LEMPIVAATTEITA

LEGO TEEPAITA

lego wear

lego wear ellos

Lapsen ollessa pienempi, kun sain vielä itse päättää kaikki vaatehommat ihan oman makuni mukaan, oli kaappi täytetty niillä mun omilla lempparimerkeillä ja -kuoseilla. Tykkään ihan simppeleistä yksivärisistä ja raidallisista vaatteista, mutta eniten mua ilahduttaa hauskat ja lapselliset kuosit. Lastenohjelmista tuttujen piirroshahmojen kuvilla varustelluista vaatteista en oikein ole koskaan innostunut.

Aika kivasti meillä menee vaatemaku vieläkin Veikon kanssa yksiin, mutta omaakin makua alkaa lapsella jo selkeästi olla. Lapsen oma lempiväri on punainen, joten sitä löytyy kaapista (ollaankin sovittu, että punaisella voidaan täyttää vaatekaappia, mutta sillä ei sisusteta huonetta, sellaistakin kun on toivottu, hih). Mutta arvaattekos, mihin lapsi itse kiinnittää vaatekaupoissa ensimmäisenä huomion? No varmasti ihan samaan, kuin muutkin lapset, niihin hahmovaatteisiin, haha.

Niinpä meilläkin on lapsen vaatekappi alkanut täyttyä hahmovaatteilla. Ensin niitä ilmestyi yöpukuhyllylle, sukka- ja kalsarilaatikkoon, ja noh, nyt niitä löytyy niin teepaidoista, pitkähihaisista, kuin huppareistakin. Niin ja onhan meillä jotkut Spiderman-tennaritkin ollut viime kesänä.

lego ellos

lego vaatteet

lego vaate

Onneksi hahmovaatteissakin löytyy mukavasti valinnanvaraa, ja niistä löytyy myös oikeasti ihan kivoja (ja laadukkaita) vaatteita.

Veikon kaapista löytyy aika paljon supersankareita, Legohahmoja ja uusimpana Minionsia. En muuten alkuun tykännyt yhtään tuosta Minionsista hahmona, mutta lapsen fanitus on tainnut tarttua, sillä vappuna me pukeuduttiin koko perhe teeman mukaan, hih.

Vaikka Minions aika hitti meillä nyt onkin, niin ihan ykköset on kuitenkin Legovaatteet, mitenkäs muutenkaan, kun Legofanista on kyse. Nuo Legovaatteet on kyllä munkin suosikkeja, sillä niissä on todellakin laatu kohdallaan. Meillä on ekat Legovaatteet jostain parin vuoden takaa, ja vaikka niitä on pidetty ja pesty tosi paljon, ei niissä oikeastaan näy vieläkään käytön jälkiä.

minions paita

Veikko sai valkata Ellokselta muutaman uuden teepaidan, ja valikoimasta löytyikin justiin näitä pojan suosikkeja.

Lego Wearilta löytyi tosi kivan näköinen harmaa Ninjago-paita, jossa edessä on kiva numeroaplikointi. Tässä paidassa on kyllä hauska tuo kuosi, kun hahmot kiertävät vähän kuin taustalla ympäri paidan.
Myös toinen Ninjago-paita löytyi Legolta, ja tässä onkin vähän perinteisemmin tuommoinen printti edessä.
Ja löytyipä Ellokseltakin niitä Minions-vaatteitakin, joista Veikko valitsi yhden teepaidan. Tuossa Minions-paidassa on tosi pieni mitoitus, että siitä kannattaa kyllä ottaa kokoa, ellei kahtakin isompi, mitä normaalisti käyttää, Lego Wearissa koot vastaa hyvin merkintää.

Koodilla 335472 saa nyt Ellokselta -20% alennuksen, ja tuo ale koskee myös merkkituotteita! Koodi on voimassa 12.6 asti.

lego ninjago paita

lego teepaita

Tykätäänkö teillä hahmovaatteista?

Paidat saatu Ellokselta
Postauksessa mainoslinkkejä

 

KIVA KENKÄLÖYTÖ KESÄÄN JA ALEVINKKI

ellos kavat

Meillä on kesäisin ollut lapsille yleensä erilaisia tennareita ulkoiluun ja siistimpään menoon, ja hellekeleille sitten Crocseja. Tytöille löytyisi näiden lisäksi myös monenlaisia kangasballeriinoja, mutta pojille onkin vähemmän valikoimaa kangaskengissä. Nyt kuitenkin bongasin Ellokselta tosi kivat kangaskengät kesään, Kavat-merkin Viby-kengät pienemmälle pojalle ja Fagarhult-kengät isommalle.

Tuosta pienten Viby-mallista löytyy tosi paljon ihania värejä, tuon vaaleansinisen lisäksi kenkää löytyy minttuna, roosana ja tummansinisenä. Isompien Fagerhult-mallia löytyy tuon tummansinisen lisäksi myös korallisena.

Bongasin Ellokselta vielä tuommoiset Name it:n teepaidat, jotka mätsää kivasti noihin kenkiin. Tykkään kyllä pukea lapsia värikkäästi ja hauskoihin kuoseihin, mutta välillä tämmöiset hillitymmänkin sävyiset asut on aika kivoja, ja siistimpiin menoihin hyvin sopivia.

ellos name it

ellos kavat

ellos lastenvaatteet

Isompien mallissa on kätevät venykekuminauhat, joten nuo kengät sujahtaa mukavasti jalkaan ja on lapsen helppo pukea itse. Pikkuisten mallissa taas on toisella puolella tarrakiinnitys, jolloin jalka on helppo asetella kenkään. Ainakin meillä tuo taapero välillä vetää varpaat kippuraan kenkiä puettaessa, ja jos kenkää ei saa kunnolla auki, on pukeminen vähän hankalaa, hih.

ellos lastenkengät

ellos lastenvaatteet

Ellokselta saa nyt -20% alennuksen kengistä, myös kaikista merkkikengistä! Alen saa koodilla: 335453 ja kannattaa huomioida, että alennus tulee näkyviin vasta ostoskorista kassalle siirtyessä.

Alekoodi käy siis kaikkiin normaalihintaisiin kenkiin, myös merkkikenkiin ja se on voimassa 1.5.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai alehintaisiin tuotteisiin.

ellos kavat

Mitäs tykkäsitte sinisävyisistä kesäasuista?

Kengät saatu Ellokselta.
Postauksessa mainoslinkkejä.

VINKKI NÄTTEIHIN VÄLIKAUSITENNAREIHIN!

KAVAT tennari

Heippa pitkästä aikaa! (johan tässä ehtikin olla pari päivää taukoa, hih.) Mä vaihdoin kyllä ihan lomamoodiin tuossa pääsiäisen aikaan, ja on tullut vähän harvemmin tänne bloginkaan puolelle päivitettyä. Meidän pääsiäisen kohokohdat oli odotetustikin vaarin vierailu ja pääsiäismunien metsästys, muuten me otettiin tooosi rennosti, eikä tehty mitään sen ihmeellisempää. Vaikka pitkät vapaat onkin aina kivoja, niin oli kyllä aika ihanaa palata jo takaisin arkirytmiinkin.

Nyt kuitenkin tulin vinkkaamaan yhdestä kivasta kenkälöydöstä! Meillä on ihan tässä viime päivinä sulanut loputkin lumet, ja tänään uskaltauduttiin ekaa kertaa laittamaan matalavartiset kengät ulos. Meillä on aina tähän välikauteen hankittu vedenpitävät tennarit, ja mun mielestä tennareita löytää helposti joko nättejä tai vedenpitäviä, mutta harvemmin nuo molemmat ominaisuudet löytyvät samasta paketista. Mutta tänä vuonna meillä onkin nätit vedenpitävät tennarit, kun bongasin ruotsalaisen Kavatin mallistosta nuo kivat yksiväriset tarralenkkarit, joita kelpaa pitää vaikka paremmissakin menoissa.

kavat ellos

kavat tennarit

kavat

Kengät löytyi Elloksen valikoimasta, ja sieltä löytyy kyllä aikas kattavasti muutenkin kenkiä niin ulkoiluun, kuin esim. Vanseja ja Converseitakin, joita meillä tavataan pitää vähän siistimmässä menossa. Myös Kavatin muutkin mallit kannattaa kurkata, sillä tarjolla on näiden ulkoilutennareiden lisäksi myös mm. nahkakenkiä ja tosi kivan näköisiä kangaskenkiä kesää varten!

Nämä vastasi mun mielestä aika hyvin kokoaan, pojilla on nämä koossa 30 ja 23, eli ihan samassa koossa kuin muutkin kengät (paitsi Conssit ja Vanssit on kokoa pienempänä). Mustat kengät löytyy täältä ja nuo siniset täältä ja hintakin on näissä varsin kohtuullinen.

Elloksella on muuten juuri nyt meneillään Hintahepulit, joten huikeita tarjouksia on tiedossa joka osastolla! Lasten hintahepulituotteet löytyy täältä (näytti olevan mm. Reimaa jopa -50% jne!)

kavat

kavat lenkkari

Huomasittekos muuten jo nuo hauskat painikkeet, jotka ovat ilmestyneet postausten alle? Aina ei ehdi kommentoimaan, ja oon vähän itse kaipaillut, että blogipostauksia voisi peukuttaa Facebookista tuttuun tapaan, ja nyt se on mahdollista, niin kivaa, hih!

kavat

Mitäs tykkäsitte kengistä?

Kengät saatu Ellokselta, postauksessa mainoslinkkejä.