MITÄ ESKARIIN TARVITAAN?

Huomenna on aika jännä päivä, sillä meidän kuopus aloittaa eskarin! Lapsi on lomaillut ennätykselliset viisi kuukautta, sillä keväällä poikkeusajan alkaessa lapsi jäi päivähoidosta pois ja jatkoi siitä suoraan piiiitkälle kesälomalle. Nyt sitten viiden kuukauden jälkeen palaillaan taas arkeen, mutta pikkuisen erilaiseen arkeen, kun päivähoidon tilalla onkin esikoulu. Varsinaisesti mikään ei juurikaan muutu, sillä eskari on samoissa tutuissa tiloissa kuin päiväkotikin ja ryhmässä on suurin osa vahnoista tutuista kavereista. Ja samalla muutos on aivan huikea. Onhan se nyt aivan eri asia olla esikoululainen kuin päikkyläinen!

Ja näin hyvissä ajoin, eli päivää ennen eskarin alkua aloin miettimään, että mitä sinne eskariin oikein tarvitaan. Eipä kai oikeastaan paljon sen kummempia juttuja kuin päiväkotiinkaan.

Reppu

Reppu on ollut käytössä jo päiväkodissa, sillä siinä on kuskattu tarvittavat vaihtovaatteet, jumppavaatteet ja muut päiväkodin ja kodin välillä kulkevat tavarat. Samaan käyttöön tarvitaan reppua eskarissakin.

Tossut

Aivan kuten päiväkodissakin, tarvitaan myös eskarissa tossut (ainakin täällä meillä). Näitä me ei olla kyllä käyty vielä ostamassakaan, hups!

Nimikointitarrat

Me ollaan AINA nimikoitu lasten vaatteet ja tarvikkeet päiväkotiin, eskariin ja kouluun, enkä muista, että mitään olisi koskaan hävinnyt! Nimikointi siis kannattaa ja helpottaa eskarissa myös eskariopejen ja hoitajien työtä, kun jokaiselle vaatteelle ja tavaralle löytyy helposti oikea omistaja. Mä oon tilannut nimikointitarrat aina Tarramonsterilta, mutta varmasti muitakin toimivia vaihtoehtoja on olemassa. Valmiit nimikointitarrat on mun mielestä tosi käteviä, sillä ne saa myöhemmin vaatteista myös irti mikä on kiva, jos vaatteita kierrättää eteenpäin.

Sadevaatteet

Lämpöisille viikoille käy aivan tavalliset sadevaatteet (ja miksei toki myöhemminkin), mutta viileämmille keleille vuorellinen sadehaalari on aivan älyttömän kätevä! Vuorellisen sadehaalarin alle ei tarvitse pukea muita ulkoiluvaatteita, mikä tekee haalarista varmasti mukavamman tuntuisen päällä kuin päällekkäin olevat ulkoilu- ja sadevaatteet on. Näistä lisää kuvia ja infoa tässä postauksessa.

Ulkoiluvaatteet

Ilmojen viiletessä hyvät säänkestävät ulkoiluvaatteet tulevat tarpeeseen. Eskarissa ulkoillaan varmasti säällä kuin säällä, aivan kuten päiväkodissa ja koulussakin, joten ulkoiluvaatteiden on hyvä kestää niin tuulta, vettä kuin kulutustakin.

Ulkoilukengät

Ulkoiluun riittää vielä toistaiseksi kevyet lenkkarit, mutta myöhemmin syksyllä vedenkestävät ulkoilukengät ovat tärkeät.

Mukavia sisävaatteita

Sisällä touhuamiseen tarvitaan mukavia sisävaatteita. Esimerkiksi collegehousut ja trikoopaidat ovat mukavia sisällä touhutessa, mutta menevät hyvin myös ulkoilukamppeiden alla sitten myöhemmin syksyllä (ja talvella).

Eli loppujen lopuksi ei sinne eskariin taida tarvita oikein mitään ihmeempää, sillä suurin osa näistä listatuista jutuista on aivan itsestäänselviä asioita (kuten nyt vaikka vaatteet, hah!). Tai sitten tässä käy niin, että seuraavien päivien aikana huomaan, että meiltähän puuttuu vaikka mitä tarpeellista!

eskarilaisen huone

Mukavaa eskari-, koulu- ja kaikenalaista arkiviikkoa!

PUUHAMAA – AIKAMATKA MENNEISYYTEEN?

”Puuhamaa on paras paikka, Puuhamaa on iloinen…” Kenellä muulla alkaa soida Mikko Alatalo korvissa, kun joku mainitsee Puuhamaan?

Mietittiin tälle kesäloman viimeiselle viikonlopulle jotain hauskaa päiväretkikohdetta, joka sopisi neljälle lapselle ikähaarukassa 3-8 vuotta, olisi sellainen, jossa me ei olla vielä koskaan aikaisemmin käyty, eikä ajomatka olisi hurjan pitkä.

Puuhamaahan ei aja meiltä kuin tunnin, mutta silti me ei oltu käyty siellä koskaan! En ole itse käynyt siellä edes lapsena, sillä olen asunut pienenä Etelä-Pohjanmaalla, josta tehtiin kesäreissuja muun muassa Ähtärin eläinpuistoon ja Mini-Suomeen (joista jälkimmäistä ei enää ole olemassakaan), Wasalandiaan (tätäkään ei enää ole!) ja Särkänniemeen (tämä onneksi on ja on yksi meidän lemppareista). Puuhamaa oli varmaan jo sen verran kaukana, ettei sinne koskaan lähdetty.

Ehkäpä senkin takia mua kiinnosti lähteä katsomaan, että millainen tuo ”paras ja iloinen paikka” oikein on!

Puuhamaa
puuhamaa
puuhamaa

Odotin ennakkoluuloisesti jotain aikamatkaa vuosikymmenten taa, sillä olin monesti lukenut miten nuhruista ja kulahtanutta Puuhamaassa on. Moni on myös moittinut vesipuiston likaisuutta ja viime kesänä oli uutisissakin juttua miten terveysvalvonta oli joutunut kehoittamaan Puuhamaata järjestämään tehosiivouksen. Ehkä tämän mielikuvan takia ei ole aikasemmin tullut Puuhamaahan lähdettyäkään.

Ja olihan paikka vähän rähjä, mutta ei kuitenkaan niin paha mitä arvelin. Yllätyin iloisesti siitä miten monipuolisesti paikassa oli tekemistä, aikaa saa todellakin kulumaan aivan koko aukioloajan verran. Jos puiston päivittäisi tälle vuosikymmenelle, olisi se varmasti aivan ihana!

Perinteisten huvipuistolaitteiden sijaan Puuhamaasta löytyi monia erilaisia omalla lihasvoimalla toimivia laitteita, oli iso leikkipuistoalue, pomppulinnoja, isoja liukumäkiä, trampoliineja, monenlaisia sähköautoratoja, veneajeluita ja vaikka mitä pienille lapsille sopivaa puuhaa.

Omat haasteensa meidän päivään toi se, että aika moneen laitteeseen 3/4 lapsista tarvitsi aikuisen mukaan, eikä yhtään lasta voinut tietenkään jättää siksi aikaa vahtimatta, kun muut olivat laitteessa. Käytännössä siis toinen aikuisista kävi aina yhden lapsen kanssa kerrallaan tällaisessa laitteessa ja muut odottivat sillä välin omaa vuoroaan. Toki oli paljon myös niitä paikkoja, johon kaikki pääsivät samaan aikaan ja esimerkiksi suurella leikkipuoistoalueella pienimmät viihtyivät pitkään kiipeilemässä ja aikuiset saivat lepuuttaa jalkojaan penkillä istuen.

Eväiden syöntiin oli varattu aivan valtavasti pöytiä ja grillausmahdollisuuskin löytyi useammasta paikasta. Me oltiinkin otettu omat eväät mukaan, mikä oli kyllä tosi hyvä juttu.

puuhamaa
puuhamaa
puuhamaa

Ainut mikä jäi hämmästyttämään oli käsidesien olemattomuus. Niitä kai joidenkin laitteiden sisääntulojen luona oli, mutta ei kyllä mitenkään näkyvästi.

Mun mielestä on ollut mukavaa, kun monissa kesäkohteissa on ollut käsidesit hyvin esillä ja paikkoja on siivottu näkyvästi. Särkänniemessä esimerkiksi oli käsidesit aina laitteisiin mennessä ja niistä pois tullessa ja laitteet myös pysäytettiin välillä siivouksen vuoksi. Myös Tuurin Miljoona tivolissa oli käsidesit laitteisiin mentäessä ja esimerkiksi kummitusjunan vaunut pyyhittiin desinfiointiaineella jokaisen kierroksen jälkeen. Voihan olla, että Puuhamaassakin puhdistetaan laitteita päivän mittaan, mutta mun silmiin tällainen ei kyllä osunut.

Mulla on ollut keväästä asti oma käsidesipullo AINA mukana mihin ikinä menenkään, mutta hyvin esillä olevat käsidesit toimivat mun mielestä hyvänä muistutuksena tästä tilanteesta. Ja täytyy myöntää, että nyt kun käsidesejä ei ollut näkyvästi esillä laitteiden sisääntulon luona, ei mekään muistettu laittaa käsidesiä aina kun johonkin laitteeseen mentiin!

Mitään näkyviä merkkejä tai muistutuksia mistään turvaväleistä ei myöskään ollut minkään laitteen luona.

Toivottavasti ensi kesänä ei tarvitse tällaisia enää miettiä, vaan tilanne olisi silloin jo aivan normaali. Me nimittäin aiotaan kyllä mennä Puuhamaahan myös ensi kesänä, sillä lasten mielestä paikka oli aivan superhauska!

puuhamaa
puuhamaa

”Puuhamaassa vietät vaikka koko päivän kesäisen. Sellainen on Puuhamaa!”

LUE MYÖS:

Näin tänä kesänä huvitellaan Särkänniemessä!

Efteling – Ihana teemapuisto Hollannissa

Kesä alkaa Koiramäestä

Legoland

The Wizarding World of Harry Potter

TÄLLAINEN OLI (KORONA)KESÄ 2020

Tämä kesä oli ensimmäinen ikinä, jolle meillä ei ollut etukäteen mitään suunnitelmia. Ja mä rakastan tehdä suunnitelmia!

Mun mielestä matkustelussakin melkein puolet hauskuudesta on sen matkan suunnittelussa. Tälle kesälle ei ollut tiedossa matkoja, ei niiden suunnittelua ja kaikki tuntui keväällä muutenkin kovin epävarmalle. Uskaltaisiko huvipuistoihin ja muihin ulkona oleviin kesäkohteisiin lähteä tai voisiko sukulaisia jo nähdä.

Päätettiin uskaltaa, kuten varmasti suurin osa muistakin teki.

Ja ilokseni kyllä joka paikassa, jossa me ollaan kesän aikana käyty, on tämä poikkeuksellinen tilanne otettu hyvin huomioon. Ihan joka paikassa on ollut käsidesiä tai muu käsienpesumahdollisuus. Turvaväleistä on muistuteltu ja paikkoja on siivottu ahkerasti. Toki nuo turvavälit näyttävät varsinkin jonotellessa monelta unohtuvan, mutta pääasiassa joka paikassa on ollut ihan turvallinen olo olla.

Ei tämä kyllä siltikään ole ollut yhtään tavallinen kesä. Ekaa kertaa koskaan ollaan vietetty koko kesä Suomen rajojen sisäpuolella ja täytyy nolona myöntää, että se tuntuu kyllä mun mielestä aika tylsälle.

koronakesä
koronakesä
koronakesä
kesä

Yhtenä päivänä muisteltiin lasten kanssa, että mitä kaikkea me ollaan tänä kesänä tehty ja vähän kyllä itsekin yllätyin miten moneen mukavaan paikkaan ollaan kesän aikana ehdittykään. Vaikka just nyt mun mielestä tuntuu, että tää kesä on ollut vähän tylsäkin, on tähän mahtunut kyllä aika kivoja kesäretkiä meidän tuttuihin lempparipaikkoihin ja aivan uusiin maisemiinkin. Ja tämän lisäksi tietenkin kaikkea sellaista tavallista kesätekemistä, retkiä, uimarantoja, jäätelöitä ja ulkona untuvapeiton alla nukuttuja öitä.

Yksi kesän parhaista jutuista on ollut maastopyöräily! Ostettiin mulle ja miehelle keväällä maastopyörät ja nyt hiljattain myös kuopukselle löytyi Torista aivan loistavassa kunnossa oleva laadukas maastopyörä. Kun lapsen polkupyörän paino keveni sellaiset 5 kg, ei lasta tunnu pidättelevän enää mikään, ja hyvä että välillä pysyn itsekään lapsen vauhdissa mukana, kun käydään pururadalla yhdessä pyöräilemässä, hah!

Toinen parhaista jutuista on ollut meidän pihaan noussut leikkimökki. Mies nikkaroi keväällä lapsille leikkimökin (josta tosin alunperin piti tulla pihavaja!) ja leikkimökin ympärille rakentui samalla aivan älyttömän ihana lasten leikkialue. Suosituin on ollut etupihalta siirretty uima-allas, joka varsinkin alkukesästä oli tosi ahkerassa käytössä.

kesä
koronakesä
koronakesä
kesä 2020

Että ei tämä kesä lopulta ihan pöllömpi tainnut ollakaan, ja ainakin lasten mielestä tämä kesä on ollut mukava. Toivon silti kyllä aivan hurjan paljon sitä, että ensi kesä olisi taas aivan tavallinen ja turvallinen ilman mitään rajoituksia.

Mutta nyt viikonlopun viettoon ja edessä olisi vielä kesäloman viimeinen hauska päiväreissukin!

koronakesä
kesä
koronakesä
kesä 2020

Mukavaa päivää!