydettiinkin jotain tsiljoona kertaa ihanampaa!

Ensin bongasin nettikirppiksellä ihanan vanhan puutuolin, hetken päästä olinkin varannut samalta myyjältä kolme erilaista tuolia ja kun seuraavana päivänä kannettiin noita tuoleja myyjän autotallista meidän autoon, osui silmiini siellä autotallissa tavarakasan alta pilkistävä vanha kirjoituspöytä. Onnekseni myös tuo kirjoituspöytä oli myynnissä ja lopulta meille löytyi sieltä vielä neljäskin tuoli, hah!

Vanha ruskean värinen kirjoituspöytä oli ihan hyvässä kunnossa, mutta kaipasi uutta maalipintaa ja vetimiä laatikkoon ja kaapin oveen, joissa oli vanhat lukot ilman avaimia. Ihan ekaksi siis kipaistiin maalikauppaan hakemaan muutamia ihanan värisiä värimalleja, joilla maalattaisiin pöytä ja tuolit. Tämän lisäksi varastosta löytyi vielä leikkimökin kalusteiden maalauksesta jäänyttä mintun väristä pihakalustemaalia.

koulupöytä
koulupöytä
työpöytä

Kuopus sai itse valita kirjoituspöydän ja sen ääreen tulevan tuolin sävyt ja aika ihaniin väreihin lapsi päätyikin.

Kirjoituspöytään lapsi valitsi aivan älyttömän kauniin lemmikinsinisen sävyn ja tuoliin leikkimökin kalusteiden ylijäämämaalia.

Ihastuin tuohon lemmikinsiniseen niin paljon, että kävin ostamassa sitä vielä lisää, sillä halusin maalata sillä myös keittiöön tulevia tuoleja!

Samalla kun maalasin tuoleja, maalasi mies tuon kirjoituspöydän, joten saatiin nämä nopsaa valmiiksi.

Koska lapsi pitää hurjan paljon kaikesta kullanvärisestä, ostettiin kirjoituspöydän laatikkoon ja kaapin oveen kultaiset vetimet. Löydettiin vielä hauska kullanvärinen metallinen kukkaruukku kynäpurkiksi, joka sopii kyllä hauskasti tuohon pöydälle.

Tästä kirjoituspöydästä tuli mun mielestä aivan IHANA, ja oon kyllä vieläkin aivan superiloinen, että tämä pöytä löytyi muutaman hassun sattuman kautta.

kirjoituspöytä
koulupöytä
kirjoituspöytä

Ai niin! Haluatte varmaan nähdä millainen tämä pöytä oli alunperin?

En tietenkään muistanut ottaa yhtään sellaista ennen kuvaa, jossa pöytä olisi sellaisenaan näkynyt, sillä tässäkin kuvassa on jo laatikko ja kaapin ovi pois paikoiltaan ja mies on aloittanut hiontahommat. Mutta kyllä tästä nyt vähän näkee miten hurjan paljon kirjoituspöytä ja tuoli muuttui, kun ne maalattiin suloisilla sävyillä.

Huone alkaa olla jo kivan valmis, voisinkin kohta näyttää millainen huoneen muutos lopulta oli!

diy koulupöytä

Kivaa päivää!