IHANIMMAT LASTENHUONEIDEN SISUSTUSTUOTTEET

Kaupallinen yhteistyö: Boho Kids

Ennen kuin alan jouluhössöttämään ja ottamaan joulukoristeita esille, on mulla aivan muunlaisia sisustusjuttuja vielä suunnitelmissa.

Mun piti jo alkuvuodesta maalata meidän kolmannen lastenhuoneen yksi seinä, mutta sitten muhun iski laiskuus ja lätkinkin vain sisustustarroja sille seinälle. Siitä kyllä tuli ihan kiva niinkin, mutta NYT ajattelin laittaa tuon huoneen vihdoin sellaiseen kuntoon kuin olen jo pitkään suunnitellut.

Ensin täytyy irroittaa ne tarrat ja maalata se seinä ja sen jälkeen olisi tarkoitus piristää huonetta muutamalla aika ihanalla jutulla, jotka kaikki löytyvät Boho Kidsin valikoimasta. Seinälle haluan aivan IHANAN Follow The Rainbow seinävaatteen, lattialle pari pupusäkkituolia (näitä voi käyttää myös olkkarissa!) ja leluille rottinkisen päärynänmuotoisen säilytyskorin.

Olen jo nyt aika varma, että lopputulos on aivan ihana ja juuri sellainen kuin toivonkin, enkä oikein malttaisi odottaa, että ehdin käydä sen seinän kimppuun.

Keräsin alle muitakin ihania juttuja Boho Kidsin valikoimasta.

boho kids

The Round Dorm

Ferm Living merkin pyöreä The Round Dorm hyllykkö on aivan ihana ja sopii mun mielestä lastenhuoneen lisäksi ihan mihin vain muuallekin kotiin.

Säilytyskori, Omena

Rottinkinen omenasäilytyskori on ihana tärkeimmille nalleille tai muille leluille. Tällaiset kauniit ja käytännölliset sisustusesineet on ihan parhaita!

Valkoinen hyllykkö

Ranskalaisen Rose in Aprilin valkoinen hyllykkö meiltä löytyykin (tällainen on esikoisen huoneessa ja myös meidän makkarissa!) ja tykkään tästä hyllystä aivan hurjan paljon. Boho Kidsillä on samaa hyllyä myös superkauniissa Caramel-sävyssä.

Pupusäkkituoli

Pupusäkkituolia on kolmessa eri sävyssä, beige, harmaa ja cinnamon. Nämä on kaikki aivan superkauniita, mutta meidän sisustukseen näistä sopii parhaiten beige ja harmaa. Niin ihania!

Joseph pupuvalaisin

Tällainen Joseph pupuvalaisin on meidän kuopuksen huoneessa ja tämä valaisin on aivan älyttömän kaunis! Kuulin huhua, että näitä on vain rajoitettu erä (saatavuusongelmien takia seuraava erä tulee vasta ensi vuoden puolella), joten jos tällaisen haluaa sujauttaa joulupakettiin, kannattaa laittaa oma Joseph heti tilaukseen!

Follow the Rainbow seinävaate

Tää on niin mun lemppari! Follow the Rainbow seinävaatetta löytyy kahdessa eri sävyssä ja Boho Kidsillä oli myös muita kauniita seinäkoristeita.

Pallomeri

Ikioma pallomeri, voiko hauskempaa ollakaan! Meidän lapset ovat tällaiseen jo vähän liian isoja, mutta meillä asustaa aina välillä myös pikkuväkeä, ja sen takia meillä onkin vastaava pallomeri varastossa odottamassa. Pallomereen saa valita itse pallojen värit, joten sen saa juuri omaan sisustukseen sopivana. Aikamoista vai mitä!

Säilytyskori, Päärynä

Rottinkista säilytyskoria on myös päärynänmuotoisena ja tämä on ehkä näistä mun lemppari. Vaikka tuo omena on kyllä niin ihana myös, että en oikeastaan tiedä kumpi on ihanampi. Varmasti molemmat!

Sellaisia suosikkeja mulla, käy kurkkaamassa koko valikoima Boho Kids verkkokaupasta. Suositaanhan erityisesti tänä vuonna mahdollisimman paljon kotimaisia pienyrittäjiä!

Mukavaa päivää!

ESKARILAISEN UUDISTETTU HUONE

Meidän kuopus aloittaa eskarin ja ehkä sen inspiroimana (tai muuten vain sisustuskuumeisena) sain idean päivittää lapsen huonetta.

Huone on nyt valmis ja siitä tuli mun mielestä aivan IHANA!

Kaikki lähti oikeastaan siitä, että halusin lapselle normaalin kokoisen kirjoituspöydän aikaisemmin pöytänä toimineen Stuva-penkin tilalle. Samalla päädyttiin kuitenkin päivittämään myös säilytyskalusteita ja huone on nyt kyllä toimivampi kuin se on aikoihin ollut! Juuri sopiva eskarin aloittavalle lapselle ja samat kalusteet toimivat kyllä myöhemmin myös koululaisen huoneessa.

eskarilaisen huone
lastenhuone
eskarilaisen huone

Kirjoituspöydäksi löytyi aivan ihana vanha pöytä kirppikseltä, joka maalattiin lapsen toiveiden mukaan. Kirjoituspöydästä tuli ihanampi kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan ja sen ääressä on kyllä puuhailtu jo monenmoista.

Säilytyskalusteiksi ostettiin pari Ikean Ivar-kaappia, jotka sopivat kokonsa puolesta aivan täydellisesti siihen kohtaan, johon säilytyskalusteita nyt tarvittiin. Kaapit oli alunperin tarkoitus maalata myös, mutta värikkään kirjoituspöydän ja värikkään tuolin myötä huoneessa on jo (ihanan) paljon eri värejä, joten jäätiin nyt vielä tuumailemaan mitä noille kaapeille tehdään. Toisaalta mäntyiset kaapit ovat ihan kivat sellaisenaankin, nyt kun ne eivät ole vielä kellastuneet, kuten mäntykalusteille ajan mittaan yleensä käy. Vaihtoehtoina on oikeastaan käsitellä kaapit vaaleammiksi esimerkiksi jollain vahalla, maalata ne jollain hauskalla värillä tai maalata ne samalla harmaalla sävyllä kuin se seinä, jonka edessä kaapit ovat. Sitten kun kaapit joskus maalataan, ne myös nostetaan pikkuisen ylemmäs seinälle, mutta nyt toistaiseksi kaapit saavat olla ihan sellaisenaan lattialla, eikä niille olla nyt aivan lähiaikoina tekemässä mitään.

Huoneeseen tuotiin myös toinen sänky, sillä tässä huoneessa käy yökyläilemässä aina välillä yksi meillä aikaisemmin asunut lapsi  ja sänky toimii kätevästi samalla myös istumapaikkana, sillä sellaistakin huoneeseen kaivattiin.

koululaisen huone
lastenhuone
lastenhuone

Aika monenmoista muutosta huoneeseen lopulta tuli, mutta euroja tähän muutokseen kului ilahduttavan vähän!

Samaan aikaan ostettiin myös keittiöön uusia (eli vanhoja kirppikseltä) tuoleja ja samoilla maaleilla maalailtiin niin kuopuksen huoneen kalusteita kuin keittiön uusia tuolejakin, joten oli vähän hankala eritellä mitä juuri kuopuksen huoneen päivitys tuli maksamaan. Laskin siis kuopuksen huoneen ja keittiön uudistukset kummatkin tähän ja lopputulos on kyllä hykerryttävän edullinen.

Nämä meille ostettiin:

Kirjoituspöytä ja 4 tuolia kirppikseltä 65 euroa
Maalia ja maalaustarvikkeita noin 100 euroa
Ivar-kaapit 130 euroa
Kirjoituspöydän vetimet noin 12 euroa
Loistavassa kunnossa oleva puinen lastensänky kirppikseltä 5 euroa!!! (tämä meni toiseen huoneeseen ja toisesta huoneesta tuotiin sänky kuopuksen huoneeseen)

Nämä myytiin:

Stuva penkki x 2, toisen penkin alla ollut säilytyslaatikko ja pieni tuoli 55 euroa
Stuva säilytyskalusteita 100 euroa
Keittiössä ollut Kartellin tuoli 100 euroa

Uutta ja kierrätettyä ostettiin yhteensä noin 312 eurolla ja meille tarpeettomia kalusteita myytiin 255 eurolla. Lompakko keveni keittiön uusien tuolien ja kuopuksen huoneen päivityksen vuoksi siis vain 57 eurolla!

huone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone
lastenhuone

Tässä vielä kuva siitä millainen huone oli aikaisemmin. Tykkäsin kyllä huoneesta kovasti silloinkin, mutta nyt vielä tuhat kertaa enemmän!

lastenhuone

Mukavaa päivää!

DIY PÖYTÄVALAISIN LASTENHUONEESEEN

diy valaisin

Meidän vaatehuoneessa on pitkään pyörinyt ylimääräinen pöytävalaisin. Olen ollut jo monta kertaa kiikuttamassa tuota lamppua kirppikselle, mutta lopulta en ole viitsinytkään luopua toimivasta valaisimesta, sillä olen ajatellut, että sille voi kuitenkin tulla joskus käyttöä.

Nyt kun kuopukselle tehtiin uusi kirjoituspöytä ajattelin, että tästä valaisimesta voisi saada pikkuisen tuunaamalla sopivan lapsen huoneeseen. Lamppu on sellaisenaan vähän tylsä ja suunnittelin ensin liimaavani siihen dinosauruksen, mutta sitten löysinkin lelukaupasta muutamalla eurolla juuri sopivan kokoisen norsun. Kuopus pitää kaikesta kultaisesta, joten ostin vielä kultaisen spraymaaliin ja ryhdyin hommiin!

Ensin liimasin kuumaliimalla norsun lampun alaosaan ja sen jälkeen suojasin sähköjohdon maalarinteipillä, ettei siihen menisi spraymaalia.

Suihkuttelin kultaista spraymaalia aluksi liian paljon kerralla, jolloin valaisimeen meinasi tulla valumajälkiä, mutta ne sai onneksi helposti pyyhittyä pois, kun maali oli vielä aivan märkää. Muille kokemattomille spraymaalaajille siis vinkiksi, että spraymaalia kannattaa suihkutella ohuita kerroksia pikkuhiljaa, niin jälki on silloin siistimpää. Jälkikäteen myös mietin, että sekä norsu, että valaisin olisi ehkä kannattanut maalata ensin erikseen ja vasta maalauksen jälkeen liimata norsu valaisimeen, mutta ihan hyvä tästä kuitenkin tuli, vaikka ensin liimasin ja vasta sitten maalasin.

pöytävalaisin
diy valaisin

Ja ta-daa, siinä se nyt on! Kultainen pöytävalaisin kuopuksen kirjoituspöydälle! Lapsi itse oli uudesta KULTAISESTA valaisimestaan aivan innoissaan ja tulihan tästä nyt ihan hauska yksityiskohta lapsen huoneeseen.

Jos tuo kultainen väri alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään, niin tämä valaisin on todella helppo päivittää uuteen väriin ostamalla vain toisen väristä spraymaalia. Tuon norsunkin varmasti saa irroitettua lampusta, joten halutessaan tätä valaisinta voisi varioida vielä vaikka miten monta kertaa. Tai sitten meillä on vielä vuosienkin päästä kultainen norsuvalaisin tuomassa hymyn huulille, sekin on toki mahdollista!

Spraymaalissa oli käyttöönottokuivumisaika aika pitkä, mutta nyt valaisin on ehtinyt kuivua jo niin pitkään, että sen saa ottaa käyttöön. Kuopuksen huone alkaa muutenkin olla jo valmis (ne Ivar-kaapit on kyllä maalaamatta, mutta ne maalataan joskus myöhemmin) ja aivan pian voisin näyttää millainen siitä huoneesta nyt oikein tuli. Pysykäähän siis kuulolla, niin palaillaan tähän aivan tuota pikaa!

diy valaisin
diy valaisin

Mukavaa päivää!